Rabih al-Zubayr Ibn Fadl Allah

Rābiḥin joukoilta vallattuja lippuja Kusserissa käydyn taistelun jälkeen.

Rabih syntyi vuonna 1845 nykyisen Sudanin alueella Khartumissa huonomaineisessa Salamat al-Bashan kaupunginosassa. Etniseltä taustaltaan hän oli hamaji. Rabih liittyi orjakauppias Zubayr Pasha Rahma Mansurin joukkoihin Bahr al-Ghazalissa ja saavutti mainetta sotataidoillaan ja organisaatiokykyjensä avulla. Hän johti Zubayrin yksityisarmeijaa Darfuriin suuntautuneella sotaretkellä vuodesta 1874 vuoteen 1879, jolloin egyptiläiset vangitsivat Zubayrin[3], koska tämä oli aloittanut kapinan Egyptiä vastaan vuonna 1878[2].

Rabih tuki aluksi Zubayria, mutta tämän jouduttua vangituksi hän otti kokonaan komentoonsa Zubayrin jäljelle jääneet joukot ja aseisti nämä kivääreillä, musketeilla ja muutamalla tykillä. Rabih hyökkäsi azandejen alueelle ja perusti sinne johtamansa sulttaanikunnan vuonna 1880. Lännessä hän hyökkäsi Wadain valtion alueelle ja valtasi Dar Kutin ja Dar Rungan vuonna 1883. Hän myi valloitettujen alueiden asukkaita orjiksi ja otti orjia myös omiin sotajoukkoihinsa. Myöhemmin Rabihin joukot kärsivät tappion taistelussa Wadain joukoille, ja vuonna 1884 hän luopui azandejen maiden sulttaanikunnastaan joutuessaan pakenemaan egyptiläisiä joukkoja.[3]

Vuonna 1892 Rabihin johtamat 20 000 soturia valtasivat rikkaan Bagirmin alueen. Edellisenä vuonna yksi hänen sotilaskomentajistaan, Muhammad al-Sanusi, oli surmannut ranskalaisen Paul Crampelin johtaman retkikunnan. Välttääkseen uudet yhteenotot ranskalaisten kanssa hän lähti pohjoiseen ja valtasi vuosina 1894–1896 Bornun valtion.[3] Sotaretken alussa hän ei kohdannut juurikaan vastarintaa, mutta sitä kohdattuaan maan pääkaupunki Kukassa hän ryösti kaupungin[2]. Hänestä tuli maan sulttaani ja hallitsi Dikwan kaupungista käsin. Bornun sulttaanina hän jäi viimein aloilleen, vaikkakin laajensi alueitaan länteen Kanon emiraattiin ja Sokoton kalifaattiin. Ilman ranskalaisten myöhempää väliintuloa hän olisi saattanut vallata ne kokonaan.[3]

Piirros valokuvasta, jossa kuvattuna oli Rabihin irtileikattu pää ranskalaisen alkuasukassotilaan seipään nokassa.

Ranskalaiset olivat yhteydessä Rabihiin vuoden 1893 jälkeen vasta vuonna 1896, jolloin Émile Gentilin johtama retkikunta oli matkalla Tšadjärvelle, jota ympäröiviä alueita Rabih hallitsi.[3] Keski-Afrikassa oli alkanut liikkua myös brittiläisiä ja saksalaisia retkikuntia, joiden takia ranskalaiset lähettivät myöhemmin vielä muita retkikuntia alueelle.[1] Rabih soti tuolloin fulbeja vastaan, mutta kuultuaan ranskalaisten tulosta hän keskeytti taistelut, ja siirtyi etelään.[2].

Vuonna 1899 Rabihin miehet joutuivat yhteenottoihin ranskalaisten kanssa ja murskasivat saman vuoden heinäkuussa Gentilin johtamien joukkojen etujoukot. Tämä ei kuitenkaan saanut ranskalaisia perääntymään lopullisesti. He yhdistivät voimansa ja aiheuttivat lokakuussa raskaat tappiot Rabihille, joka joutui pakenemaan koilliseen kohti Wadaita.[4]

Seuraavan vuoden alussa Rabih kokosi uuden armeijan tarkoituksenaan iskeä takaisin. Tätä seurannut taistelu käytiin 24. helmikuuta 1900, jolloin ranskalaiset valtasivat majuri François Lamyn johdolla Rabihin tukikohdan Koussérin, jonne Gentil asettui myöhemmin johtamaan aluetta virkamiehenä. Gentil määräsi Lamyn tuhoamaan Rabihin, ja osapuolten välillä käytiin yhteenotto 22. huhtikuuta vuonna 1900. Lamyn joukot hyökkäsivät tuolloin Rabihia vastaan Lakhtassa vähän matkan päässä Koussérista. Ranskalaiset joukot voittivat ja surmasivat Rabihin. Hänen irti leikattu päänsä tuotiin kepin nokassa näytteille Koussériin.[1] Rābiḥin kuoleman jälkeen ranskalaiset surmasivat taisteluissa vielä hänen kolme poikaansa[5]. Rabihin kukistuminen merkitsi ranskalaisille sitä, että he olivat nyt turvanneet molemmat Tšadjärven rannat oman valtansa alle[4].