RU-38 (jääkiekko)

RU-38 osallistui maakuntasarjaan ensimmäistä kertaa kaudella 1953–1954. Alkuaikoina seura ei vielä panostanut vahvasti jääkiekkoon, ja Porissakin RU-38:n edellä olivat Kärpät, PPT ja PoPa. Vuonna 1960 Kärpät ja PoPa yhdistivät voimansa ja uusi seura sai nimekseen Porin Karhut, josta tuli myöhemmin 1960-luvulla RU-38:n paikalliskilpailija. Karhut nousi ensimmäisenä kautenaan 1960–1961 Suomensarjasta SM-sarjaan, ja samana kautena RU-38 nousi maakuntasarjasta suomensarjaan. Ratkaisevassa nousukarsintaottelussa RU-38 voitti JyP:n maalein 10–1.[1]

Ensimmäisenä kautenaan Suomensarjassa 1961–1962 RU-38 sijoittui sarjan keskivaiheille.[2] Kauden jälkeen Rosenlew alkoi panostaa yhtiön jääkiekkoseuraan voimakkaammin, yhtiön pakkausteollisuusosaston toimitusjohtajan Michael Bernerin johdolla. Seuran tavoitteena oli nousta Porin ykkösseuraksi ja yhtiö hankki ensin Matti Lampaisen, jota seura oli tavoitellut jo aiemmin, mutta Tampereelta kiekko-oppinsa saanut Lampainen valitsi tuolloin korkeammalla sarjatasolla pelaavan Karhut. Lisäksi seura hankki Raimo Kilpiön Tampereen Ilveksestä. Kilpiö oli erittäin kova vahvistus RU-38:lle, hän oli ollut Ilveksen SM-kultaa voittaneen joukkueen paras pistemies kautta aiemmin, vuonna 1960. Muita RU-38:n hankintoja Ilveksestä olivat Pentti Kontto ja Kalevi Rassa. Porissa jääkiekko-olot eivät olleet yhtä hyvät kuin Tampereella, sillä kaupungissa pelattiin vielä luonnonjäällä. RU-38 houkutteli pelaajia, sillä Rosenlewilla oli tiedossa kaikille varma työpaikka.[1]

Toisena kautenaan Suomensarjassa 1962–1963 RU-38 tähtäsi tosissaan SM-sarjaan. RU-38 ja Kokkolan Hermes päätyivät suomensarjan pohjoislohkossa tasapisteisiin, seurat voittivat kaudella ainoastaan toisensa. Tasapisteissä joukkueet pelasivat sääntöjen mukaan uusintaottelun SM-sarjakarsintaan pääsystä. RU-38 hallitsi kaksi ensimmäistä erää, mutta hävisi viimeisen erän 5–0. Lopputulos oli 7–3 kokkolalaisten hyväksi ja Hermes eteni SM-sarjakarsintaan, missä se ei kuitenkaan onnistunut nousemaan sarjaporrasta ylemmäs.[3][4]

Seuraavana kautena 1963–1964 Rosenlew ei aikonut enää epäonnistua nousutavoitteessaan ja Tampereelta hankittiin lisää kovia vahvistuksia. Tampereella oli hyvistä pelaajista runsaudenpula. Vaikka tamperelaisseurat Ilves, KooVee ja Tappara muodostivatkin tulevana kautena 1963–1964 SM-sarjan ylivoimaisen mitalikolmikon, kaikki hyvät pelaajat eivät mahtuneet pelaamaan seuroissaan.[5][6] Tulevan kauden uusia tamperelaisvahvistuksia RU-38:ssa olivat Pentti Riitahaara, Kimmo Kivelä, Heikki Veräväinen ja Raimo Tuli. Vahvistuksia hankittiin myös Karhuista, kun paikalliskilpailijan riveistä siirtyi Tapani Suominen. Menetyksenä seura koki ainoastaan Kalevi Rassan lähdön Ruotsiin. Rassa kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1963.[7][6][8]

