Rabbit Films
Oy Rabbit Films LTD on suomalainen tuotantoyhtiö, jonka ovat perustaneet Duudsoneiden Jarno Laasala, Jarno Leppälä, Jukka Hilden ja Hannu-Pekka Parviainen. He perustivat sen, jotta voisivat julkaista stunttinsa/temppunsa televisiossa. Rabbit Filmsin tuottamat ensimmäiset Duudsonit-jaksot nähtiin MoonTV:llä 2000-luvun alussa. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut syyskuusta 2014 lähtien Olli Suominen[1].
Oy Rabbit Films LTD | |
---|---|
Perustettu | 2000 |
Perustaja | Jarno Laasala |
Toimitusjohtaja | Olli Suominen |
Kotipaikka | Helsinki |
Toimiala | televisio- ja elokuvatuotanto |
Kotisivu |
www |
Rabbit Films vastaa Madventures ja Kill Arman -ohjelmien kansainvälisestä levityksestä. Lisäksi Rabbit Films toimi Biisonimafia-sarjan vastaavana tuottajana, sekä Kingissä.[2][3]
Rabbit Filmsissä työskentelee yli 60 työntekijää.
Historia
MoonTV:llä harjoittelijana työskennellyt Jarno Laasala perusti Rabbit Filmsin vuonna 2000 Duudsonien stunt-videoita varten. Laasala työskenteli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 2014 asti, jolloin tilalle palkattiin tv-kanava Nelosen johtaja Olli Suominen. Syynä oli Jukka Hildénin ja Laasalan halu laajentaa yhtiön toimintaa Yhdysvaltoihin. Vuonna 2013 yhtiön luovana johtajana aloitti Tuomas Summanen.[4]
Summasen aloittaessa yhtiön kaikki tuotannot liittyivät vielä Duudsoneihin. Suomisen ja Summasen aikana Rabbit Films alkoi kasvaa kotimaisen tv-alan suurtoimijaksi. Samalla Aku Hirviniemestä, joka oli työskennellyt aiemmin Summasen kanssa Putouksessa, tuli tuotantoyhtiön ohjelmien vakiokasvo.[4]
Helmikuussa 2015 Rabbit Films avasi toimiston Los Angelesissa.[1] Yhtiön Yhdysvaltojen toimintaa johtaa Jukka Hildén.[4]
Tuotannot ja yhteistuotannot
Televisiosarjat
|
|
|
¹ oma formaatti
Elokuvat
- Duudsonit-elokuva (2006)
- Kupla (2021)
- MC Helper beKINGs (2022)
Lähteet
- Duudsonien Rabbit Films avaa toimiston Los Angelesiin kauppalehti.fi. Arkistoitu 15.10.2014. Viitattu 18.10.2014.
- Kultasuoni löytyi hölmöilystä Kauppalehti. 11.6.2009. Arkistoitu 16.6.2009. Viitattu 15.6.2009.
- Netti-ilmiö Biisonimafia laajenee netistä televisioon Sub. Viitattu 4.11.2010.
- Määttänen, Juuso: Ne pellet onnistuivat Nyt-liite. 26.10.2018. Viitattu 26.10.2018.