Qullqa

Qullqa (ääntämys ketšuaksi [ˈqʊʎˌqa] "talletus, varasto";[1] myös: colca, collca, qolca, qollca) on varastorakennus, joita oli rakennettu pitkin inkateitä. Qullqat olivat siilon tapaisia varastoja, joissa säilöttiin ruokaa. Nei eivät olleet pelkkiä jyvien säilytysaittoja, vaan osittain maanalaisia kaivantoja. Qullqia ei tule sekoittaa tamboihin, joilla oli muutakin käyttöä, kuin varastointi. Vaikka tamboja arvellaan olleen yli 2000, löytyy qullqia inkateiden varsilta silti paljon enemmän.

Guaman Poman teos "Qullqa"
Qullqa Ollantaytambon kaupungissa, Perussa

Muuta

Qullqat olivat taloudellinen ja strateginen voimavara inkoille. Niihin varastoitiin myös lahjoina kerättyä viljaa, jota inka-armeija pystyi hyödyntämään kulkiessaan pitkin inkateitä. Qullqat olivat tarpeellisia lisäksi silloin, kun päätettiin viljelyaikataulusta, ennustettiin sadekausia ja sadon kokoa.

Qullqien ja tambojen lukumäärä sekä niiden toimiminen varastoina osoittaa Inkavaltakunnan voimakkuuden ja mahdin.

Qullqa on myös paikallinen nimi Seulasten-tähdistölle. Inka-mytologiassa Qullqa-jumala, joka henkilöityy Seulasissa, oli varastoinnin ja siementen säilömisen suojelija. Kaikista tähtien jumalista inkat palvoivat eniten juuri Qullqaa, "äitiä" ja kaikkein ylintä suojelijaa.

Katso myös

Lähteet

  1. Teofilo Laime Ajacopa, Diccionario Bilingüe Iskay simipi yuyayk'ancha, La Paz, 2007 (Quechua-Spanish dictionary)

    Viittaukset

    • Terence N. D'Altroy (2003). The Incas. Wiley-Blackwell. ISBN 1-4051-1676-5.
    • Teofilo Laime Ajacopa, Diccionario Bilingue Iskay Simipi Yuyayk'ancha, La Paz, 2007 (Quechua-Spanish Dictionary)
    • Timothy Parsons (2010). The Rule of Empires: Those Who Built Them, Those Who Endured Them, and Why They Always Fall. Oxford University Press. ISBN 9780199746194
    • Terence N. D'Altroy (1992). Provincial Power in The Inca Empire. Smithsonian Institution Press. ISBN 9781560981152.
    • International Sociological Association (1981). Comparative Urban Research, Volumes 8-9.
    • Denise Y. Arnold, Christine A. Hastorf (2008). Heads of State: Icons, Power, and Politics in The Ancient and Modern Andes. Lest Coast Press. ISBN 9781598741711.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.