Pyhä allianssi

Pyhä allianssi (saks. Heilige Allianz; ven. Священный союз, Svjaštšennyi sojuz) oli Itävallan, Preussin ja Venäjän välinen vuonna 1815 Venäjän keisarin Aleksanteri I:n aloitteesta solmittu liitto. Pyhä allianssi sai nimensä siitä, että kolme siihen kuuluvaa keisaria edustivat kristinuskon kolmea päähaaraa: katolilaisuutta, protestanttisuutta ja ortodoksisuutta. Se oli konservatiivinen liitto, jonka tavoitteena oli luoda Eurooppaan kollektiivinen turvajärjestelmä.[1]

Pyhän allianssin jäsenvaltiot vuoden 1840 Euroopan rajoilla:
   Itävallan keisarikunta
   Preussin kuningaskunta
   Venäjän keisarikunta

Pyhää allianssia voidaan pitää maailman ensimmäisenä kansainvälisenä rauhanturvaamisjärjestönä, vaikka se perustuikin omiin poliittisiin kuvioihinsa. Pyhä allianssi yhdistetään yleensä samana vuonna muodostettuun neliliittoon ja Aachenin konferenssissa 1818 muodostettuun viiden valtion liittoon, mutta erona on se, että jälkimmäisissä olivat mukana myös Britannia ja Ranska. Lopulta allianssiin liittyivät kaikki Euroopan valtiot Britanniaa, Kirkkovaltiota ja Osmanien valtakuntaa lukuun ottamatta. Pyhä allianssi yritti saada jalansijaa myös Latinalaisessa Amerikassa, mutta Britannia ja Yhdysvallat estivät aikeet.

Syntyminen

Pyhä allianssi muodostettiin Pariisissa 26. syyskuuta 1815 Venäjän keisari Aleksanteri I:n, Itävallan keisari Frans I:n ja Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III:n välisissä neuvotteluissa Wienin kongressissa, kun he olivat sopimassa Pariisin toisesta rauhasta Napoleonin lopullisen tappion jälkeen. Sen ääneen lausuttuna tarkoituksena oli edistää kristillisten periaatteiden vaikutusta kansakuntien asioissa. Sopimusteksti oli vahvan kristillisen kielen kyllästämä. Liitto solmittiin Aleksanteri I:n aloitteesta. Aleksanteri puolestaan oli saattanut saada innoituksen liittoon visionääri Barbara Juliane von Krüdenerilta.[1][2]

Tavoitteet ja merkitys

Allianssin päätarkoituksena oli kristillisten arvojen ja rauhan säilyttäminen Euroopassa. Vaikka allianssin päätarkoituksina olivatkin edellä mainitut, lähinnä Itävallan ulkoministeri Klemens von Metternichin ansiosta liitosta muodostui linnoitus, joka ryhtyi vastustamaan vallankumouksia. Erityisesti se halusi estää Ranskan suuresta vallankumouksesta vaikutteita saaneita astumasta sisään allianssin valtioihin. Vallankumousten lisäksi allianssi vastusti demokratiaa, sekularismia ja ateismia. Allianssiin kuuluneille valtioille annettiin oikeus sekaantua toistensa sisäisiin asioihin ja kukistaa kaikki yritykset horjuttaa järjestystä. Näin myös tapahtui, kun Itävallan joukot tukahduttivat kapinat Napolissa ja Piemontessa vuonna 1821 ja Ranskan joukot Espanjassa kaksi vuotta myöhemmin.[1][3]

Pyhän allianssin merkitys ei lopulta ollut kovin suuri, mutta liberaalit ja myöhemmät historioitsijat uskovat sen olleen merkittävä konservatiivisuuden ja sorron voima ja symboli Keski- ja Itä-Euroopassa. Napoleonin jälkeisen aikakauden diplomatian johtohahmot, Itävallan ulkoministeri Klemens von Metternich ja Englannin varakreivi Robert Stewart Castlereagh, pitivät kummatkin Pyhää allianssia merkityksettömänä ja lyhytaikaisena liittoumana.[2]

Pyhän Allianssin loppu

Pyhän allianssin loppuna pidetään Aleksanterin kuolemaa vuonna 1825.lähde?

Lähteet
  1. Jangfeldt, Bengt: Venäjä. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, s. 47-48. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-137-2.
  2. Britannica, The Editors of Encyclopaedia: Holy Alliance Encyclopedia Britannica. Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  3. Mitä kansallisuudella laajemmalle ylettywänä ymmärretään. Oulun Wiikko-Sanomia, 16.01.1869, nro 3, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.07.2014.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.