Qin-dynastia

Qin-dynastian historiaa voidaan jäljittää Zhou-dynastian aikakaudelle, kahdeksannelle vuosisadalle eaa., jolloin Zhou-hallitsijat joutuivat perustamaan uuden itäisen pääkaupungin itäisen Zhou-dynastian kauden alussa, vuonna 770 eaa. Tällöin Qin-hallitsijat saivat Zhou-kuningas Pingiltä tehtäväkseen ylläpitää järjestystä maan edellisessä pääkaupungissa. Itäisen Zhoun aikana Qinit olivat yksi hallitsevista suvuista, jotka palvelivat Zhou-kuninkaita.[1][6] Taistelevien läänitysvaltioiden aikana Kiina ei ollut yhtenäinen valtakunta, vaan Zhou-dynastian aikana alue koostui useista läänitysvaltiosta, joiden johdossa oli feodaaliylimystö. Zhou-kauden jälkipuoliskolla 475–221 eaa. jäljellä oli seitsemän vahvaa valtiota.[2][1]

Qin ja sen naapurivaltiot noin 260 eaa.

Qin-läänitysvaltiolle ei vanhoissa annaaleissa anneta suurta merkitystä ennen 600-lukua eaa. Qin yritti laajentaa vaikutusvaltaansa Keltaisenjoen vartta pitkin itään siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä idässä sijainnut Jin-valtio esti sen. Tämän vuoksi Qin joutui suuntaamaan valloituksensa länteen, jossa asuneet heimot eivät olleet etnisesti kiinalaisia. Qinin voimistuminen lännessä huomattiin myös itäisempien läänitysvaltioiden keskuudessa, ja Chu-, Jin- ja Qi-valtiot joutuivat tunnustamaan Qinin ylivallan lännessä Kevättä ja syksyä -aikakaudella. Itäiset valtiot pitivät kuitenkin Qiniä barbaarisena valtiona, koska sen alueella asui myös muita kansoja kuin kiinalaisia.[6]

Qin hyötyi sijainnistaan Zhou-dynastian läänitysvaltioiden läntisillä rajamailla. Sijaintinsa ansiosta se jäi syrjään Kevättä ja syksyä -kaudella käydyistä itäisten valtioiden välisistä valtataisteluista. Qin oli Kiinan suurvalloista ainoa, joka ei kärsinyt taisteluista omalla maallaan. Qinillä ei myöskään ollut rasitteita Zhou-dynastian aikana muodostuneesta feodaalisesta järjestelmästä, minkä ansiosta se pystyi kehittämään omaa hallintomalliaan.[6]

Vähemmän kehittyneenä maana Qin pystyi tarjoamaan mahdollisuuksia itäisistä valtioista kotoisin oleville koulutetulle väestölle. Yksi tällainen henkilö oli Wei-valtiosta kotoisin ollut Shang Yang.[6][7][8]

Shang Yangin teorioihin perustuen Qin-valtiossa toteutettiin suuria institutionaalisia ja hallinnollisia uudistuksia.[9] Hän oli valtion valtaa ja lain noudattamista korostaneen legalistisen koulukunnan johtavia hahmoja ja yksi vanhimpia legalisteja, joista on säilynyt paljon tietoa.[9][7]

Shang Yang kohosi Qin-valtion herttuan Xiaon (361–338 eaa.) merkittävimmäksi neuvonantajaksi.[8] Shang Yangin avulla hänen onnistui luoda hallintojärjestelmä, joka hylkäsi täysin feodalistisen järjestelmän. Hänen näkemyksensä mukaan maan hallitsijoiden valta-asemaa uhkasi eniten vasallien pyrkimys kasvattaa vaikutusvaltaansa. Hänen ohjeidensa mukaan valtiota ja hallitsijan valtaa saattoi vahvistaa vain maatalous tai sota. Kauppiaat ja filosofiset ajattelijat olivat ajatusmaailman mukaan loiseläjiä uudessa hallintojärjestelmässä, ja lisäksi he olivat vaarallisia sillä he saattoivat houkutella kansan unohtamaan velvollisuutensa maanviljelijöinä ja sotilaina.[8]

