Pysähtyneisyyden aika

Pysähtyneisyyden aika on Mihail Gorbatšovin keksimä termi[1], jolla hän kuvasi ajanjaksoa Neuvostoliiton historiassa 1970-luvun alkupuolelta 1980-luvun puoliväliin.[2] Kauteen lasketaan tavallisesti Leonid Brežnevin vallan viimeiset kymmenen vuotta, Juri Andropovin sekä Konstantin Tšernenkon lyhyet valtakaudet kokonaan. Pysähtyneisyyden aika loppui glasnost ja perestroika -politiikkaan, kun Neuvostoliittoa yritettiin uudistaa Gorbatšovin kaudella.[3][4]

Leonid Brežnev, jonka valtakauden viimeisinä vuosina pysähtyneisyyden ajan katsotaan alkaneen.

Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen Brežnevin julkistettua doktriininsa Brežnevin opin, jonka mukaan muutoksia ei sallittu sosialististen maiden yhteiskunnissa.

Investoinnit ydinvoimaan

Pysähtyneisyyden aikana Neuvostoliitto investoi voimakkaasti ydinvoiman kasvuun. Ydinvoimalaitoksen investointikustannus oli 1,5-2-kertainen verrattuna fossiilista polttoainetta käyttävään voimalaitokseen. Vuosina 1976-1982 ydinvoimaloiden kapasiteetti kasvoi 12 500 megawatilla. Tavoitteena oli saada 14 prosenttia koko Neuvostoliiton sähköstä tuotettua ydinvoimalla ja Eurooppaan kuuluvan osan sähköstä 24 prosenttia vuonna 1985. Tavoitteena oli että vuodesta 1985 alkaen kaikki sähköntuotantokapasiteetin lisäykset olisivat ydinvoimaa. VVER-440-reaktorista kehitettiin suurempi 1 000 megawatin VVER-1000. Maaliskuussa 1983 suunnitelmat VVER-tyyppisten, joista valtaosa VVER-1000, uusien ydinreaktorien rakentamisesta ulottuivat vuoteen 1990 ja ideana oli myös tuottaa kaukolämpöä ydinvoimalla. Suunnittelun alla olivat uudet voimalaitostyypit, kolmannen sukupolven nopeat hyötöreaktorit BN-800 ja BN-1600, jotka otettaisiin kaupalliseen tuotantoon.[5]

Investoinnit maakaasuun

Pysähtyneisyyden aikana Neuvostoliitolla oli käynnissä suuri hanke maakaasuun siirtymiseksi. Se rakensi kaasuputkien verkostoa, joihin kuuluvista putkista yksi oli Saksaan ulottuva ja viisi kotimaisia.[6] Siperiasta oli löydetty runsaat Jamburgin ja Urengoin maakaasuesiintymät. Urengoi oli ensimmäinen valjastettavista kaasukentistä[6] ja sen tuotanto käynnistyi vuonna 1978. Urengoin kaasukenttä oli tuottanut 25. helmikuuta 1981 mennessä ensimmäiset miljardi kuutiometriä maakaasua. Urengoin kaasukentältä rakennettiin noin 4 500 kilometrin pituinen kaasuputki Saksaan asti.[7] Kaasuputken rakentamisen rahoittivat länsisaksalaiset ja ranskalaiset pankit kokonaisuudessaan Neuvostoliitolle myönnetyillä luotoilla.[8] Toinen valjastettavista kaasukentistä oli Jamburgin kaasukenttä[6], jota ryhdyttiin kehittämään vuonna 1980 ja sen tuotanto käynnistyi vuonna 1986. Kasvanutta maakaasun tuotantoa hyödynnettiin siirtymällä sähköntuotannossa öljystä maakaasuun sähkövoimalaitoksissa jotka pystyivät käyttämään kumpaakin polttoainetta. Maakaasuputkisto oli 208 000 kilometrin pituinen vuonna 1988.[9]

