Ragnarrin poikien tarina

Ragnarrin poikien tarina (isl. Ragnarssona þáttr tai Þáttr af Ragnars sonum) on keskiaikainen islantilainen lyhytsaaga, joka luetaan niin kutsuttuihin muinaissaagoihin. Se on säilynyt vain 1300-luvun alkupuolelta peräisin olevassa Hauksbók-käsikirjoituksessa, sen todennäköisesti vuosien 1302–1310 välisenä aikana kirjoitetussa osiossa. Ragnarrin poikien tarina kertoo tiivistetyn version Ragnarr Karvahousun saagan sisällöstä eli Ragnarr Karvahousun elämästä ja kuolemasta ja hänen poikiensa kostosta, kun kuningas Ælla on surmauttanut Ragnarrin sulkemalla tämän käärmeitä täynnä olevaan kuoppaan. Ragnarrin poikien tarina on pohjautunut jollekin Ragnarrin saagan vanhemmalle, mahdollisesti jo 1200-luvun alkupuolella kirjoitetulle versiolle, joka ei ole säilynyt. Tämä versio on pohjautunut samalle runo- ja kerrontaperinteelle, jolle on perustunut myös Ragnarrin kuolinlauluna tunnettu runo Krákumál. Ragnarrin poikien tarina sisältää jonkin verran myös siitä samasta runoudesta, jota on säilynyt Ragnarr Karvahousun saagassa.[1]

Taiteilija August Malmströmin (1857) näkemys kuningas Ællan lähettiläistä tuomassa Ragnarrin pojille tietoa näiden isän kuolemasta.

Kirjoittaja ja hänen lähteensä

Ragnarr Karvahousun saagan lisäksi Ragnarrin poikien tarinan kirjoittajalla on todennäköisesti ollut käytössään nyt jo kadonnut Skjöldunga saga, jossa myös kerrottiin Ragnarrista ja tämän pojista, sekä skaldi Sigvatr Þórðarsonin Knútsdrápa, jossa kuvataan mm. Knuut Suuren Englannin valloitusta vuonna 1016.[2] Kirjoittajan Ragnarrin poikien tarinassa käyttämät nimimuodot taas viittaavat siihen, että kirjoittaja on mahdollisesti tuntenut jonkin aihetta käsittelevän latinankielisen, englantilaista alkuperää olevan tekstin, mahdollisesti esimerkiksi benediktiinimunkki Matteus Pariisilaisen teoksen Chronica majora. Tarinassa esitetty maininta siitä, että yksi Ragnarrin pojista (Sigurðr ormr í auga) olisi kuningas Haraldr Kaunotukan esi-isä, on peräisin Snorri Sturlusonin nimiin luetussa kuningasaagojen kokoelmassa Heimskringla olevasta Hálfdan Mustan saagasta (Hálfdanar saga svarta).[3]

Ragnarrin poikien tarinan kirjoittajasta ei ole varmuutta, mutta on epäilty, että tämä on saattanut olla Hauksbók-käsikirjoituksen omistanut ja myös osittain kirjoittanut Haukr Erlendsson. Tämän näkemyksen mukaan Haukr olisi kirjoittanut tarinan joskus vuoden 1299 jälkeen tai pian vuoden 1302 jälkeen. Kyseinen Haukr katsoi, monen muun islantilaisen merkkimiehen tavoin, polveutuvansa Ragnarr Karvahoususta. Kirjoittaessaan Hauksbók-käsikirjoitustaan Haukr usein muokkasi, lyhensi ja tiivisti siihen kopioimiaan tekstejä. On katsottu, että Ragnarrin poikien tarina on kenties kirjoitettu samaa periaatetta seuraten, eli Haukrin tarkoituksena on voinut olla parantaa tekstiä tiivistämällä sen kerrontaa mutta myös yhtenäistää sen kertomusta Skjöldunga sagan tarinaversion mukaiseksi. Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että tekstin kirjoitti joku anonyymiksi jäänyt islantilainen 1200-luvun lopussa.[4]

