Rafael Lindqvist

Rafael Lindqvistin isä oli Oulun lääninarkkitehti ja myöhempi yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja Ludvig Isak Lindqvist. Hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli professori Johan Gabriel Linsén.[2] Lindqvist kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Svenska normallyceumista vuonna 1886 ja liittyi sen jälkeen vapaaehtoisena Suomen kaartiin. Hän siirtyi Venäjän keisarikunnan armeijaan liittymällä vuonna 1888 Tšugujevissa toimineeseen Kljastitskin husaarirykmenttiin, mutta jätti jo seuraavana vuonna sotilasuran. Hän kuitenkin säilytti koko loppuikänsä suuren kiinnostuksen Venäjään ja venäläiseen kulttuuriin. Seuraavina vuosina Lindqvist työskenteli useiden suomalaisten teollisuusyritysten kirjeenvaihtajana Pietarissa ja toimi samalla myös useiden suomalaisten ja ruotsalaisten lehtien kuten Hufvudstadsbladetin, Nya Pressenin ja Dagens Nyheterin kirjeenvaihtajana. Hän sai Suomessa mainetta Venäjän olojen asiantuntijana.[3] Rafael Lindqvist oli eräiden suomalaisten ja ruotsalaisten lehtien sotakirjeenvaihtajana vuonna 1897 käydyssä Kreikan–Turkin sodassa.[4]

Lindqvist valmistui 1893 filosofian kandidaatiksi ja opiskeli 1894–1898 Moskovan yliopistossa venäjän kieltä. Hän käänsi vuosisadan vaihteesta alkaen useiden venäläisten kirjailijoiden kuten Leo Tolstoin teoksia ruotsiksi.[3] Lindqvistin ensimmäinen julkaistu käännös oli 1899–1900 ilmestynyt auktorisoitu ruotsinnos Tolstoin romaanista Ylösnousemus.[5] Lindqvist oli yksi myös ensimmäisiä suomalaisia, jotka kiinnittivät huomiota Maksim Gorkin tuotantoon, ja hän ruotsinsi tältä useita teoksia.[3] Hänen ruotsinnoksensa ilmestyivät vain Suomessa.[5] Vuosina 1902–1906 Lindqvist toimi Helsingin yliopiston kirjaston venäläisen kokoelman amanuenssina.[3]

Eräs Lindqvistin pitkäaikainen hanke oli kääntää ruotsiksi ja julkaista edustava kokoelma venäläistä runoutta vanhoista kansanrunoista aina uusimpaan lyriikkaan. Painotus oli Suomea tai Ruotsia jollain tavoin koskettaneissa runoissa. Kokoelman nimeksi tuli Ur Rysslands sång. Ensimmäinen osa ilmestyi 1904 ja kolme muuta osaa 1930-luvun puolivälissä. Viimeiseen osaan sisältyi myös neuvostoliittolaisen ja emigranttivenäläisten kirjoittamia runoja. Poliittisista mielipiteistään huolimatta Lindqvist oli kiinnostunut neuvostorunoudesta, ja hänen 1924 julkaisemansa käännöskokoelma Sånger i rött och svart sisälsi muun muassa Vladimir Majakovskin ja Aleksandr Blokin runoja. Lindqvistin 1935 julkaisema Rysslands judiska skalder sisälsi ensimmäiset ruotsinnokset Boris Pasternakin ja Osip Mandelštamin runoista. Viimeinen neuvostorunokokoelma Under röd himmel ilmestyi 1945 ja sisälsi uudempien tekijöiden kuten Aleksandr Tvardovskin runoja.[5]

Lindqvist ruotsinsi myös suomenkielistä runoutta, ja julkaisi siitä kaksi kokoelmaa nimellä Finsk lyrik vuosina 1926 ja 1932.[3]