RU-38:n kovat panostukset Suomensarjakauteen 1963–1964 tuottivat tulosta, seura voitti kaikki ottelunsa suomensarjan lounaislohkossa ja eteni nousukarsintasarjaan muita lohkovoittajia vastaan. Neljän joukkueen nousukarsintasarjassa kaksi parasta joukkuetta nousivat SM-sarjaan. Etelälohkon Helsingin IFK oli ykkönen ja RU-38 oli toinen. Muut joukkueet Kokkolan Hermes ja Joensuun Kiekko-Pojat eivät pystyneet haastamaan karsintasarjan kärkikaksikkoa, HIFK ja RU-38 nousivat ylivoimaisina SM-sarjaan, RU-38 suurten satsauksiensa ja pelaajahankintojensa ansiosta.[6][5]

RU-38:n nousu SM-sarjaan aloitti seuran ja Porin jääkiekkohistoriassa kokonaan uuden aikakauden, sillä SM-sarjassa pelasi nyt kaksi porilaisseuraa. Seuraavaan SM-sarjakauteen valmistautuminen aloitettiin Porissa jo hyvissä ajoin, sillä Porissa oltiin edelleen luonnonjääoloissa. RU-38:n nousun myötä kaupunki rakennutti tekojääradan Isomäen kaupunginosassa olevaan urheilukeskukseen. Vaikka Karhut ja RU-38 jakoivat saman kotiareenan, ei yhteiselo ollut sopuisaa. Molemmat seurat valmistautuivat tulevaan kauteen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Porilaisten keskuudessa Karhut oli kaupungin oma seura ja kannattajien keskuudessa suositumpi, myös työläisväestön keskuudessa. RU-38:lla oli vahva Rosenlewin tehtaan leima ja seura koettiin ostojoukkueeksi, Rosenlewin rahoituksen myötä RU-38 oli suurseura.[9][6]

Porilaisseurojen kilpavarustelu maan parhaista pelaajista keskittyi etenkin Tampereen suuntaan, missä asiasta ei oltu erityisen mielissään. Rosenlewin avulla RU-38:n hankintoja Tampereelta olivat Matti Harju ja Pekka Kuusisto. TPS:stä tuli Raimo Määttänen.[6]

SM-sarjakausi 1964–1965 alkoi Porin paikallisottelulla Karhujen ja RU-38:n välillä. Historian ensimmäinen porilaisseurojen paikallispeli SM-sarjassa aloitettiin skandaalilla. Karhujen joukkueenjohtajaa syytettiin RU-38:n maalivahdin Tapio Suomisen lahjomisesta, mihin tämä ei suinkaan suostunut vaan ilmoitti tapauksesta joukkueelleen. Rosenlewin johtajan Michael Bernerin taas kerrottiin ilmestyneen Karhujen pukuhuoneeseen ison rahatukun kanssa. Jääkiekkoliitto tuomitsi Karhujen joukkueenjohtajan toimitsijakieltoon, mutta myöhemmin päätös kumottiin. Seurojen näkemykset asiasta olivat varsin erilaiset, eikä tapahtumien todellinen kulku ole koskaan selvinnyt. Epäselviksi jääneitä asioita jäi paljon, kuten miksi kukaan lahjoisi vastustajaa jo ennen kauden avausottelua. Taistelu Porin kiekkoherruudesta oli kuitenkin välillä keinoja kaihtamatonta ja tapauksen jälkeen seurojen välit olivat entistä jäisemmät. Tapaus pääsi suomalaislehtien urheilupalstojen ykkösuutiseksi. Historiallisen ottelun voitti Karhut maalein 5–2.[10]

RU-38:n ensimmäinen SM-sarjakausi sujui jatkossakin Karhujen varjossa. Karhut eteni lopulta Suomen mestariksi. RU-38 sijoittui kuudenneksi, mikä oli nousijajoukkueelle hyvä sijoitus, sillä pronssijoukkue Rauman Lukko jäi vain kahden pisteen päähän. Hyvää menestystä RU-38 sai kaudella 1964–1965 myös Suomen cupissa, missä se jatkoi kaupungin kiekkomenestystä voittamalla loppuottelussa SaiPan jatkoajan jälkeen 3–2.[11][10]

