Quincy Jones

Jones aloitti uransa soittamalla hieman vanhemman Ray Charlesin kanssa jazzklubeilla alueella, joka nykyisin tunnetaan Seattlen the Pioneer Squarena. Hän menestyi trumpetistina Lionel Hampton Orchestrassa vuonna 1951. 1950-luvulla hänestä kehittyi taitava sovittaja, ja hän johti useita pieniä yhtyeitä. Vuonna 1957 Jones aloitti uran levytuottajana Barclay Recordsissa Pariisissa, jossa hän myös esiintyi kuuluisassa Paris Olympiassa.

Vuonna 1960 Mercury Records palkkasi Jonesin ensimmäiseksi merkittävän merkin mustaksi varapääjohtajaksi[2]. Kun jazz menetti suosiotaan, häntä pyydettiin tuottamaan muutama popsingle. Hänen ensimmäisensä oli menestyskappale "It's My Party", esittäjänä Lesley Gore. Vuonna 1962 Jones kirjoitti viihdesävelmän "Soul Bossa Nova", joka tuli tunnetuksi vuosikymmeniä myöhemmin Austin Powersin teemana.

Jones vietti 1950-luvun lopulta asti paljon aikaa Ruotsissa,[3] ja hänen ensimmäinen elokuvamusiikkinsa syntyi ruotsalaisen Arne Sucksdorffin elokuvaan Metsien hurjat.[1] Jones muutti Los Angelesiin 1960-luvun puolivälissä ja ryhtyi tekemään elokuvamusiikkia. Sidney Lumetin elokuvan Panttilainaaja myötä Jonesista tuli ensimmäinen musta elokuvasäveltäjä Hollywoodissa[2]. Hän on myös säveltänyt useita televisiosarjojen tunnusmusiikkeja, kuten Ironside (jossa oli syntetisaattorin varhaisimpia esiintymisiä) ja Sanford and Son. Vuonna 1969 hän levytti varhaisen jazzfuusiolevytyksen Walking in Space.

Quincy Jones vuonna 2006.

1970-luvulla Quincy Jones alkoi tuottaa enemmän popmusiikkia ja vähemmän jazzia. Kriittiset äänet syyttivät häntä rahastuksesta. Vuonna 1971 hän sävelsi teeman NBC-kanavan ohjelmaan Wednesday Mystery Movie.

Vuonna 1977 Sidney Lumet pyysi Jonesia säveltämään musiikin elokuvan Wizard of Ozin uuteen versioon The Wiz. Tässä hankeessa hän tapasi Michael Jacksonin ja pian he sopivat Jonesin tuottavan uuden Jacksonin albumin.

Jones tuotti kappaleen "We Are The World" 1980-luvun puolivälissä. Vuonna 1989 Jones tuotti levyn Back On The Block, jolla esiintyivät Dizzy Gillespie, Miles Davis, George Benson, Ella Fitzgerald ja Sarah Vaughan, sekä Big Daddy Kane ja muita hip-hop tähtiä.

Hänen tv-tuotantoonsa kuuluu komediasarja Bel-Airin prinssi, ja elokuvatuotantoonsa Häivähdys purppuraa.

Jones on voittanut 28 Grammya[4] ja sai Kennedy Center Honors-palkinnon vuonna 2001.

Jones oli naimisissa Jeri Caldwellin kanssa 1957–1966, ruotsalaisen mallin Ulla Andersonin kanssa 1967–1974 ja näyttelijä Peggy Liptonin kanssa 1974–1990.[1] Hän asui yhdessä näyttelijä Nastassja Kinskin kanssa 1991–1997.^lähde? Jonesilla on seitsemän lasta.[1] Yksi hänen tyttäristään Peggy Liptonin kanssa on näyttelijä Rashida Jones.

Quincy Jones esiintyi orkestereineen Helsingin Kulttuuritalolla 1960. Vellu Halkosalmi sai 2010-luvulla Jonesilta käyttöönsä tämän alkuperäisiä, julkaisemattomia orkesterisovituksia, kirjoitti niitä lisää ylös Jonesin levytyksiltä ja harjoitutti niitä konserteiksi Turku Jazz Orchestran ja UMOn kanssa.[5][6][7]

• Henry, Clarence Bernard: Quincy Jones: His Life in Music. Jackson: University Press of Mississippi, 2013. ISBN 978-1-61703-861-7.

• Quincy Jones Internet Movie Databasessa. (englanniksi)