RN Giulio Cesare (1911)

Pääartikkeli: Conte di Cavour -luokka

Giulio Cesare lasketaan vesille.

Alus tilattiin Genovasta Ansaldolta, missä köli laskettiin 24. kesäkuuta 1910. Alus laskettiin vesille 15. lokakuuta 1911 ja valmistui 14. toukokuuta 1914.[1]

Giulio Cesare ei juurikaan osallistunut ensimmäisen maailmansodan sotatoimiin, koska Itävalta-Unkarin laivasto ei pyrkinyt aktiivisesti Välimerelle ja Adrianmeri soveltui paremmin keveille yksiköille ja sukellusveneille. Alus teki ainoastaan kaksi purjehdusta, joiden aikana se oli merellä yhteensä vain 31 tuntia ja tähänkin sisältyy matkat telakalta satamaan ja Korfulle.[2]

Alus oli Tarantossa marraskuusta 1918 heinäkuuhun 1919, jona aikana se oli Korfulla sekä 11. marraskuuta – 11. joulukuuta 1918 että 18. helmikuuta – 23. huhtikuuta 1919. Alus vieraili 1919 Lähi-idässä suojatakseen Italian etuja alueella sekä uudelleen maaliskuusta kesäkuuhun 1920. Tämän jälkeen se oli normaalissa rauhanajan palveluksessa ja kärsi henkilöstövajeesta lukuun ottamatta Korfun kriisiä 29. elokuuta – 30. syyskuuta 1930. Alus siirrettiin 1926 reserviin, mistä se palalutettiin palvelukseen 1928 La Speziassa tykistön koululaivana.[3]

Alus lähti 25. lokakuuta 1933 La Speziasta modernisoitavaksi Genovaan Cantieri del Tirrenolle, mistä se palasi 4. kesäkuuta 1937 La Speziaan. Alus liitettiin 3. lokakuuta 5. viirikköön Tarantoon[3]. Se teki 21. toukokuuta – 4. kesäkuuta 1938 viirikön mukana virallisen vierailun Maltalle. Se purjehti 6. maaliskuuta 1939 sisaraluksensa kanssa estämään Sisiliansalmeen Espanjan kansallismielisten matkan Mustallemerelle. Seuraavana päivänä Italian laivaston osastolle toimitettiin tieto kansallismielisten matkan keskeytymisestä Bizertessä.[4]

Italian liityttyä toiseen maailmansotaan viirikkö liitettiin 1. laivueeseen. Alus osallistui lippulaivana Calabrian taisteluun, jossa se yhdessä sisaraluksensa kanssa avasi tulen kohti HMS Warspiteä. Cesareen osui raskas kranaatti, joka sytytti tulipalon ja pudotti aluksen nopeuden 19 solmuun. Aluksella sai surmansa 66 henkeä ja haavoittui 49.[5]

Alus lähti 12. heinäkuuta Messinasta korjattavaksi Tarantoon, josta se palasi palvelukseen elokuun lopulla. Se lähti 1. syyskuuta estääkseen liittoutuneiden operaatio Hatsin toteuttamisen. Yritys ei kuitenkaan onnistunut puutteellisen tiedustelun vuoksi, joten alus palasi satamaan. Seuraavat yritykset Maltan saattueiden estämiseksi tehtiin 7.–8. syyskuuta ja 29.–30. syyskuuta.[5]

Tarantossa alus joutui 11. marraskuuta Britannian kuninkaallisten ilmavoimien torpedokoneiden tuloksettoman hyökkäyksen maaliksi. Alus siirtyi seuraavana aamuna Napoliin, josta se lähti 29. marraskuuta Vittorio Veneton ja keveiden yksiköiden kanssa merelle estääkseen liittoutuneiden operaatio Collarin toteuttamisen. Ilmavoimien tiedustelun puutteen vuoksi osasto ei löytänyt saattuetta, vaan se kohtasi ainoastaan saattueita suojanneet risteilijät. Seuranneessa taistelussa Britannian kuninkaallisen laivaston risteilijä HMS Berwick vaurioitui. Giulio Cesare palasi osaston mukana Napoliin aluksen avaamatta tulta operaation aikana.[5]