Maanviljelyä tehtiin houkuttelevammaksi kasvattamalla muiden kuin maanviljelijöiden verotaakkaa. Myös viljan hintaa korotettiin. Tavoitteena oli myös vähentää muiden alojen kuin maanviljelyn houkuttelevuutta. Viljelyalaa piti myös laajentaa uudisraivauksilla ja sotilaallisilla valloituksilla. Maassa alettiin myös kerätä kaksinkertaista veroa miehiltä, jotka eivät perustaneet perheitä – näin kansa pakotettiin muodostamaan ydinperheitä.[8][6] Uuden yhteiskuntajärjestyksen voimassapysyminen varmistettiin palkkioiden ja rangaistusten järjestelmällä.[8] Yhteiskunnan arvoasteet määriteltiin selvästi ja jokaisen arvoasteen omistaman maan ja omaisuuden määrä määriteltiin tarkkaan.[7] Rikkomuksista määrättiin ankarat rangaistukset, ja jokainen, joka ei ilmiantanut väärintekijää, oli teloitettava. Laki oli Shang Yangin filosofian mukaan sama kaikille, henkilön arvoasemasta riippumatta.[7][8] Tämä merkitsi ylimystölle kuuluneen erioikeuden menetystä – näin haluttiin hävittää feodaaliseen järjestelmään perustuneiden läänitysten synnyttämä aatelisten luokka.[8]

Maanviljelyn tehostamisen lisäksi Qin-valtion etuna oli sen sijainti. Maa oli harvaanasuttua ylikansoitettuihin naapureihin Wei- ja Han-valtioihin nähden ja siellä oli runsaasti viljelykelpoista maata. Naapurimaiden viljantuotannon vähyys pakotti ihmiset elämään puutteessa, minkä vuoksi Shang Yang ehdotti että Qin-hallitsijat houkuttelevat maahan ulkomaista työvoimaa lupaamalla maata ja vapautuksen sotapalveluksesta.[8][6] Tällä oli myös se etu, että kun tuotantoa voitiin lisätä Qinissä, naapurimaat menettivät työvoimaansa.[6] Hallintojärjestelmän lisäksi maa sai etua läntisestä sijainnistaan, jolloin sen oli mahdollista laajeta länteen barbaarikansojen kustannuksella. Shang Yangin avokätinen politiikka perustui kuitenkin yksinomaan valtion etuihin. Hänen periaatteensa mukaan maataloustuotannon kasvu ei saa johtaa maanviljelijöiden elinolojen parantumiseen. Maaseudulta karkotettiin myös kaikki kauppiaat, jotta kansa ei huomaisi että on muitakin elinkeinoja kuin maanviljely. Tämä myös vähensi tuntuvasti kauppiaiden voittoja.[7]

Shang Yangin monet uudistukset tähtäsivät ylimystön vallan murtamiseen ja ne loivat mahdollisuuksia valloituspolitiikan jatkamiselle. Vuonna 341 eaa. Qin valloitti Wei-valtion maat, josta maat olivat kiistelleet. Tässä Shang Yang käytti petollisesti hyväkseen vanhoja suhteitaan Wei-hoviin.[8][7] Shang Yang ei ollut suosittu henkilö kuitenkaan edes Qinissä.[7] Kun herttua Xiao kuoli vuonna 338 eaa. Shang Yang joutui epäsuosioon ja hänet tuomittiin revittäväksi kappaleiksi viiden hevosen välissä. Herttua Xiaon seuraajat jatkoivat kuitenkin sitä politiikkaa, jolle hänen kaudellaan luotiin pohja.[8]

Qin-valtion laajeneminen 230–211 eaa.