Lindqvist osti vuonna 1904 viisi vuotta aiemmin perustetun pilalehti Fyrenin, jonka toimittamisesta tuli vuosien ajaksi hänen työnsä ja mieluisin harrastuksensa. Hän toimi myös lehtiyhtiön toimitusjohtajana. Oman lehtensä sivuilla kulmikkaana luonteena tunnettu Lindqvist saattoi vapaasti ilmaista itseään ja mielipiteitään sekä suunnata kritiikkinsä kaikkia ja kaikkea kohtaan. Hän oli taitava satiirikko ja hänen erikoisalaansa olivat riimitellyt pilkkarunot. Hänen käyttämästään nimimerkistä Sepia tuli maankuulu. Hän myös julkaisi kolme kokoelmaa tällä nimimerkillä kirjoittamiaan runoja otsikolla Rim och rapp vuosina 1907, 1909 ja 1919, sekä vielä yhden kokoelman vuonna 1941. Lindqvist sai houkuteltua Fyreniin aikansa parhaat suomalaiset kirjoittajat ja piirtäjät, ja lehdestä tuli merkittävä mielipidevaikuttaja. Se pilkkasi muun muassa fennomaniaa, sosialisteja ja raittiusliikettä. Lindqvistin jyrkkä ruotsalaiskansallinen nationalismi, antidemokraattinen oikeistolaisuus ja avoin antisemitismi tosin karkottivat myöhemmin Fyrenistä joukon kirjoittajia, kuten Guss Mattsonin.[3]

Sortokausien aikana Lindqvist esiintyi voimakkaana Venäjän Suomen-politiikan kriitikkona. Hän kirjoitti ja julkaisi vuonna 1902 anonyymisti Svarta boken (”Musta kirja”) -nimisen poliittisen kirjasen, jossa esiteltiin kuvien kera kaksitoista merkittävää suomalaista Venäjän myötäilijää. Teos painettiin Tukholmassa ja painos salakuljetettiin Suomeen Hangon kautta joulukuussa 1902.[6][7] Pääkallon kuvalla koristetun teoksen mukaan jokaisen isänmaallisen suomalaisen tuli tuntea halveksuttavimmat Venäjän kätyrit ulkonäöltä. Esitellyistä henkilöistä prokuraattori Eliel Soisalon-Soininen joutui kolme vuotta myöhemmin salamurhan uhriksi, Lindqvistin kirjan ollessa osa häneen kohdistettua vihanlietsontaa.[7] Fyrenissä vuonna 1913 ilmestynyt Eric Vasströmin pilapiirros ”Venäjän hovi tanssii Paatiolla” johti sekä Vasströmin että Lindqvistin tuomitsemiseen kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen majesteettirikoksesta. Heille tarjottiin mahdollisuutta välttää rangaistus pyytämällä julkisesti keisarilta anteeksi, mutta he kieltäytyivät.[8]

Lindqvist matkusti vuoden 1918 alussa Pietariin Suomen senaatin lähettämänä, tarkoituksenaan käännyttää Venäjän vasemmistolehdistö Suomelle myönteisemmäksi. Suomeen palattuaan hän osallistui huhtikuussa 1918 Helsingin valtaukseen ja haavoittui Katajanokalla. Sisällissodan jälkeen Lindqvist muutti asumaan Tammisaareen.[3] Fyren oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja Lindqvist oli joutunut harventamaan sen ilmestymistahtia vuodesta 1917 alkaen. Monet kirjoittajista ja piirtäjistä, kuten Vasström, olivat lähteneet lehdestä ajauduttuaan Lindqvistin kanssa poliittisiin erimielisyyksiin. Lisäksi valtalehdistö oli kääntynyt Fyreniä vastaan sen jyrkän poliittisen linjan vuoksi. Kun Lindqvist sisällissodan jälkeisissä armeijaa koskeneissa kiistoissa asettui tukemaan tsaarinupseereita nuorempia jääkäreitä vastaan, hän menetti loputkin nauttimansa sympatiat oikeiston parissa. Fyrenin käytyä kannattamattomaksi Lindqvist lopulta lakkautti lehden vuonna 1922.[9]

Lindqvist perusti kuitenkin Fyrenin seuraajaksi Blinkfyrenin, joka ilmestyi 1924–1939. Uusi lehti jatkoi edeltäjänsä jalanjäljissä. Poliittisesti Lindqvist ja hänen lehtensä olivat Suomen tasavallassa RKP:n oikeistosiiven linjoilla. Blinkfyren muuttui 1930-luvulla entistä poliittisemmaksi, liputti lapualaisuuden ja natsismin puolesta sekä vastusti aitosuomalaisuutta.[3]

Vanhoilla päivillään Lindqvist julkaisi muistelmateokset Ur en sprakfåles leverne (1942), Sprakfålens vänner och ovänner (1943) ja Mitt förlorade paradis: bilder och minnen från Obbnäs och omnejd (1946).[3][1]