Henkilöautojen kehitys ja tuotanto

Neuvostoliitto siirtyi hitaasti etuvetoiseen autotekniikkaan. Henkilöautojen tekniikasta tehtiin etuvetoista ja tuotantoon oli tulossa kolme automallia: ZAZ Oka, Moskvitš 2141 ja VAZ 2108. Näistä kansanautoksi oli suunniteltu kaksisylinterinen Oka. VAZ 2108 sisälsi sähköstarttimoottorin ja viisivaihteisen vaihdelaatikon.[10]

Lentokoneet ja lentoliikenne

Vuonna 1982 siviili-ilmailun ministeriö alkoi pohtia Tupolev Tu-154:n korvaavaa konetta. Tuolloin arvioitiin että lentokoneen vieminen suunnitelmasta ensilentoon kestää seitsemän vuotta. Tupolev toimitti suunnitelman Tupolev Tu-204 -koneesta ja suunnitelma hyväksyttiin vuonna 1983. Tupolev suunnitteli Tu-204:n kilpailukykyiseksi länsikoneiden kanssa ja sen ohjaamon elektroniikka oli myös suunniteltu samantasoiseksi kuin länsikoneissa. Vuonna 1985 Aeroflot tilasi 350 kyseistä konetta ja prototyypin rakentaminen alkoi vuonna 1985 ja saatiin valmiiksi vuonna 1988.[11]

Tupolev Tu-204:n moottoreiksi kehitettiin D-90-turbopropmoottoreita, jotka valittiin myös vuonna 1984 Berijev A-50:n moottoreiksi. D-90-moottorista oli testikappale olemassa jo vuonna 1983.[12] D-90A nimettiin vuonna 1987 uudelle nimelle PS-90A.[13]

Gosplanin johtaja Baibakov

1970-luvun lopussa ja vuoteen 1985 Gosplanin johtajana toiminut Nikolai Baibakov oli eri mieltä talouskasvun pysähtymisestä. Elämänsä loppuun asti hän luetteli teollisen tuotannon tilastotietoja, jotka hänen mielestään osoittivat että taloustieteilijöiden ehdotukset talouden seisahtumisesta 1970- ja 1980-luvuilla olivat virheellisiä.[14]

Katso myös

The New York Timesin artikkeleita pysähtyneisyydestä
  • C.I.A., in a Report to a Congressional Committee, Predicts an Economic Slowdown in Soviet Union (9. elokuuta 1977) (linkki artikkeliin) (englanniksi)
  • C.I.A. Sees Stagnation in Soviet (31. toukokuuta 1983) (linkki artikkeliin) (englanniksi)
  • Russian Economy Gives Andropov Huge Problems (12. kesäkuuta 1983) (etusivun uutinen) (linkki artikkeliin) (englanniksi)
  • Andropov Assails Economic Failings of Soviet System (29. joulukuuta 1983) (etusivun uutinen) (linkki artikkeliin) (englanniksi)

Lähteet
  1. Bacon & Sandle 2002, s. 1–2.
  2. Venäjällä muisteltiin 30 vuotta sitten kuollutta Leonid Brežneviä HS.fi. Viitattu 13.7.2013.
  3. The Rule of the Three: Brezhnev, Andropov, and Chernenko, 1964-1985 University Nebraska Lincoln. Viitattu 13.7.2013. (englanniksi)
  4. The Gorbatchev era: Perestroika and glasnost Encyclopedia Britannica. Viitattu 13.7.2013. (englanniksi)
  5. Iaea.org (englanniksi)
  6. Everycrsreport.com (englanniksi)
  7. A Soviet Project Tempts Europe New York Times (englanniksi)
  8. Gas Piline is Producing lots of Seam among Allies. New York Times (englanniksi)
  9. CIA (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf) (englanniksi)
  10. Malcolm R. Hill, Richard McKay: Soviet Product Quality. s. 91 (englanniksi)
  11. Paul Duffy, A. I. Kandalov: Tupolev: The Man and His Aircraft, s. 173-174 (englanniksi)
  12. International Industrial Networks and Industrial Restructuring in Central and Eastern Europe. S. Radosevic, Bert M. Sadowski. s. 145
  13. Yefim Gordon: Flight Craft 6: Ilyushin/Beriyev A-50: The 'Soviet Sentry'. (englanniksi)
  14. Nikolai Bibakov, The Telegraph (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.