Rahoitus

Rahoitus on varojen hankkimista jonkin hankkeen toteuttamiseksi[1]. Yritystoiminnassa se on osa-alue, jonka tehtävänä on omaisuuden tuoton maksimointi ja rahoituksen kustannusten minimointi. Tieteenalana rahoitus tutkii menetelmiä, joilla yksilöt, yritykset sekä organisaatiot järjestävät ja käyttävät rahallisia resurssejaan ottamalla huomioon toimintaansa liittyvät riskit. Termillä rahoitus voidaan tarkoittaa seuraavia toimintoja:

  • Rahan ja muun varallisuuden tutkimus.
  • Varallisuuden hallinta.
  • Riskiä sisältävien hankkeiden hallinta.
  • Verbi ”rahoittaa” tarkoittaa varojen järjestämistä yrityksille ja sen synonyymi on ”pääomittaa”.

Rahoituksen teoria

Akateemisesti tarkasteltuna rahoituksen tieteellinen tutkimus voidaan karkeasti jakaa kahteen pääluokkaan: 1) markkinoiden tehokkuuteen ja 2) behavioristiseen koulukuntaan. Ensimmäistä koulukuntaa voidaan pitää yleisesti hyväksyttynä normatiivisena rahoitusteorian tieteellisenä valtavirtanäkemyksenä; joka perustuu odotetun hyödyn matemaattisten aksioomien laskemiselle, markkinoiden tehokkuudelle sekä rationaaliselle päätöksenteolle. Tätä asetelmaa pyrkii haastamaan rahoitusteorian deskriptiivinen behavioristinen suuntaus; joka tiedostaa sen etteivät inhimilliset taloudelliset toimijat ole johdonmukaisen rationaalisia päätöksissään, tai ainakin tämä järjen käyttö ja tunteiden sivuuttaminen on rajallista. Lisäksi erilaisten anomalioiden olemassaoloa rahoitusmarkkinoilla on ollut vaikea perustella odotetun hyödyn maksimoinnilla tai sijoittajien rationaalisella päätöksenteolla.

Yleisemmällä tasolla rahoitusteorian mukaan sijoituksen tuotto ja riski kulkevat niin sanotusti "käsi kädessä"[2]. Epävarmuuden kasvaessa myös rahan kustannuksen on noustava, sillä rahoittaja haluaa kohtuullista kompensaatiota kantamalleen riskille. Toisin sanoen, mitä riskialttiimpi sijoituskohde on, sitä suurempi on tuoton odotusarvon oltava[3]. Esimerkiksi osakesijoituksia voidaan pääsääntöisesti pitää riskialttiimpina kuin korkosijoituksia, joten niistä voidaan myös odottaa keskimäärin korkeampaa tuottoa. Vastaavasti pitkäaikaiset sijoitukset ovat lyhytaikaisia sijoituksia riskialttiimpia ja siten niiden voidaan myös odottaa tuottavan paremmin. On kuitenkin huomioitava, että korkeampi tuoton odotusarvo ei sinänsä takaa parempaa tuottoa, sillä riskialttiimmissa kohteissa volatiliteetti eli keskihajonta on suurempi, joten on mahdollista saada sekä suuria tuottoja, että myös suuria tappioita. Tuottopotentiaalin kasvaessa tappioiden riski kasvaa myös.

Rahoituksen opetus Suomen yliopistoissa

Rahoitusta voi opiskella pää- tai sivuaineena kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoa suoritettaessa. Rahoituksen opetus ja tutkimus jakaantuu pääosin yritysrahoitukseen keskittyvään ja rahoitusmarkkinoihin keskittyvään opetukseen ja tutkimukseen. Kauppatieteiden ylioppilaille rahoitus on yksi suosituimmista pääaineista. Helsingin kauppakorkeakoulussa, Vaasan yliopistossa, sekä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa se on perinteisesti ollut suosituin pääaine. Rahoitusta voi opiskella pääaineena seuraavissa yliopistoissa:

Katso myös

Lähteet
  1. Lehtonen, Reino & Sipilä, Leea-Mari: Taloussanasto, s. 197. Taloustieto Oy, 1989. ISBN 951-628-168-0.
  2. Jussi Nikkinen & Timo Rothovius & Petri Sahlström: Arvopaperisijoittaminen, s. 28. WSOY, 2008. ISBN 951-0-26627-2.
  3. Samuli Knüpfer & Vesa Puttonen: Moderni rahoitus, s. 118. WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-35877-1.
  4. Kauppatieteet - Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Into into.aalto.fi. Viitattu 20.9.2018.
  5. Kandidatexamens struktur hanken.fi. Arkistoitu 20.9.2018. Viitattu 20.9.2018.
  6. Strategic Finance and Analytics (MSF) - MSc in Business Administration - LUT lut.fi. Viitattu 20.9.2018.
  7. KTM-ohjelmat oulu.fi. Viitattu 20.9.2018.
  8. Master's Degree Programme in Finance univaasa.fi. Arkistoitu 21.9.2018. Viitattu 20.9.2018.

    Kirjallisuutta
    • Ferguson, Niall: Rahan nousu: Maailman rahoitushistoria. (The ascent of money: A financial history of the world, 2008.) Suom. Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2009. ISBN 978-952-5697-24-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.