Raamattujen salakuljetus

Raamattujen salakuljetuksella tarkoitetaan Raamattujen sekä muun kristillisen kirjallisuuden salakuljetusta maihin, joissa ne ovat kiellettyjä tai niitä ei ole saatavilla.

Yleisintä toiminta oli 1960–1980-luvuilla, jolloin kristillistä kirjallisuutta vietiin erityisesti Neuvostoliittoon ja muihin itäblokin maihin. Nykyään raamattuja saatetaan salakuljettaa esimerkiksi Pohjois-Koreaan.

Suomalaisten harjoittama salakuljetus

Suomesta Raamattuja ja muita kristillisiä painotuotteita vietiin 1960-luvun lopulta lähtien lähinnä Neuvostoliittoon. Maassa oli muodollisesti uskonnonvapaus eikä esimerkiksi Raamattu ollut kielletty kirja. Uskonnollista kirjallisuutta oli Neuvostoliitossa kuitenkin 1950-luvun jälkeen lähes mahdotonta saada, koska sitä painettiin hyvin vähäisiä määriä. Lisäksi maahantuonti oli luvanvaraista, joka teki siitä käytännössä mahdotonta. Tullissa kaikenlaiset uskontoon liittyvät painotuotteet vallitsevan käytännön mukaisesti takavarikoitiin. [1]

Organisaatiot

Salakuljetus käynnistyi laajamittaisesti vuonna 1967 perustetun Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen aloitettua toimintansa. Itäblokin maihin suuntautunutta lähetystyötä kutsuttiin nimellä idäntyö. Sitä varten Kansanlähetykseen muodostettiin oma Slaavialaislähetysosasto, joka toimi vuoteen 1973 saakka. [2]

Slaavilaislähetys kustansi kymmeniätuhansia Raamattuja sekä Uusia Testamentteja vietäviksi sosialistisiin maihin. Salakuljetuksen lisäksi se julkaisi omaa Valoa idässä -nimistä lehteä sekä lähetti Itä-Eurooppaan suunnattuja radiolähetyksiä Monacossa toimineen Trans World Radion kautta. Slaavilaislähetys lopetti toimintansa vuonna 1973 ja suuri osa sen työtekijöistä siirtyi uuden Sanansaattajat ry:n palvelukseen. [2] [3]

Kansanlähetyksen lisäksi merkittäviä toimijoita salakuljetuksessa olivat helluntailainen Avainsanoma sekä saarnaaja Leo Mellerin johtama Patmos Lähetyssäätiö. Lisäksi suomalaisten järjestöjen kanssa teki yhteistyötä muun muassa ruotsalainen Slaviska Missionen. [4]

Raamattujen salakuljetuksessa oli mukana myös useita muita eurooppalaisia sekä amerikkalaisia lähetysjärjestöjä. Maantieteellisen sijainnin sekä maiden välisten läheisten suhteiden vuoksi johtava rooli toiminnassa tuli suomalaisille.

Salakuljettajat itse kutsuivat toimintaansa "piilokuljetukseksi", koska he eivät pitäneet sitä laittomana salakuljetuksena. [5]

Käytännön toiminta ja seuraukset

Raamattuja vietiin rajan ylitse yleensä ajoneuvoihin kätkettyinä. Aluksi niitä vietiin henkilöautoissa, mutta myöhemmin 1970-luvulla esimerkiksi rekka-autoilla rakennustavaroihin piilotettuina. Suurin yksittäinen määrä salakuljetettiin marraskuussa 1979, jolloin Neuvostoliittoon vietiin rekka-autolla 108 000 kirjaa. [3] [5]

Pieniä määriä lähetettiin Suomesta Neuvostoliiton puolelle myös ilmapalloilla sekä pullopostina, mutta niiden päätyminen perille oli erittäin epätodennäköistä. Yksityiset ihmiset veivät pienoiskokoisia Raamattuja mukanaan esimerkiksi vaatteisiin piilotettuina.

