Putinin trollit

Alkusanoissa Aro kuvaa sitä, millaisen kohtelun kohteeksi hän joutui julkaistuaan artikkelin Venäjän informaatiosodankäynnistä. Hän tunsi, että häntä painostetaan lopettamaan työnsä aiheen parissa ja vaikenemaan, mutta hän toteaa, että siihen taipumalla hän olisi pettänyt lupauksensa yleisölle välittää tietoa toimittajana. Aro pelkäsi, että henkisesti tasapainottomat ihmiset saisivat somehyökkäyksistä sytykkeen väkivallantekoihin, ja siksi hän joutui lopulta muuttamaan Suomesta pois.[5]

Aro on haastatellut kymmentä henkilöä, jotka ovat työnsä kautta olleet tavalla tai toisella tekemisissä Venäjän kanssa. Esimerkiksi Ruotsin ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä Martin Kragh teki selvityksen Kremlin nykyaikaisista vaikutuskeinoista ja joutui sen julkaistuaan lokakampanjan kohteeksi, mutta jatkoi työtään, kuten Aro.[6]

Aro kertoo myös Yleisradion sisällä olleesta "myyrästä", joka välitti hänestä tietoja Johan Bäckmanille. Henkilöä vastaan ei kuitenkaan nostettu syytettä. Ilta-Sanomien Arja Paananen haastatteli Ylen silloista riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikköä Simo Alhoa, joka ei ottanut asiaan kantaa muuten kuin yleisellä tasolla: "Viranomaispuolella kuitenkin voi joskus käydä myös niin, että kun riittävää näyttöä ei ole, niin asia saattaa jäädä puolitiehen. Näyttöä voi olla vaikea saada."[7]

Paavo Teittisen (Helsingin Sanomat) mukaan kirja kuvaa hyvin Venäjän vaikutusoperaatioita maailmalla, mutta esittää myös hataria väitteitä trolliarmeijasta. Kirjan suurimpana arvona hän pitää suurelle yleisölle tuntemattomien tapausten esittelyä, mutta hänen mukaansa kirjassa on myös liioittelua. Heikoimpana hän pitää sitä, että varsinaisia Venäjän valtion operaatioita ja Venäjä-mielisten toimia ei ole eroteltu, sillä kaikki Venäjän näkemyksiä toistelevat eivät ole Venäjän palkkalistoilla. Paavo Teittinen toteaa: "Aro on tavallaan antanut kasvot Venäjän epäasialliselle vaikuttamiselle – – omalla työllään kiinnittänyt huomiota aitoon ongelmaan. Siihen, miten Venäjä yrittää aggressiivisesti puuttua demokraattisten yhteiskuntien asioihin".[8]

Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikön päällikkö Vesa Häkkisen mukaan Aron oma historia trollaamisen kohteena saa kirjassa ymmärrettävästi suurimman painon ja kaikesta aistii, kuinka nämä kokemukset ovat satuttaneet kirjoittajaa. Hän pitää kirjaa merkittävänä ja toivoo, että se julkaistaan myös englanniksi.[9]

Teppo Tiilikainen (Suomen Kuvalehti) toteaa, että Aro on antanut kasvot nettikiusaamisen uhreille. Verkkoalustat eivät siivoa jälkiä, vaan niissä toistellaan valheita. Tiilikaisen mielestä Aro korostaa itseään liikaa ja puhuu tutkimuksista, kun kyse on journalismista. Tiilikaisen mielestä Aro yliarvioi Putinin valtaa. Kokonaisarviona Tiilikainen sanoo, että kirja on monilta osin ansiokas.[10]

Anna-Lena Laurénin (Journalisti) mukaan informaatiosodassa kannattaa suhtautua kriittisesti kaikkiin tekijöihin, jossa Aro joskus horjuu. Se ei kuitenkaan vähennä hänen saavutustaan Putinin propagandakoneiston tutkimisessa ja paljastamisessa, joka on Suomessa ainutlaatuista.[11]