RU-38:n toinen SM-sarjakausi 1965–1966 pelattiin kahdessa lohkossa. Edelliskauden avauksen tapahtumat eivät toistuneet, sillä riitapukarit RU-38 ja Karhut pelasivat eri lohkoissa, sillä lohkojako ei ollut maantieteellinen. RU-38 värväsi uudeksi vahvistukseksi Rauman Lukosta Matti ”Mölli” Keinosen. Raumalla ei kuitenkaan sulatettu Keinosen siirtoa Poriin, hän oli tammikuuhun asti karanteenissa seurasiirron takia. Itse sarjassa RU-38 sijoittui lohkossaan kolmanneksi ja pääsi viimeisenä joukkueena mukaan yläloppusarjaan. Paikallisvastustaja Karhut taas jäi omassa lohkossaan neljänneksi, eikä selviytynyt kuuden parhaan joukkoon. Näin RU-38 nousi Porin ykkösseuraksi. Yläloppusarjassa Rosenlew oli viimeisille kierroksille asti kiinni pronssimitalissa, mutta lopullinen sijoitus oli viides. Pronssia voittanut SaiPa oli kahden pisteen erolla parempi, se onnistui voittamaan viimeisen kierroksen ratkaisevan ottelun 3–2.[12][13]

Seuraavalle kaudelle 1966–1967 RU-38:n maalille hankittiin TPS:stä nuori lupaus Jorma Valtonen. Puolustukseen tuli Ilveksestä Veikko Ukkonen. Joukkueen ykköskentällisen muodosti ketju Matti Keinonen–Raimo Kilpiö–Johannes Karttunen, jonka varaan joukkue laski paljon. Kauden alussa RU-38 etenikin vakuuttavasti voitosta voittoon tehokkaan ykköskentällisen johdolla. Odotetuimmat ottelut Porissa olivat paikallisottelut RU-38:n ja Karhujen välillä, joita edellisenä kautena ei pelattu ollenkaan. Kauden 1966–1967 sarja pelattiin taas vuoden tauon jälkeen yksilohkoisena, joten paikallisotteluja voitiin taas pelata. Joulukuun alussa pelattua ottelua RU-38–Karhut seurasi Isomäen tekojääradalla 8 100 ihmistä. Ottelussa RU-38 oli parempi vakuuttavasti maalein 5–0. Rosenlewille tapaus oli merkittävä, sillä se voitti Karhut ensimmäistä kertaa SM-tason ottelussa. Muitakin seuroja vastaan RU-38 pelasi vakuuttavasti; sarjan puolivälissä rosenlewiläiset olivat sarjan kärjessä yhden pisteen Tampereen Ilvestä edellä.[13][14]

Myös toisen kierroksen paikallisottelussa helmikuun alussa RU-38 oli parempi, silloin lukemat olivat 2–5. Karhut-voiton jälkeen edessä oli toisen kierroksen merkittävin ottelu: Porissa pelattava kärkikamppailu Ilvestä vastaan. Ensimmäisen kierroksen ottelun RU-38 oli hävinnyt Tampereella. Ottelu Ilvestä vastaan oli tasainen loppuminuuteille asti, jolloin RU-38 sai ylivoiman jonka se onnistui hyödyntämään: RU-38 voitti ottelun maalein 3–2. Voiton myötä porilaisseura oli lähellä mestaruutta, mutta jäljellä oli vielä kuusi ottelua. Mestaruus oli kuitenkin omissa käsissä, mutta seuralla oli jopa varaa hävitä sarjajohtonsa turvin. Tappio tulikin lopulta, seuraavassa ottelussa RU-38 voitti vielä sarjapaikastaan taistelevan Rauman Lukon niukasti, mutta sen jälkeisessä ottelussa myös mestaruudesta taisteleva TPS voitti porilaiset Turussa maalein 7–2.[13][14]

