Radiolinkki

Radiolinkki on tietoliikenteessä yhteys kahden paikan välille radiotietä hyväksikäyttäen. Linkki voidaan muodostaa kiinteiden mastojen välille, tai se voidaan rakentaa maastoon väliaikaista käyttöä vasten (esimerkiksi puolustusvoimien viestiliikenne, tai television ulkolähetykset).

Paikkojen maksimietäisyys toisistaan riippuu käytettävästä taajuudesta. Pienillä taajuuksilla etäisyys on suuri, esimerkiksi alle 10 GHz taajuudella etäisyys voi olla jopa 60 kilometriä, rajoittavana tekijänä on käytännössä vain esteetön näköyhteys antennien välillä, mikä maan kaarevuuden takia edellyttää riittävän korkeita mastoja. Vastaavasti taajuuden kasvaessa etäisyys lyhenee, tärkeimpänä rajoittavana tekijänä on sateen aiheuttama vaimennus, joka kasvaa etäisyyden ja taajuuden kasvaessa. Esimerkiksi 59 GHz taajuudella maksimietäisyys on vain 500 metriä. Pidempiä yhteyksiä voidaan muodostaa kytkemällä radiolinkkijänteitä peräkkäin.

Tyypillisen mikroaaltoradiolinkin lähetysteho on 100 mW (+20 dBm) suuruusluokkaa. Antennin vahvistus on 30-45 dBi. Vastaanottoteho on esimerkiksi -40 dBm, vastaanottimen katkosraja on -80 dBm. Häipymisvara on siten esimerkiksi 40 dB, jolloin sateen aiheuttaman katkoksen pituus jää taajuudesta riippuen tyypillisesti alle minuuttiin pahimpanakaan kuukautena vuodessa.

Suomessa on mikroaaltoradiolinkkejä käytössä muun muassa 7, 13, 15, 18, 23, 32 ja 38 GHz taajuusalueilla. Tyypillinen sovellus on matkapuhelintukiaseman ja runkoverkon välinen yhteys. Linkin kapasiteetti oli aiemmin GSM-verkossa esimerkiksi 8 Mbit/s, 3G-tukiasemayhteyksillä 40-400 Mbit/s ja 4G/5G-verkoissa 1-2 Gbit/s.

Suomen ensimmäisen puhelinliikenteen radiolinkkiyhteyden rakensi Oulun Puhelin Osakeyhtiö Oulun ja Utajärven välille. Noin 60 kilometrin pituinen viisikanavainen linkkiyhteys valmistui joulukuussa 1954 ja otettiin käyttöön tammikuun alussa 1955.[1]