RN Caio Duilio (1913)

Pääartikkeli: Andrea Doria -luokka (taistelulaiva)

Alus tilattiin Castellammare di Stabiasta Regio Cantiere di Castellammare di Stabialta, missä köli laskettiin 24. helmikuuta 1912. Alus laskettiin vesille 24. huhtikuuta 1913 ja otettiin palvelukseen 13. kesäkuuta 1916.

Ensimmäisen maailmansodan alus oli Adrianmerellä, jossa se teki ainoastaan neljä purjehdusta ja niistä yksikään ei ollut varsinainen sotatoimi. Se oli sijoitettuna Tarantoon marraskuusta 1918 huhtikuuhun 1919 lukuun ottamatta Korfulla olo aikaansa 10. marraskuuta 1918 - 26. tammikuuta 1919. Se lähti 25. huhtikuuta Izmiriin Smyrnaan, koska alueen omistussuhteet oli kyseenalaistettu ja siellä oli käyty kahakka kreikkalaisen laivasto-osaston kanssa. Roma vapautti aluksen alueelta 9. kesäkuuta, jolloin Caio Duilio lähti Konstantinopoliin.[1]

Alus oli 23. kesäkuuta alkaen ja 13. heinäkuuta 1919 saakka Mustallamerellä tukien Venäjän sisällissodan valkoisia. Samalla se siirrettiin 2. laivueesta niin kutsuttuun Levantin laivueeseen ennen paluutaan Izmiriin, jossa se viipyi 9. syyskuuta Giulio Cesaren vapautettua sen tehtävästä. Caio Duilio lähti Tarantoon, jonne se saapui 12. syyskuuta. Alus sijoitettiin saavuttuaan reserviin.[2]

Alus palasi palvelukseen seuraavana vuonna aloittaen 30. kesäkuuta matkan Albanian rannikolle tukeakseen italialaista varuskuntaa, kunnes se suojasi varuskunnan evakuointia 5. syyskuuta. Se palveli 1921 Dodekaneesien laivueessa ja Levantissa sekä 27. heinäkuuta - 10. marraskuuta osana liittoutuneiden osastossa Konstantinopolissa. Caio Duilio oli 29. elokuuta - 30. syyskuuta 1923 Korfun kriisinhallintaoperaatiossa, jonka aikana se kävi yhdessä Dante Alighierin kanssa Espanjassa.[2]

Aluksen kolmostornin ammushississä tapahtui 8. huhtikuuta 1925 kordiittiräjähdys, minkä seurauksena alus siirrettiin La Speziassa telakalle. Alus palasi palvelukseen vasta huhtikuussa 1928. Se oli 18. maaliskuuta alkaen modernisoitavana Tarantossa, mistä se palasi 15. kesäkuuta. Alus siirrettiin 11. elokuuta 1932 Tarantossa reserviin ja se oli reservin lippulaivana 11. elokuuta 1933 alkaen.[2]

Kesällä 1935 Abessinian kriisin aikana ei sitä eikä sen sisaralusta siirretty palvelukseen, vaan ne toimivat lähinnä kelluvina pattereina. Pari vuotta myöhemmin 19. maaliskuuta 1937 alus saapui Genovaan, jossa sen modernisointi oli määrä aloittaa. 1. huhtikuuta se siirrettiin Cantieri del Tirrenolle, josta se palasi palvelukseen 15. heinäkuuta 1940.[2]

Alus liitettiin palvelukseen otettaessa Tarantoon sijoitettuun 1. laivueen 5.viirikköön. Se lähti Italian liityttyä sotaan ensimmäiseen tehtäväänsä 31. elokuuta kohdatakseen liittoutuneiden operaatio Hatsin saattueen, jossa oli tarkoitus siirtää taistelulaiva HMS Valiant Aleksandriaan. Heikon ilmatuen ja huonon sään vuoksi osastot eivät kohdanneet ja alus palasi osaston mukana Tarantoon 1. syyskuuta.[2]

