Pyramid (The Alan Parsons Projectin albumi)

The Alan Parsons Projectille tyypillisesti albumin musiikki yhdistelee progressiivista rockia ja rikkaita orkesterisovituksia valtavirran aikuisrockin ja poppiin sekä elektronisiin äänimaisemiin.[5] Yhtyeen aiemmasta tuotannosta poiketen albumin tunnelmassa on egyptiläisiä ja yliluonnollisia sävyjä.[5][3] Lisäksi albumilla on vaikutteita 1970-luvun lopulla suositusta funkista ja discosta.[7] Aikalaisarvioissa albumia kuvailtiin myös avaruusrockiksi (space rock).[8]

”Voyager” on The Alan Parsons Projectille ominainen avauskappale: mahtipontinen science fiction -henkinen instrumentaali. Se sulautuu seuraavaan kappaleeseen ”What Goes Upiin”, joka yhdistelee progressiivista rockia ja pehmorockia. Sanoitus kertoo ihmisen saavutusten turhuudesta ja katoavaisuudesta.[9][10] ”The Eagle Will Rise Again” on yhtyeen edellisen albumin ”Some Other Timea” muistuttava akustinen pop-balladi.[9][11] ”One More River” on funk- ja discohenkinen rock-kappale, jossa kuullaan jazz-tyylinen saksofonisoolo.[11][12] Sanoitus kehottaa jatkamaan vaikeuksista huolimatta.[10] A-puolen päättävä ”Can’t Take It with You” alkaa pahaenteisellä puhallinsoitinintrolla.[5] Varsinainen kappale yhdistelee poppia ja progressiivista rockia, ja sanoitus kertoo ihmiselämän katoavaisuudesta.[10][12]

B-puolen sovituksissa on APP:lle tyypillisesti mukana paljon kuoroa ja orkesteria. Aloituskappale ”In the Lap of the Gods” on mahtipontinen, itämaisia sävyjä hyödyntävä kappale, jota säestävät muun muassa cimbalom ja kantele. ”Pyramania” on humoristinen lyhyt pop-kappale, jonka sanoituksissa pilkataan pyramidivillitystä. ”Hyper-Gamma-Spaces” on elektroninen instrumentaali, jossa etualalla ovat syntetisaattori ja sähköpiano.[9][11] Woolfson nimesi kappaleen veljensä hiljattain valmistuneen väitöskirjan mukaan.[1] Lopetuskappale ”Shadow of a Lonely Man” on orkesterin säestämä balladi.[9] Kappale syntyi kunnianosoituksena Woolfsonin apelle, joka kuoli Pyramidin äänitysten aikana.[1]

Pyramid oli vuonna 1978 ehdolla parhaan äänitystekniikan Grammy-palkinnon saajaksi. Parsons sai samalla parhaan tuottajan ehdokkuuden. Albumin musiikkia käytettiin lisäksi Jääunelmat-elokuvassa, mikä toi yhtyeelle vuonna 1979 parhaan ääniraidan Grammy-ehdokkuuden.[25][20]

Stereo Review’n arviossa Edward Buxbaum kirjoitti, että Pyramidia on vaikea luokitella mihinkään yksittäiseen lajityyppiin. Albumi yhdistää ”rikkaat orkesterisovitukset, kiehtovat sanoitukset, korkeatasoiset soittotaidot, kuorosäestykset ja raskaat rock-rytmit mukaansatempaavaksi kokemukseksi”. Buxbaumin mukaan kyseessä on ”äärimmäiseen keskittymiseen ja täydelliseen immersioon perustuvaa tunnelmamusiikkia”. ”One More Riverin” suoraviivainen rock ei kuitenkaan istu kokonaisuuteen vaan rikkoo albumin muuten ehyen tunnelman. Tästä huolimatta Pyramid on APP:n edellistä albumia I Robotia yhtenäisempi kokonaisuus, joka paranee useiden kuuntelukertojen myötä.[8]

Rolling Stonen Stephen Holden piti albumia edeltäjäänsä heikompana kokonaisuutena, josta puuttuu I Robotin ”nokkeluus ja melodinen vetovoima”. Holdenin mukaan Pyramid käyttää ”pyramidien arvoitusta aasinsiltana koppavaan pohdiskeluun ihmishaaveiden turhuudesta ja kaiken katoavaisuudesta”. Parsonsin taitava tuotanto on edelleen läsnä, mutta kokonaisuus on teennäinen eepos. Albumin ainoa eloisa hetki on pyramidivillityksellä pilaileva The Beatles -henkinen ”Pyramania”. Holdenin mukaan vaikuttaakin siltä, että Parsons ja Woolfson eivät ole aidosti kiinnostuneita aiheestaan vaan ovat valinneet pyramiditeeman ainoastaan sen kaupallisen potentiaalin vuoksi.[8]

Billboardin tuoreeltaan julkaistun arvostelun mukaan Pyramid on ennen kaikkea Parsonsin tuottajantaitojen näyttämö. Albumi ”aloittaa pop-melodioista ja -kappaleista ja luo sitten kuorojen ja syntetisaattorien avulla avaruushenkisen äänimaailman”. Arvion mukaan albumia on vaikea luokitella mihinkään vakiintuneeseen genreen, mutta lopputulos on joka tapauksessa ”toimiva ja tietysti myös kaupallisesti menestyksekäs”.[8]

Vuonna 1995 julkaistussa The All-Music Guide to Rock -teoksessa David Jehnzen kuvailee Pyramidia tutkielmaksi ”salaperäisistä Lähi-idän myyteistä ja perinteistä”.[8] Myöhemmässä arvostelussa Allmusicin Mike DeGagne kuvailee albumia keskitasoiseksi The Alan Parsons Project -julkaisuksi. Hän kehuu albumin yliluonnollista ja salaperäistä tunnelmaa: vaikka Pyramid on lyhyt, sen musiikki sopii teemaan hyvin ja paranee kuuntelukerrasta toiseen. Levy ei kuitenkaan nouse Parsonsin parhaiden tuotosten joukkoon.[3]

10. ”Voyager/What Goes Up/The Eagle Will Rise Again” (instrumental) – 8.55
11. ”What Goes Up/Little Voice” (early version demo) – 4.07
12. ”Can’t Take It with You” (early version demo) – 1.45
13. ”Hyper-Gamma-Spaces” (demo) – 2.21
14. ”The Eagle Will Rise Again” (alternate version – backing track) – 3.20
15. ”In the Lap of the Gods” (Part I – demo) – 3.14
16. ”In the Lap of the Gods” (Part II – backing track rough mix) – 1.56