Raivo Roosna

Keskiviikkoaamuna 17. huhtikuuta 1985 kaksi siististi pukeutunutta miestä käveli Helsingin Aleksanterinkatu 48:n sisäpihalle. Siellä he kaivoivat urheilukassista esille konepistoolin. Toinen miehistä laittoi konepistoolin takkinsa alle ja toinen sujautti Parabellum-pistoolin takkinsa sivutaskuun. Tämän jälkeen miehet siirtyivät Tillanderin kultasepänliikkeen läheisyyteen varmistuen siitä, että liikkeessä ei sillä hetkellä ollut asiakkaita. Reittien harjoittelu etukäteen mahdollisti nopean liikkumisen.

Miehet menivät sisään liikkeeseen klo 10:05 ja liikkeessä ollut myyjä meni palvelemaan heitä. Toinen miehistä halusi katsella sormuksia ja myyjän lähtiessä noutamaan lisää malleja, mies tuli tämän perässä ja osoitti tätä aseella sanoen, että kyseessä on ryöstö. Myyjän yrittäessä poistua konttoritilojen suuntaan tilanne riistäytyi ammuskeluksi ja toinen miehestä ampui konepistoolillaan kaksi kertaa. Laukaukset osuivat aivan myyjän viereen. Miehet poistuivat liikkeestä takapihan suuntaan.

Tekijät pakenivat juosten ja katosivat Lönnrotinkadun mäkeen. Heidän pakoautonsa, mitä ilmeisimmin Ruotsista varastettu 7-sarjan BMW oli parkkeerattuna Vanhan kirkon puistossa, Japanin suurlähetystöä vastapäätä. He ajoivat ennalta harjoitettua reittiä noin puolitoista kilometriä erääseen pysäköintihalliin Malminkatu 34:ään. Koko pakomatkan he suorittivat alle kymmenessä minuutissa.

Poliisi oli paikalla ryöstöpaikalla klo 10:10, minkä jälkeen aloitettiin tiivis tutkinta. Molempien ryöstäjien iäksi arvioitiin noin 30 vuotta ja molemmista sai tutkinnan mukaan vaikutelman, että he olisivat ulkomaalaisia. Eräs myyjistä kertoi, että mies puhui suomea virolaisittain. Ryöstöä koskevat sanomat ja tiedotteet lähtivät välittömästi ympäri maan. Samoin informoitiin kaikkia rajanylityspaikkoja siltä varalta, että ryöstäjät yrittäisivät poistua maasta.

Illan aikana varmistui, että ryöstösaaliin ulosmyyntihinta olisi ollut noin 1,4 miljoonaa markkaa. Tapaus herätti laajaa julkisuutta röyhkeydellään. Helsingin Sanomat kirjoitti: ”Röyhkeä kaappaus keskellä Helsinkiä, konepistoolimies ampui 2 varoituslaukausta.” Tutkijoille tuli aavistus ulkomaalaisten suorittamasta tilaustyöstä, sellaiseen heidän mielestään viittaisi muun muassa se, että tekijät eivät olleet naamioituneet.

Seuraavana aamuna klo 10:50 tuli ryöstöilmoitus, että HOP:n Käpylän-konttorissa osoitteessa Pohjolankatu 1 olisi meneillään samantyyppinen ryöstö. Kaksi siististi pukeutunutta ulkomaalaista miestä oli ryöstänyt pankin, jossa oli myös ammuttu. Poliisien tultua paikalle aloitettiin pakoreitin varrella asuvia puhuttaa talo talolta. Samaan aikaan tehtiin teknistä tutkintaa.

Ennen ryöstöä toinen miehistä halusi vaihtaa 500 markkaa kruunuiksi. Virkailijan hakiessa rahalipasta, mies otti aseen esille ja totesi kyseessä olevan ryöstön. Toinen miehistä oli kiertänyt henkilökunnan puolelle ja alkanut latoa kassalippaita päällekkäin syliinsä. Ryöstön aikana ammuttiin kaksi kertaa lattialle.

Ryöstön jälkeen tekijät pakenivat Kalervonkatua pitkin Koskelantietä kohti. Silminnäkijät kertoivat, että Kalervonkatu 12:n kohdalla olleeseen siniseen BMW:hen, jonka rekisterinumero oli ARS-316, oli juossut kaksi miestä ja heittäneet takapenkille jotain. Sen jälkeen auto oli lähtenyt silminnäkijöiden mukaan vauhdikkaasti liikkeelle. Saalis oli noin 150 000 markkaa sekä suuri joukko arvopapereita ja shekkejä. Runsaan tunnin kuluttua poliisi löysi etsityn auton Vallilasta, Hauhontie 4:n kohdalta. Auto jäi tarkkailuun ja sen alkuperää selviteltiin. Pian tiedettiin, että siinä olleet rekisterikilvet oli varastettu pari päivää aikaisemmin eräästä toisesta BMW:stä. Hetken kuluttua auto hinautettiin rikospoliisiin. Autosta löytyi koko ryöstösaalis, aseet, vaatteet ja naamiointivälineet. Autosta löytyi myös kaksi puhelinnumeroa, joista toinen viittasi helsinkiläiseen lähiöön ja toinen Lahteen.