Qin-valtio vahvistui entisestään Shang Yangin kauden jälkeen, kun maassa aloitettiin kahden joen yhdistämiseksi kanavanrakennustyöt 15 peninkulman mittaisella kanavalla. Kanava oli alun perin Wei- ja Han-valtioiden hallitsijoiden salajuoni, jotta Qin sitoisi suuret määrät työvoimaa rakennustyöhön, mikä heikentäisi sen sotavoimaa. Han valtiosta lähetettiin etevä kanavanrakentaja Zheng Guo taivuttelemaan Qinin ruhtinas kanavanrakennustyöhön, mutta kun ruhtinas oivalsi juonen ennen työn valmistumista, hän aikoi surmauttaa Zheng Guon. Valmistuttuaan kanava toi kasteluvettä tuhansien hehtaarien alueelle, joka oli ollut aiemmin viljelykelvotonta. Kastelujärjestelmä on nimetty Zheg Guon mukaan ja se on edelleen toiminnassa.[10]

Qin laajeni barbaaristen Shu- ja Ba-valtioiden kustannuksella länteen, nykyisen Sichuanin alueelle vuonna 316 eaa.[8][7] Myös näiden maiden valloitetuille alueille rakennettiin suuri kastelujärjestelmä vesirakentaja Li Bingin johdolla. Valmistuttuaan 60–75 km² suuruinen alue kykeni elättämään viisimiljoonaisen väestön.[8]

Qin-valtio käytti vahvistuttuaan voimavaransa valloituksiin muita kiinalaisvaltioita vastaan. Herttua Xiaon seuraajan Hui Wenin aikakaudella Qinin vahvimmat vastustajat olivat itärannikon Qi, pohjoisen Zhao ja Qinistä itään sijainnut Chu.[8][7] Qinin armeija löi Chun vuonna 321 eaa., mistä lähtien se oli selvästi voimakkain kiinalaisvaltio. Han ja Wei valtiot kukistettiin vuonna 293 eaa. ja Zhao vuonna 260 eaa., mutta niitä ei vielä liitetty lopullisesti Qiniin. Vuonna 256 Qin valloitti Zhou-dynastian kuninkaiden viimeisen hallitsemansa alueen vuonna 256 eaa.[10][11]

Qinin sotaisa politiikka vaimeni hetkeksi, kun valtaistuimella tapahtui useita muutoksia. Viimeisin käännekohta Qinin Kiinan valloitukselle saatiin vuonna 246 eaa. kun maan valtaistuimelle nousi kuningas Zheng.[8][7] Hänen rinnallaan oli huomattava neuvonantaja ja varakas kauppias Lü Buwei. Hänen nimensä liittyy merkittävään teokseen Lüshi Chunqiu, herra Lün kevät- ja syksyannaalit, joka sisältää taolaisten oppineiden havaintoja luonnonilmiöistä ja tekniikasta. Lü joutui kuitenkin epäsuosioon ja hänet karkotettiin ja pakotettiin itsemurhaan.[8] Hänen jälkeensä kuninkaan merkittävimmäksi neuvontantajaksi kohosi Li Si.[10][11]

Zhengin valtakaudella Qiniin liitettiin lopullisesti Han vuonna 230 eaa., Zhao 228 eaa., Qi 226 eaa., Wei 225 eaa. ja Chu 223 eaa. Kun viimeisenä Yan valtio liitettiin Qiniin vuonna 221 eaa., kuningas Zheng muutti nimekseen Shi Huangdi, ensimmäinen keisari. Ensimmäistä kertaa alue, joka kattaa suuren osan nykyistä Kiinaa, oli yhdistynyt yhden hallitsijan alaisuuteen.[11][12][6]

Taistelevien valtioiden aikana Kiinassa oli jo alkanut muodostua yhtenäinen kulttuurikokonaisuus, ja oli syntynyt tunne kiinalaisuudesta. mutta hajallaan sijainneet kiinalaisvaltiot eivät suinkaan olleet yhtenäisiä. Niillä oli kielieroja ja käytettiin erilaisia kirjoitusmerkkejä. Myös hallinto, rahayksiköt ja mittayksiköt vaihtelivat alueittain.[13] Yhdistyneen valtion oli ensimmäisinä toiminaan järjestettävä valloitetut alueet Qin-hallitsijoiden hallintojärjestelmän osiksi ja yhdistettävä mittayksiköt ja raha veronkannon helpottamiseksi. Myös kieli ja kirjoitusmerkit piti yhtenäistää ja valtioiden välille rakennetut muurit hajotettiin.[13][4][14]

