RCEP

Regional Comprehensive Economic Partnership (RCEP) on Aasian ja Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus, joka allekirjoitettiin 15. marraskuuta 2020. Sopimusta oli neuvoteltu vuodesta 2012 saakka, ja sen allekirjoitti 15 maata. Mukana ovat Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Aseaniin kuuluvat Brunei, Filippiinit, Indonesia, Kambodža, Laos, Malesia, Myanmar, Singapore, Thaimaa ja Vietnam sekä Australia, Etelä-Korea, Japani, Kiina ja Uusi-Seelanti.[1] Sopimus tuli voimaan 1. tammikuuta 2022 alkaen.[2][3]

RCEP-sopimuksen jäsenmaat.

RCEP-sopimuksen vaikutusalueella asuu yli kaksi miljardia ihmistä, ja sen jäsenmaat muodostavat noin kolmanneksen maailman bruttokansantuotteesta. Se onkin bruttokansantuotteella mitattuna maailman suurin kauppasopimus. Sopimus allekirjoitettiin Asean-huippukokouksen yhteydessä Vietnamin Hanoissa.[1] Kiinan uutisoitiin edistäneen sopimuksen syntymistä esimerkiksi lupaamalla pienemmille kumppaneilleen apua koronavirusrokotteen saamiseksi. [4]

Sopimuksen tarkoituksena on pienentää tullimaksuja jäsenvaltioiden välillä. Sopimuksessa on myös erilaisia määräyksiä immateriaalioikeuksista, viestinnästä, finanssipalveluista, verkkokaupasta ja asiantuntijapalveluista. RCEP-sopimuksen jäsenmailla on jo ennestään ollut vapaakauppasopimuksia toistensa kanssa, mutta niissä on ollut enemmän rajoituksia.[5] Sopimus ei käsittele ympäristönsuojelua eikä työntekijöiden oikeuksia sopijamaissa. Verkkokaupan on etukäteen arvioitu olevan eräs suurista sopimuksesta hyötyvistä toimialoista.[6][7] Kauppasopimus astuu voimaan vasta sopijamaiden ratifioiduttua sen, mikä voi viedä esimerkiksi vuoden.

Koronapandemian vuoksi virtuaalisesti neljänteen RCEP-kokoukseen kokoontuneet 15 sopijamaan johtajat antoivat sopimuksen allekirjoituksen ohessa 15. marraskuuta 2020 yhteisen julkilausuman, jossa he toivat esille vapaasopimuksesta pois jättäytyneen Intian tärkeyden mahdollisena sopijakumppanina. Samalla he toivat esille, että Intia voi halutessaan liittyä sopimukseen tulevaisuudessa.[8] Useat sopijamaat toivat neuvottelujen kuluessa selkeästi esille toiveensa Intian liittymisestä mukaan sopimukseen. Esimerkiksi Australia on suorasanaisesti kertonut kaipaavansa Intiaa mukaan; maalla ei ole ennestään kahdenvälistä vapaakauppasopimusta Intian kanssa. Toisaalta Intian pääministeri Narendra Modi on tuonut esille Intian ja Kiinan välisen kauppataseen olevan jo ennen sopimusta vuositasolla 60 miljardia Yhdysvaltain dollaria alijäämäinen Intialle. Tuontitariffien alenemisen pelätään aiheuttavan halpojen kiinalaisten tuotteiden vyöryn Intiaan, mikä aiheuttaisi maiden välisen kauppataseen heikkenemisen entisestään.[9] Intiassa haluttiin myös suojella haavoittuvana pidettyä omaa elineinoelämää, kuten tekstiilialaa, meijeri- ja maataloustuotantoa.[10] Meijerituotteita pelättiin tuotavan enenevästi esimerkiksi Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Intian ohella esimerkiksi Bangladeshissa vapaakauppasopimuksen vaikutuksia seurataan tarkasti, sillä maa odottaa useiden RCEP-vapaasopimukseen mukaan liittyneiden LDC-kilpailjamaittensa (Myanmar, Laos ja Kambodža) saavan hyötyä taloutensa ja yhteiskuntansa kehitykseen esimerkiksi lisääntyneistä investoinneista Kiinasta, Japanista ja Etelä-Koreasta.[11] Myanmar, Laos ja Kambodža ovat vähiten kehittyneinä maina muita sopimusosapuolia suojatummassa asemassa, sillä niiden on RCEP-vapaakauppasopimuksen astuessa voimaan vapautettava ainoastaan 30 prosentista maiden välisestä keskinäisestä kaupasta tuontitariffeista, kun muut sopijamaat on velvoitettu poistamaan tariffit 65 prosentista keskinäisestä kaupastaan.[12] Vapaakauppasopimuksen verkkokauppaa koskevan 12. luvun mukaan, näiden kolmen maan ei myöskään tarvitse viiteen vuoteen sopimuksen voimaanastumisesta avata verkkokaupankäyntiä muiden sopimuskumppaneiden tapaan.[13]