Puhelinnumeroon viittaavassa lähiössä asuva nainen soitti samana iltana yhdeksän aikaan illalla ja kertoi kahdesta virolaisnuorukaisesta sekä heidän sinisestä BMW:stään. Myös Lahdesta otettiin yhteyttä ja saatiin selville, että miehet asuvat tilapäisesti jossakin päin Tukholmankatua. Poliisin huomio kiinnittyi virolaiskytkentään ja saatiin selville eräs Reiska, joka oli muuttanut Suomeen vuonna 1978. Reiska oli kova bisnesmies ja huhun mukaan hän auttoi loikkaamaan ihmisiä Neuvostoliitosta ja järjesteli niin sanottuja paperiavioliittoja.

Samaisena torstai-iltana poliisi teki rynnäkön Reiskan asuntoon. Asunnossa oli samaan aikaan vierailulla Reetta, joka kertoi asuvansa tyttärensä Piritan kanssa Tukholmankadulla, missä ovat parhaillaan tämä mainittu Pirita ja Raivo-niminen nuorukainen. Reiska kuitenkin kiisti tuntevansa ylipäätään ketään, mutta hänestä näki, että hän pelkäsi valtavasti. Pian tehtiin rynnäkkö myös siihen Tukholmankadun asuntoon, missä Piritan ja Raivon piti olla, mutta asunto olikin tyhjä. Raivo Roosnan passi sieltä kuitenkin löytyi ja se otettiin talteen.

Etsintöjä laajennettiin Ruotsiin, kun saatiin tietää, että Raivolla on asunto Uppsalassa. Koko Suomi kohisi. Iltalehti kirjoitti: ”Konepistooli-isku nyt pankkiin, ajojahti laajeni koko maahan.”

Perjantaina tiedettiin jo toisenkin ryöstäjän nimi, mutta kuvaa hänestä ei ollut. Sen sijaan Roosnan kuvalla varustettu tiedote pyydettiin julkaisemaan kaikissa sanomalehdissä ja televisiossa. Tämä tietysti poiki lukuisia perättömiäkin ilmoituksia, mutta saatiin myös varma tieto siitä, että Alex Lepajõe oli nähty Raivo Roosnan seurassa vain pari päivää ennen ryöstöä. Tämän vihjeen antoi eräs toimittaja, joka tunsi molemmat miehet ja oli tehnyt heidän loikkaamisestaan jutun.

Eräs virolaista alkuperää ollut 19-vuotias tyttö kuuli autolla ajellessaan radiosta, että kahta virolaista etsitään ryöstöistä ja hänelle tuli heti mieleen, että ryöstäjät saattaisivat olla hänen tuttavansa Piritan kanssa hänen asunnollaan, koska Pirita oli pyytänyt häneltä asunnon avainta maanantaihin saakka lainaksi. Tyttö ajoi saman tien Porvoon poliisiin ja ilmoitti, että tekijät ovat mahdollisesti hänen asunnossaan Caloniuksenkadulla Helsingin Töölössä. Asunnon tarkkailun yhteydessä lauantaina saatiin sen edustalta kiinni Pirita, joka paljasti itsensä kääntäessään päänsä poliisin kutsuttua häntä etunimellä. Pirita tosin antoi väärät henkilötiedot ja heittäytyi sen jälkeen puhumattomaksi.

Kello 17.15 poliisin erikoisyksikkö ryntäsi sisään ja Roosna sekä Lepajõe yllätettiin täysin, mistä johtuen he eivät ehtineet ryhtyä minkäänlaiseen vastarintaan. Kaikki oli ohi parissa minuutissa. Aseita ja Tillanderin timantteja ei kuitenkaan löytynyt.

Kuulusteluissa miehet väittivät, että heidät oli kiristetty mukaan ryöstöön ja oikeasti ryöstöjen takana on poliittinen taho sekä propagandistinen liike. Pirita taas näytteli jatkuvasti viatonta kuulusteluissa. Pirita laskettiin vapaaksi 17 pidätysvuorokauden jälkeen ja häntä esitettiin pantavaksi syytteeseen vain rikoksen suosimisesta. Piritan äitiä Reettaa epäiltiin myös osuudesta ryöstöihin.

Roosna ilmoitti puhumisen ehdoksi selvyyden siitä, mihin hän joutuisi tuomion jälkeen. Hän tyytyi lopulta siihen vastaukseen, että pohjoismaisten sopimusten perusteella hän ehkä pääsisi vielä takaisin Ruotsiin.

Heinäkuussa 1985 Roosna tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja 11 kuukaudeksi vankeuteen sekä maksamaan huomattavat korvaukset. Lepajõe tuomittiin tammikuussa 1986 seitsemäksi vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Osa saaliista jäi kateisiin, ja taustavoimat jäivät vapaalle jalalle. Lepajõe väittää kirjassaan Röövlinnud, että eräs suomalaismies olisi hakenut ryöstösaaliin vintiltä, johon se oli piilotettu. Henkilö oli sulattanut kullan ja nyppinyt sormuksista arvokivet.[1] Toimittaja Harri Nykänen on kertonut muistelmateoksessaan Likainen Harri, että samassa vankilassa Lepajõen kanssa istunut, petoksista tuomittu mies oli saanut puhutuksi tämän ympäri ja luvannut vapauduttuaan realisoida Tillanderin ryöstösaaliin Roosnan ja Lepajõen puolesta pientä korvausta vastaan. Mies oli noutanut saaliin hänelle neuvotusta paikasta Caloniuksenkadun talon ullakolta, mutta pitänytkin kaiken itse. Myöhemmin viranomaiset saivat selville, että mies oli antanut koruista osan silloiselle ruotsalaiselle naisystävälleen, vaihtanut osan ravihevoseen, ja loppuosa saaliista jäi kadoksiin.[4]