Hallinnollisesti maa jaettiin maakuntiin, jotka jaettiin edelleen prefektuureihin.[13][4] Maakuntien hallintoon nimettiin sotilaskuvernööri ja siviiliasioista vastaava maaherra. Näiden lisäksi kolmas virkamies valvoi heidän hallintotoimiaan. Näin syntyi hallintomalli, joka säilyi yli 2000 vuotta.[4] Kaikki aiemmat Zhou-dynastian aikaiset läänityshallinnon jäänteet pyyhkäistiin pois, mikä mursi feodaaliylimystön mahdin. Kukistettujen ylimyssukujen jäsenet, 120 000 perhettä, pakotettiin muuttamaan pääkaupunkiin Xianyangiin, nykyisen Xi'anin lähelle.[13][12] Varmuudeksi kaikki aseet takavarikoitiin ja vietiin pääkaupunkiin, jotta estettäisiin feodaaliylimystön kapinat.[2]

Qin-dynastian valtakunnan infrastruktuuria oli myös parannettava, jotta suunnattoman suuri valtakunta pysyisi koossa ja sotilasjoukkojen liikkuminen olisi helpompaa.[4][6] Vuonna 220 eaa. aloitettiin suuren tien rakennus pohjoisen Liaodonginlahdelta Etelä-Kiinaan. Monihaarainen tieverkko yhdisti myöhemmin maan eri osat pääkaupunki Xianyangiin.[4] Kaikkien valtakunnan vaunujen akselien pituus määrättiin tarkoin. Tämä oli tarpeen, koska pyörät kuluttivat teihin syvät urat, jolloin epätasaisesti kulunut tie olisi tehnyt vaunuilla liikkumisen hankalaksi.[13][4]

Qin-valtakuntaa uhkasivat maan pohjoisella rajalla paimentolaiskansat.[3] Paimentolaiskansoista voimakkaimmat olivat Xiongnut, jotka saattoivat olla sama kansa kuin myöhemmin Eurooppaan hyökänneet hunnit.[5] Paimentolaiskansat oli ajettu pois parhailta laidunmailtaan kiinalaisten levittäytyessä pohjoiseen. He alkoivat järjestäytyä suuriksi liittokunniksi, jotka muodostuivat niin voimakkaiksi että he olivat jo vakava uhka Qin-valtakunnalle.[3] Pohjoisemmat kiinalaisvaltiot olivat jo ennen Qin-dynastian aikaa rakentaneet suuria muureja pohjoisille rajoilleen. Qin-dynastian aikana ne yhdistettiin suureksi kokonaisuudeksi, joka ulottui Gansusta, valtakunnan luoteiskolkasta aina meren rannalle saakka itään. Muurien rakennusta varten tarvittiin suuria määriä sotilaita ja rangaistusvankeja, heitä johti sotapäällikkö Meng Tian.[4] Muurin rakennus vaati satojen tuhansien ihmisten työpanoksen.[6] Ensimmäinen Kiinan muuri valmistui vuonna 214 eaa.[3]

Poliittisista yhdistymisyrityksistä huolimatta maassa oli tyytymättömyyttä koko Qin Shi Huangdin valtakauden ajan. Poliittista filosofiaa koskeneet kiistat välttääkseen keisari päätti Li Sin kehotuksesta poltattaa kaikki valtakunnassa olevat kirjat vuonna 213 eaa., lukuun ottamatta keisarillista kokoelmaa ja niitä, jotka käsittelivät käytännön aiheita kuten maanviljelyä. Monia legalismin ideologiaa vastustaneita teloitettiin.[15][16] Perimätiedon mukaan monia kungfutselaisoppineita haudattiin elävältä, mutta myöhemmin tiedon todenperäisyyttä on epäilty.[17] Toimet toivat keisarille kungfutselaisten oppineiden halveksunnan. Qin-dynastian kukistumisen jälkeen legalistiset opit ovat joutuneet huonoon asemaan ja ensimmäistä keisaria on myöhempien dynastioiden aikana pidetty tyrannimaisena hallitsijana.[15][16] Todellisuudessa keisari ei ollut kaiken oppineisuuden vastainen, sillä tavalliselta kansalta kerättiin kirjat pois, mutta valitut oppineet saivat lukea säilytettyjä kirjoja keisarillisessa arkistossa. Näin sivistyneisyys voitiin rajata pienen eliitin keskuuteen.[17][18] Monet keisarillisen arkiston kirjat kuitenkin tuhoutuivat vuonna 206 eaa., kun keisarillinen arkisto paloi dynastian vastaisissa kapinoissa.[15][18]