Alus joutui 8. tammikuuta 1941 Britannian ilmavoimien Wellington-pommikoneiden maaliksi maatessaan ankkurissa Napolissa. Aluksen turbiinihuone kärsi lieviä vaurioita pommien sirpaleista. Seuraavana päivänä alus lähti Genovaan korjattavaksi. Juuri palattuaan telakalta se lähti 8. helmikuuta torjumaan Maltalle pyrkivää saattuetta, mutta todellisuudessa havaittu osasto oli matkalla tulittamaan Genovaa.[5]

Alus määrättiin 11. helmikuuta Napoliin, josta se siirrettiin edelleen La Speziaan. Vuoden lopulla alus palasi Tarantoon, josta se lähti 16. joulukuuta suojaamaan Pohjois-Afrikkaan matkannutta saattuetta M42. Tämä johti Syrtinlahden ensimmäiseen taisteluun, mutta ei ole tiedossa avasiko alus tulta kohtaamisen aikana vai ei. Alus palasi 19. joulukuuta Tarantoon.[6]

Alus suojasi 3.–5. tammikuuta 1941 saattuetta M43, mutta polttoainepula ja aluksen heikko kunto pakottivat siirtämään sen reserviin. Alus makasi vuoden loppuun palveluskelvottomana Tarantossa. Se lähti 30. joulukuuta Pulaan, jossa se sijoitettiin majoitus- ja koulutustehtäviin.[7]

Italian antautumisen tultua julki alus lähti 9. syyskuuta 1943 Pulasta. Sen miehistö nousi matkan aikana kapinaan, joka kuitenkin kukistettiin. Se joutui viiden Saksan ilmavoimien lentokoneen pommittamaksi, mutta alus saapui kuitenkin Tarantoon iltapäivällä 11. syyskuuta. Alus jatkoi matkaansa Maltalle, jonne se saapui seuraavana päivänä. Alus makasi ankkuroituna Maltalla, kunnes se 17. kesäkuuta 1944 lähti paluumatkalle Tarantoon.[7]

Alus makasi Tarantossa sodan loppuun. Rauhansopimuksen nojalla alus siirrettiin sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Alus siirrettiin 9. joulukuuta 1948 Augustaan, jossa tehtiin epäonnistunut yritys tuhota alus. Alus poistettiin 15. joulukuuta Italian laivaston alusluettelosta.[7]

Novorossijski Sevastopolissa vuonna 1950.

Alus luovutettiin 6. helmikuuta 1949 Vlorëssa Albaniassa Neuvostoliiton laivastolle nimettynä Z11:ksi ja se nimettiin myöhemmin uudelleen Novorossijskiksi. Alus oli korjattavana Sevastopolissa vuoteen 1954. Palvelukseen se palasi koululaivana. Se upposi 29. lokakuuta 1955 ankkuripaikallaan Sevastopolin satamassa tapahtuneessa räjähdyksessä. Aluksella sai välittömästi surmansa 50–100 miestä, mutta heikon vianhallinnan seurauksena uhrien lukumäärä kasvoi lopulta lähemmäs viittäsataa.[7]

Räjähdyksen syystä ei ole varmuutta. Mahdollisesti sen aiheutti satama-altaaseen jäänyt toisen maailmansodan aikainen saksalainen merimiina. Räjähdystä edeltänyt päivä, 28. lokakuuta, oli vuoden 1922 Rooman marssin ja siten fasistien valtaannousun muistopäivä, joten on myös spekuloitu, että italialaiset uusfasistit olisivat sabotoineet alusta, koska sen päätyminen Neuvostoliitolle muistutti häpeällisestä tappiosta. Sabotaasiteorian yhden version mukaan Italian sota-aikaisen erikoisyksikön Decima MAS:n entiset taistelusukeltajat olisivat käyneet Sevastopolissa miinoittamassa laivan, toisen version mukaan uusfasistinen terroristijärjestö Fasci di Azione Rivoluzionaria (FAR) olisi kätkenyt aluksen rakenteisiin vuosien viiveellä räjähtäneen aikapommin ennen sen luovuttamista Neuvostoliittoon.[8]

Hylky nostettiin 4. toukokuuta 1957, minkä jälkeen se ajettiin maihin Kazatšinlahdella. Alus romutettiin paikallaan, mikä saatiin päätökseen vuoden 1957 loppuun mennessä.[7]

• Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)