Tarinaperinteen merkitys suurvalta-ajan Ruotsissa

Ragnarr Karvahoususta ja hänen pojistaan kertova tarinaperinne kattaa monenlaisia ja -ikäisiä islantilaisia ja muita pohjoiseurooppalaisia kirjallisia lähteitä. Skandinaavisissa lähteissä Ragnarr on tarunhohtoinen tanskanmaalainen kuningas, joka poikiensa ohella teki viikinkiretkiä myös nykyisen Ruotsin alueelle.[5] Ragnarriin liittyvästä tarinaperinteestä kiinnostuttiin siksi gööttiläisen historiankirjoituksen myötä myös suurvalta-ajan Ruotsissa. 1600–1700-luvun Ruotsissa muinaisesta ja myyttisestä menneisyydestä kertovia saagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä suurvaltaidentiteetin rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että 1700-luvulla osa tutkijoista alkoi jo suhtautua tarunhohtoisista sankareista kertovien saagojen lähdearvoon kriittisesti.[6]

Saagalähteiden käyttöä rajoitti kuitenkin se, että ruotsalaiset eivät tuolloin enää ymmärtäneet niiden kieltä, muinaisislantia. Ragnarrista kertovaa tarinaperinnettä edustavista islantilaisista teksteistä Ragnarrin poikien tarinaa laajempi Ragnarr Karvahousun saaga ilmestyi Ruotsissa vuonna 1737 Eric Julius Björnerin kääntämänä kokoelmassa Nordiska kämpa dater (Stockholm, 1737).[7]

Katso myös

Lähteet
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 2009. Ragnars saga loðbrókar, and the Political World of Haukr Erlendsson Ragnarssonar þáttr. Teoksessa Fornaldarsagaerne: Myter og virkelighed. Studier i de oldislandske fornaldarsögur Norðurlanda, toim. Agneta Ney, Ármann Jakobsson & Annette Lassen.Copenhagen: Museum Tusculanum, 347–360.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Jónas Kristjánsson. 1988. Eddas and Sagas. Iceland’s Medieval Literature. Käänt. Peter Foote. Reykjavík: Hið íslenska bókmenntafélag.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • McTurk, Rory. 1991. Studies in Ragnars saga loðbrókar and its Major Scandinavian Analogues. Medium Ævum Monographs, New Series 15. Oxford: The Society for the Study of Mediæval Languages and Literature.
  • McTurk, Rory. 1993. Ragnars saga loðbrókar. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 519–520.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Townend, Matthew. 2012. (Introduction to) Sigvatr Þórðarson, Knútsdrápa. Teoksessa Diana Whaley (toim.), Poetry from the Kings’ Sagas 1: From Mythical Times to c. 1035. Skaldic Poetry of the Scandinavian Middle Ages, 1. Turnhout: Brepols, 649.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Viitteet
  1. Jónas Kristjánsson 1988, 359; McTurk 1993, 519; Simek & Hermann Pálsson 2007, 236–237, 310; Ashman Rowe 2009, 353.
  2. Jónas Kristjánsson 1988, 359; Simek & Hermann Pálsson 2007, 310; Ashman Rowe 2009, 348–349, 354–356; Townend 2012.
  3. Simek & Hermann Pálsson 2007, 310; Ashman Rowe 2009, 355 viite 9.
  4. Ashman Rowe 2009, 347–348, 353–357.
  5. Tarinaperinteestä tarkemmin, ks. McTurk 1991.
  6. Busch 2004, 7–31; Kanerva 2012; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  7. Busch 2004, 179; Kanerva 2012.

    Käännökset ja editiot
    • Bjarni Guðnason (toim.). 1982. Danakonunga sögur: Skjöldunga saga. Knýtlinga Saga. Ágrip af sögu danakonunga. Íslenzk fornrit 35. Reykjavík: Hið íslenzka fornritafélag, 78-83.
    • Bjarni Vilhjálmsson & Guðni Jónsson (toim.). 1943-1944. Fornaldarsögur Norðurlanda, 1. Reykjavík, 149-163.
    • Eiríkur Jónsson & Finnur Jónsson (toim.). 1892-1896. Hauksbók udgiven efter de arnamagnæanske Håndskrifter No. 371, 544 og 675, 4°. København, 458-467.
    • Guðni Jónsson (toim.). 1954-1959. Fornaldar sögur Norðurlanda, 1. Reykjavík: Íslendingasagnaútgáfan, 287-303.
    • Jón Helgason (toim.). 1960. Hauksbók: The Arna-Magnæan Manuscripts 371, 4to, 544, 4to, and 675, 4to. Manuscripta Islandica 5. Copenhagen: Munksgaard. (Faksimile)
    • Rafn, Carl Christian (toim.). 1829-1830. Fornaldar sögur Nordrlanda, 1. Kaupmannahöfn: Popp, 343-360.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.