Qin Shi Huangdin luoman dynastian oli tarkoitus kestää kymmenentuhatta sukupolvea, mutta se kesti lopulta vain vähän kauemmin kuin hän itse eli.[17][16] Keisari vuonna 210 eaa. kierrellessään valtakunnassaan tarkastusmatkallaan. Keisari oli hyvin taikauskoinen ja hän yritti löytää elämäneliksiirin saavuttaakseen kuolemattomuuden.[15][6][1] Hän lähetti monia retkikuntia Penglaihin kuolemattomien saarelle, etsimään ikuisen elämän lähdettä.[15] Tutkijat ovat yrittäneet selvittää mitä saarta Penglailla tarkoitettiin.[19]

Terrakotta-armeijan Qin-sotilaita.

Qin Shi Huangdin vielä eläessä rakennettiin hänen suuri mausoleuminsa.[4][6] Hautaa vartoimaan asetettiin tuhansia terrakottapatsaita, jotka vartioivat keisarin viimeistä leposijaa. Terrakotta-armeija löydettiin vuonna 1974 Lintongista, Shaanxin maakunnasta. Se käsittää tuhansia patsaita, jotka esittävät osaa keisarin henkivartiostosta luonnollisessa koossa.[4][6][17]

Qin Shi Huangdin jälkeen kymmenentuhannen sukupolven mittaiseksi tarkoitettu Qin-dynastia kaatui sisäisiin valtataisteluihin ja dynastia kukistui pian keisarin kuoleman jälkeen.[4][17][14] Keisarin laillinen perijä oli hänen poikansa Fu Su, joka oli lähetetty sotapäällikkö Meng Tianin leiriin muurinrakennustyömaalle.[4] Qin Shi Huangdin neuvonantaja Li Si, vaikutusvaltainen hovieunukki Zhao Gao, sekä keisarin toinen poika Hu Hai muodostivat triumviraatin, joka väärensi keisarin testamentin ja käski keisarivainajan nimissä Fu Sun ja Meng Tianin tekemään itsemurhan.[4][17][6] Tämän jälkeen Zhao Gao surmasi Li Sin ja valtakunnan johto jäi Zhao Gaon käsiin.[4]

Valtakunnan talous oli Qin Shi Huangdin 11 vuoden valtakauden jälkeen sekasortoisessa tilassa, johtuen suunnattomista rakennushankkeista.[4] Tilanne vain paheni Zhao Gaon käsissä ja Jangtsen laaksoon sijoitettu sotilasosasto alkoi kapinoida ja kapina levisi nopeasti talonpoikaisväestön keskuuteen.[4][6] Myös entiset ruhtinaat alkoivat vaatia takaisin valtaoikeuksiaan. Zhao Gao pakotti keisariksi nousseen Hu Hain tekemään itsemurhan ja valtaistuimelle nostettiin Fu Sun poika Zi Ying vuonna 207 eaa.[4][17] Zi Ying arvasi Zhao Gaon olevan suuri uhka ja hän mestautti tämän. Qin-dynastian pelastamisen kannalta liian myöhään.[17]

Kansan kapinointi laajeni yli koko valtakunnan. Miljoonia talonpoikia oli rasittanut valtavat rakennushankkeet ja jatkuvat sotaretket, minkä vuoksi he olivat joutuneet sivuun maataloustöistä.[17] Vuonna 206 eaa. kapinoitsijoiden ja keisarillisen armeijan välisten yhteenottojen jälkeen vaatimatonta syntyperää ollut kapinajohtaja Liu Bang syöksi Qin-keisarin vallasta ja julistautui uuden dynastian, Han-dynastian ensimmäiseksi keisariksi.[17][20] Han-dynastiasta tuli paljon kestävämpi kuin lyhytikäinen Qin-dynastia, ja sitä on pidetty yhtenä Kiinan historian suurista dynastioista.[20]