Lindqvist käänsi tunnetun juutalaisvastaisen väärennöksen Siionin viisaiden pöytäkirjat venäjänkielisestä alkuteoksesta ruotsiksi ja julkaisi sen vuonna 1919 nimellä Förlåten faller... Kirja painettiin Hangossa. Se oli kyseisen teoksen ensimmäinen ruotsiksi julkaistu ja ensimmäinen Suomessa ilmestynyt versio.[10][1] Sen on väitetty olleen jopa ensimmäinen Siioinin viisaiden pöytäkirjojen käännös yleensä millekään kielelle.[5] Lindqvist julkaisi käännöksen salanimellä ”S.”, mutta liitti ensimmäisen painoksen alkuun Sepian runon Antikrist, joka viittasi kääntäjän todelliseen henkilöyteen. Lindqvistin käännöksestä ilmestyi neljä painosta vuosina 1919–1924. Vuonna 1920 ilmestyneistä kahdesta ensimmäisestä suomennoksesta toinen oli suora käännös siitä.[10] Lindqvistin ruotsinnos sai paljon lukijoita myös Ruotsissa seuraavina vuosina.[5] Ensimmäinen Ruotsissa tehty käännös alkutekstistä julkaistiin vasta 1934.[10]

Venäjän vallankumous ilmeisesti vahvisti Lindqvistin juutalaisvastaisuutta, sillä vanhana venäläisen kulttuurin ihailijana hän vakuuttui kommunismin etenemisen olleen mahdollista vain juutalaisten salaliiton ansiosta. Lindqvist kirjoitteli myöhemminkin jyrkästi juutalaisvastaisia kirjoituksia Blinkfyreniin ja vielä sotavuosina Ajan Suuntaan. 1930-luvulla Sepian runojen arvosteltiin huonontuneen niiden voimistuneen juutalaisvastaisuuden vuoksi.[10]

Rafael Lindqvistin poika oli jääkärikapteeni Gunnar Lindqvist (1898–1973), joka tunnettiin merkittävänä suomenruotsalaisena kansallissosialistina.[1]

• Satir och humor ur Rysslands nyare diktning I: Anton Tschechoff, A. Pasuchin, i svensk tolkning af Rafael Lindqvist. Söderström, Helsingfors 1900
• Rimfrost: Julhälsning för ung och gammal, utgifven av Rafael Lindqvist. 1902
• Det unga Ryssland I: Berättelser af M. Gorjkij, V. Vjeresajeff, J. Tschirikoff och D. Mamin-Sibirjack, öfversatta från originalspråket af Rafael Lindqvist. Hagelstams bokhandel, Helsingfors 1902
• Det unga Ryssland II: Berättelser af J. Tschirikoff, A. Serafimovitsch, L. Andrejeff, V. Vjeresajeff och A. Farjesoff öfversatta från originalspråket af Rafael Lindqvist. Hagelstams bokhandel, Helsingfors 1903
• Ur Rysslands sång I, Dikter öfversatta från originalspråket af Rafael Lindqvist. Helios, Helsingfors 1904
• Rim och rapp. A.B. Fyren, Helsingfors 1907
• Barnporträtt ur den ryska litteraturen: Skildringar af I. Turgenjeff, L. Tolstoj, M. Gorjkij (A. M. Peschkoff) och A. Budischtscheff, bearbetat för svenska hem af R. L[indqvi]st, första samlingen. Helios, Helsingfors 1908
• Sånger i rött och svart: Ett urval ryska dikter från bolsjevismens dagar, svensk tolkning av Rafael Lindqvist. Schildt, Helsingfors 1924
• Finsk lyrik 1: Ett urval dikter från den finska konstpoesins uppspirande till dess nuvarande blomstring, svensk tolkning av Rafael Lindqvist. Blinkfyrens förlag, Helsingfors 1926
• Finsk lyrik 2: Ett urval dikter från den finska konstpoesins uppspirande till dess nuvarande blomstring, svensk tolkning av Rafael Lindqvist. Blinkfyrens förlag, Helsingfors 1932
• Ur Rysslands sång II: Dikter. Översättning från originalspråket af Rafael Lindqvist. Blinkfyrens förlag, Helsingfors 1934-1936
• Rysslands judiska skalder. Översättning av Rafael Lindqvist. Söderström, Helsingfors 1935
• Sprakfåle och Pegas Ny samling rim och rapp. Söderström, Helsingfors 1941
• Ur en sprakfåles leverne. Söderström, Helsingfors 1942
• Sprakfålen: Hans vänner och ovänner. Söderström, Helsingfors 1943
• Under röd himmel: Nyryska dikter i urval. Svensk tolkning av Rafael Lindqvist. Söderström, Helsingfors 1945
• Mitt förlorade paradis: bilder och minnen från Obbnäs och omnejd. Söderström, Helsingfors 1946