Caio Duilio lähti 7. syyskuuta uudelleen merelle saatuaan ilmoituksen Gibraltarille sijoitetun Force H:n merellä olosta. Liittoutuneiden osasto oli kuitenkin hyökkäämässä Oraniin eivätkä osastot kohdanneet. Britannian kuninkaallisen laivaston ilmavoimien iskiessä Tarantoon 11. marraskuuta alukseen osui torpedo, joka teki 11 kertaa seitsemän metrin reiän aluksen kylkeen. Sen etummaiset ammusvarastot täyttyivät vedellä. Se kyettiin uppoamisen estämiseksi siirtämään matalikolle, mistä se lopulta nostettiin tammikuussa 1941.[2]

Alus siirrettiin Genovaan, jossa se siirrettiin telakalle 26. tammikuuta korjauksia varten. Se säästyi vaurioilta liittoutuneiden pommittaessa helmikuussa Genovaa, minkä aikana se ampui noin 8 000 laukausta ilmatorjuntatykeillään. Alus palasi toukokuun alussa telakalta ja se liittyi 26. toukokuuta viirikköönsä Tarantossa.[2]

Laivasto-osasto , jonka lippulaivana oli Caio Duilio ja muina aluksina risteilijä Giuseppe Garibaldi sekä kuusi hävittäjää, lähti 29. marraskuuta Tarantosta merelle suojatakseen Pohjois-Afrikan ja Italian välisiä saattueita. Alus lähti vastaavassa operaatiossa suojatakseen saattueetta M41 13. joulukuuta, mistä se palasi seuraavana päivänä satamaan Vittorio Veneton torpedoimisen jälkeen. Alus lähti 16. joulukuuta merelle suojatakseen saattuetta M42 vastaavassa operaatiossa, joka lopulta johti Syrtinlahden ensimmäiseen taisteluun. Se palasi osastonsa mukana Tarantoon 19. joulukuuta.[2]

Caio Duilio suojasi lippulaivana saattuetta M43 3.-6. tammikuuta 1942, jolloin saattueen kolme rahtialusta pääsivät Tripoliin. Se suojasi 22.-25. tammikuuta saattuetta T18, jolloin neljä viidestä aluksesta pääsi Tripoliin.[2]

Helmikuussa alus pyrki estämään liittoutuneiden operaatio MF5 saattueiden MW9A ja B pääsyn Maltalle. Se lähti 14. helmikuuta kahden risteilijän ja seitsemän hävittäjän kanssa merelle, mutta osasto epäonnistui kohtaamisessa. Osasto palasi Tarantoon yhden hävittäjän vaurioiduttua sukellusveneen laukaiseman torpedon osuttua. Alus suojasi 21. helmikuuta seitsemän hävittäjän tukemana saattuetta K7 Messinasta ja Korfulta Tripoliin. Alus palasi 24. helmikuuta Tarantoon välttyen brittien 22. päivän ilmapommitukselta.[2]

Polttoainepulasta tuli vuoden 1942 kesään mennessä niin vaikea, että taistelulaivat makasivat lähinnä ankkurissa, jotta saattajille riittäisi polttoainetta. Alus oli Italian antautuessa Tarantossa. Se purjehti 9. syyskuuta Maltalle välttyen Saksan ilmavoimien hyökkäyksessä vaurioilta. Alus makasi ankkurissa 27. kesäkuuta 1944 saakka, jolloin se aloitti paluumatkansa Tarantoon viipyen matkalla kahdeksan vuorokautta Augustassa.[3]

Caio Duilio oli sodan lopun sijoitettuna joko Tarantoon, Augustaan tai Syrakusaan tehden vain toisinaan koulupurjehduksia. Sodan päätyttyä se jatkoi palvelustaan Italian laivastossa ollen 1. toukokuuta 1947 - 10. marraskuuta 1949 lippulaivana Tarantossa. Vuodesta 1953 alkaen se makasi palveluskelvottomana La Speziassa, kunnes se poistettiin palveluksesta 15. syyskuuta 1956. Alus romutettiin seuraavana vuonna.[4]

• Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)