Kiinnijäämisen riski oli aina suuri. Rangaistuksena oli yleensä muutaman päivän pidätyksen ja kuulustelujen jälkeen annettu jonkinlainen sakko, sekä mahdollisesti salakuljetuksessa käytetyn ajoneuvon takavarikointi. Salakuljetettua materiaalia vastaanottaneita Neuvostoliiton kansalaisia puolestaan odotti kiinni jäädessään yleensä vankeustuomio. [5]

Kirkon, viranomaisten ja lehdistön suhtautuminen

Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle Slaavilaislähetyksen toiminta oli kiusallista. Neuvostoliitossa harjoitetun politiikan vastainen lähetystoiminta ei sopinut maiden välisten läheisten suhteiden ja YYA-sopimuksen vuoksi Suomen valtionkirkolle. Niinpä Piispainkokous ei antanut idäntyölle virallista asemaa evankelis-luterilaisen kirkon toiminnassa. [2]

Salakuljetus oli varsinkin 1970-luvulla laajasti esillä Suomen mediassa. Vasemmistolainen lehdistö paheksui toimintaa ja kirjoitti usein kiinnijääneistä salakuljettajista paljastavia artikkeleita. Niissä heidän toimintansa leimattiin Neuvostoliiton vastaiseksi sekä maiden välisiä suhteita vahingoittavaksi. Oikeistolainen lehdistö puolestaan pääsääntöisesti hyväksyi ja ymmärsi salakuljetuksen. [1] [5]

Helmikuussa 1973 kahdeksan kansanedustajaa teki asiasta eduskuntakyselyn. He pitivät salakuljetusta YYA-sopimuksen vastaisena. Hallitus ei kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin, se ilmoitti vain "seuraavansa" toimintaa. [5]

Suojelupoliisi laati asiasta muistion, jossa se totesi, ettei salakuljetus ollut Suomen lakien vastaista. Eräiden väitteiden mukaan viranomaiset olisivat kuitenkin etsineet ulkomailta Suomeen tuotujen Raamattujen varastoja sekä kuulustelleet toiminnassa mukana olleita henkilöitä. [4]

Salakuljetuksen päättyminen

Uskonnollisen kirjallisuuden salakuljetus Neuvostoliittoon päättyi 1980-luvun puolivälin jälkeen maan johtajan Mihail Gorbatšovin aloittaman glasnost-politiikan myötä. Virallinen sensuuri lakkautettiin vuonna 1988 ja samana vuonna Suomesta lahjoitettiin 50 000 Raamattua Neuvostoliiton seurakunnille.[6]

Viimeisen suuren salakuljetukset suomalaiset tekivät marraskuussa 1989 Itä-Euroopan maihin. Romaniaan, vain kuukautta ennen maan diktaattorin Nicolae Ceaușescun kaatumista.[5]

Raamattujen salakuljetuksesta on vuonna 1998 valmistunut Jouni Hiltusen ohjaama dokumenttielokuva Taivaallinen tehtävä. [7]

Kirjallisuutta
  • Valoa itään? – Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973, Piia Latvala (Helsingin yliopisto 2008)
  • Erittäin salainen, Pentti Heinilä (Uusi Tie 1995, 2002)

Lähteet
  1. Aimo Ruusunen: Todeksi uskottua – Kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina 1964–1973, s. 238. Viitattu 23.10.2012
  2. Valoa itään? – Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973 14.11.2008. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria. Viitattu 23.10.2012.
  3. Erittäin salainen - Idäntyön historiaa 14.11.2008. Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Viitattu 23.10.2012. [vanhentunut linkki]
  4. Helluntailaiset hiippailivat öisin raamattukätkölle 20.7.2012. Rannikkoseutu. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 23.10.2012.
  5. Salaisesta työstä tiesivät vain harvat 4.9.2002. Vantaan Lauri. Viitattu 23.10.2012.
  6. Jouko Rajala siirtyy eläkkeelle 24.2.2011. Avainmedia. Arkistoitu 13.2.2015. Viitattu 23.10.2012.
  7. YLE Vintti Viitattu 23.10.2012.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.