Pyykkilauta

Pyykkilauta eli pesulauta[1] on pyykin käsinpesussa käytettävä työkalu. Se muodostuu puisesta tai metallisesta suorakulmaisesta kehyksestä, jonka keskellä on vierekkäisiä harjanteita sisältävä levy. Perinteisesti levy voi olla tehty puurimoista tai uurretusta puulevystä,[2] aallotetusta sinkkipellistä, messingistä tai lasista. Nykyaikaisimpia pyykkilautamateriaaleja ovat muovit.

Pyykkilauta ja sinkkinen pesusaavi.
Pyykin pesua käsin, saavissa myös pyykkilauta.

Perinteisen pyykkilaudan puukehyksen pystyrimat jatkuvat yleensä alaspäin lyhyinä jalkoina, joiden varassa pyykkilautaa pidetään pesusaavin pohjalla niin, että pyykistä puristuva pesuliuos valuu takaisin pesusaaviin.

Pesuaineliuoksessa liotetun pyykin hankaaminen pyykkilautaa vasten irrottaa likaa kankaan pinnasta ja pakottaa pesuliuosta kankaan läpi, jolloin lika irtoaa tehokkaasti. Emännän tietokirja vuodelta 1958 neuvoo pyykin liottamiseen 4–10 tunnin ajan kylmässä pesuliuoksessa, minkä jälkeen pyykkiä hangataan pesulautaa vasten ensin haaleassa, sitten kuumemmassa pesuliuoksessa. Lopuksi pyykki keitetään pyykkipadassa ja huuhdellaan useaan kertaan puhtaalla vedellä.[1] Menetelmä sopii valkopyykille eli liinavaatteille ja muille lämpöä ja kulutusta kestäville puuvilla- ja pellavavaatteille, ei välttämättä nykyajan värikkäille keinokuituvaatteille.

Vauraissa maissa pyykkilaudan ovat syrjäyttäneet pesukoneet, mutta kehittyvissä maissa pyykkilautaa käytetään yhä paljon. Pyykkilauta on suosittu myös kesämökkioloissa sekä sotilaiden ja muiden liikkuvaa leirielämää vietävien keskuudessa. Pyykkilautaa käytetään myös huovutuksessa.[3]

Historiaa

Puisen, uritetun pyykkilaudan arvellaan olevan peräisin Pohjoismaista 1700–1800-luvuilta. Suomessa ne olivat yleisiä vielä 1920-luvulla, mutta niiden huonona puolena oli lyhyt käyttöikä puupinnan alettua rispaantua hankauksesta ja märkyydestä. Aaltopellistä valmistetun pyykkilaudan patentoi Yhdysvalloissa Stephen Rust vuonna 1833, mutta galvanoidustakin pellistä valmistettu pyykkilauta ruostui melko pian ja saattoi alkaa tahrata vaatteita. Liukkaan ja peräänantamattoman pinnan tarjoavia lasisia pyykkilautoja tunnetaan 1800-luvun puolivälistä alkaen; Suomessa ne alkoivat yleistyä 1930-luvulla. Niiden etuna on myös painavuus, minkä ansiosta ne pysyvät helpommin pystyssä pyykkipaljussa pyrkimättä nousemaan kelluvaan asentoon. Haittapuolena on särkyvyys työn tiimellyksessä ja nopeissa lämpötilan vaihteluissa.[4][3] Muovisia pyykkilautoja sekä pyykkilaudan ja pesuvadin yhdistelmiä, joissa vadin sisäseinä on osittain aallotettu, käytetään paljon muun muassa Japanissa.

Pyykkilauta soittimena

Pyykkilautoja käytetään myös rytmisoittimena lyömällä ja hankaamalla laudan uritettua pintaa jollakin kovalla esineellä, kuten sormustimilla varustetuin sormin. Pyykkilautaa on käytetty erityisesti varhaisessa jazzissa, zydeco-musiikissa ja skifflessä.

Lähteet
  1. Suova, Maija (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 987. WSOY, 1958.
  2. Kuva uritetusta puisesta pyykkilaudasta (Arkistoitu – Internet Archive), pixature.fi. Viitattu 26.3.2016.
  3. Vesterbacka, Kirsti: Pyykinpesuun liittyvää esinehistoriaa (Arkistoitu – Internet Archive), Marttojen perinnetietokeskus Syreeni 2007. Viitattu 29.3.2016.
  4. When were washboards invented?, Old & Interesting -sivusto. Viitattu 26.3.2016.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.