Tappion jälkeen RU-38 heräsi huomaamaan että mestaruutta ei vielä ollut voitettu. Seuraavissa otteluissa seura ryhdistäytyi ja sekä Reipas että SaiPa kaatuivat seuraavilla kierroksilla selvin lukemin. Sarjan toiseksi viimeisen kierroksen ottelun RU-38 pelasi Kokkolassa Hermestä vastaan. Voitolla RU-38 varmistaisi mestaruuden, ja sillä olisi jopa varaa hävitä viimeinen ottelunsa Tapparaa vastaan. RU-38 ei antanut sarjan heittopussiksi jääneelle Hermekselle mitään mahdollisuuksia, vaan RU-38 voitti ottelun 2–8. Voitto siirsi Rosenlewin saavuttamattomaan sarjajohtoon ja varmisti porilaisseuralle Suomen mestaruuden. Jäljellä oli vielä Porissa pelattava viimeisen kierroksen ottelu Tapparaa vastaan. Tappiokaan ei olisi ottanut mestaruutta RU-38:lta pois, mutta ottelu päättyi RU-38:n voittoon maalein 5–4.[13][14]

Ottelun jälkeen Porissa alkoivat mestaruusjuhlat vuoden tauon jälkeen. RU-38:n mestaruus ei ollut Porissa yhtä laajasti juhlittu, sillä jyrkästi kahtia jakautuneessa kaupungissa Karhujen suosio oli edelleen laajempi. Saavutus oli kuitenkin RU-38:lle merkittävä, sillä mestaruus oli määrätietoisen joukkueen rakentamisen tulosta. Joukkueen rakentamisessa olivat kunnostautuneet etenkin seurapomo Michael Berner ja valmentaja Matti Lampainen. Joukkue oli noussut viidessä vuodessa suomensarjasta maan parhaaksi jääkiekkojoukkueeksi.

Pääartikkeli: Porin Ässät

RU-38:n mestaruuden jälkeisenä kesänä oli kuitenkin tulossa vielä suurempi jääkiekkouutinen. Rosenlewin tehtailla ei oltu mestaruudesta huolimatta täysin tyytyväisiä yhtiön urheiluseuraan. RU-38:aan satsatut rahavarat olivat suuret ja kulujen suuruutta oli myös pyritty peittelemään. Talous ei kuitenkaan ollut pääasia yhtiön johdolle, vaan Rosenlewin johdossa katsottiin että urheiluseura ei tuo mukanaan pelkästään positiivista julkisuutta. Etenkin vuoden 1964 skandaali oli yhtiön johdon muistissa, vaikka asia oli jo virallisesti käsitelty. RU-38:n jääkiekkoseuran vaikutus Rosenlewin myynninedistämiseen ei ollut niin positiivinen kuin yhtiössä olisi toivottu. Rosenlew päätti kesällä 1967 luopua koko urheiluseurasta, niin jääkiekkojoukkueesta, kuin jalkapallon mestaruussarjaa pelaavasta jalkapallojoukkueestakin.[15]

Naapuriseura Karhut ei kärsinyt imago-ongelmista, vaan seuralla oli talousongelmia. Karhut oli panostanut porilaisseurojen taistelussa kaupungin herruudesta Porin ulkopuolelta tuotuihin pelaajiin, mikä oli vähentänyt tuntuvasti seuran pankkitilin markkamäärää. Pelaajapalkkiot olivat tuohon aikaan vain nimellisiä, suuremman kuluerän aiheuttivat pelaajasiirrot.[15]

Ratkaisuna oli kahden kilpakumppanin voimien yhdistäminen. Karhujen leirissä oli jo kuultu että RU-38 on lopettamassa toimintaansa, ja Karhuissa toivottiin että RU-38 sulautetaan Karhuihin. Karhuihin sulauttaminen ei tullut Rosenlewin puolelta kuuloonkaan, vaan seuralle oli keksittävä uusi nimi. Yhteisymmärrykseen lopulta päästiin ja kaupunkiin perustettiin uusi seura. Rosenlew lupasi ottaa vastuulleen Karhujen velat ja yhtiö suostui ryhtymään uuden seuran pääsponsoriksi sen ensimmäisillä kausilla. Myös värit uusittiin; Karhujen pääväri sininen ja Rosenlewin pääväri valkoinen vaihdettiin punaiseen, ja uusi seura esiintyi SM-sarjassa kaudella 1967–1968 nimellä Porin Ässät.[15][9]