Pyterlahden louhos

Pyterlahden louhos oli Virolahdella Pyterlahden kylässä Suomenlahden rannalla sijainnut kivilouhos, josta vietiin punasävyistä rapakivigraniittia Venäjälle pääasiassa Pietariin.[1][2][3]

Metsittynyttä louhosaluetta

Kivenlouhinta alkoi Pyterlahdella 1700-luvun alussa kun tsaari Pietari I alkoi rakentaa uutta pääkaupunkia Pietaria Neva-joen suulle. Jo aiemmin 1600-luvulla oli kiveä louhittu Tallinnan ja Narvan linnoitusten rakentamiseen. Louhimon työnjohto ja työvoima oli venäläistä ja alussa louhintatöissä oli rangaistusvankeja ja heitä vartioimassa sotaväkeä. Työssä oli enimmillään noin 2 000 miestä ja Sittasaareen rakennettiin venäläinen kirkko työväkeä varten. Louhintamenetelmät olivat alkeellisia eikä räjähdysaineita käytetty juuri lainkaan. Suuret kivenlohkareet irrotettiin rakohakkausmenetelmällä joka vei aikaa mutta lohkareet saatiin irti ehjinä. Suurin irrotettu lohkare oli 33 metriä pitkä ja 2,3 metriä paksu 360 tonnia painanut kivi (toisen tiedon mukaan kiven pituus oli 25,5 metriä, paksuus keskimäärin 3,5 metriä ja paino yli 600 tonnia) jota käytettiin Talvipalatsin eteen 1832 pystytetyssä Aleksanteri I:n muistopatsaan jalustassa. Kiven valmistamiseen kului 275 mieheltä 18 kuukautta. Pyterlahdelta olivat peräisin myös Iisakinkirkon 48 16,5 metrin korkuista graniittipylvästä. Suurimmat lohkareet saatiin Heponiemen louhokselta, jossa on edelleen näkyvissä rakohakkausmenetelmän tuottamia kiviseiniä. Kivet vedettiin louhimolta miesvoimin rantaan ja laivattiin sitten Pietariin aluksi venäläisillä parkoilla mutta myöhemmin myös suomalaisten kaljaaseilla ja jahdeilla.[1][2]

1850-luvulta alkaen Pyterlahden louhoksella alkoi työskennellä suomalaisia ja parissakymmenessä vuodessa louhintatyö siirtyi yksinomaan heille. Kiviä alettiin irrottaa kiilanreikäriveillä, räjähdysaineiden käyttö lisääntyi ja louhimoissa otettiin käyttöön myös nostokurjet. 1890-luvulla suomalaiset toimittivat kivet Kronstadtin kuivatelakkaa varten ja he alkoivat myös urakoida Pietarissa Nevan kanvien rantojen, siltojen ja patsaiden kivitöitä. 1900-luvun alkupuolella kiveä louhittiin Varpusaarella ja Hailniemen kaakkoiskärjessä. Uusi yhtiö Itä-Suomen Graniitti Oy hoiti kivien vientiä Venäjälle ja Pyterlahden louhimoissa oli työssä kautta vuoden 200-300 miestä, kiireisinä aikoina jopa enemmänkin. Pyterlahdella oli kaikkiaan kymmeniä erillisiä louhoksia, muun muassa Heponiemi, Korpisaari, Hailiniemi, Siltasaari, Varpusaari ja Kangasala. Kivenlouhinta Pyterlahdella päättyi ensimmäisen maailmansodan alettua 1914. Louhittava kivi oli karkearakeista rapakivigraniittia joka kelpasi vientiin vain Venäjälle. Louhinnan päätyttyä entiset louhimot alkoivat metsittyä.[1][3]