Radio Alex
Radio Alex -nimiset radioasemat toimivat Helsingissä (94,9 MHz), Tampereella (100,9 MHz) ja Oulussa (89,4 MHz) 1990-luvun loppupuolella.[1]
Helsingin aseman omisti kokonaan Alexpress, Tampereen ja Oulun asemista se omisti viidenneksen.
Alexpressin tarkoituksena oli rakentaa aiemmin itsenäisinä toimineista paikallisradioista ketju, jossa eri asemat tuottaisivat paikallista ohjelmaa, mutta toimisivat muuten yhteisin toimintatavoin. Myöhemmin tämä toteutuikin, kun Radio Alex -asemat yhdistyivät yhdeksän muun paikallisradion kanssa Radio Plus -ketjuksi.
Pääkaupunkiseudulla Alexpressin itselleen hankkima nurmijärveläinen Radio Kolme muutettiin Radio Alexiksi ja toiminta siirrettiin samalla Helsinkiin alkusyksystä 1996. Juontajina kanavalla toimivat alussa Juha Kakkuri, Sanna Kojo ja Petri Eklund. Alkuaan taajuudella 94,9 MHz lähetti vantaalainen Radio Lohi, joka yhdistyi Radio Kolmeen. Tampereella Radio Alexin edeltäjä oli Radio Tampere, josta tuli myöhemmin Radio Sataplus ja sen jälkeen Radio Moro.[1]
Radioaseman formaatin loivat toimitusjohtaja Jari Öystilä, ohjelmajohtaja Marko Tuomola ja musiikkipäällikkö Juha Kakkuri. Musiikkilinja oli yhdistelmä AC:ta, Motown-soundia ja Golden Oldies -klassikoita. Asema tuli nopeasti kohderyhmässään suosituimmaksi asemaksi. Alexin asema sijaitsi ydinkeskustassa Yrjönkadulla Vanhan kirkon puiston laidalla. Jari Öystilä toimi tämän jälkeen Iltalehden mediamarkkinoinnin johtajana ja sittemmin monien media- ja teknologia-alan yritysten johtajana.lähde?
Lähteet
- Ylönen, Olli: Paikallisradioita Suomeen!, s. 117–119. Tampere: Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos, 2002. ISBN 951-44-5572-X. Julkaisun pysyvä verkko-osoite (pdf) (viitattu 29.7.2013).