Työntöalus
Työntöalus on hinaajatyyppi, joka kuljettaa edellään työntäen yhtä tai useampaa ilman kulkukoneistoa ja miehistöä olevaa työntöproomua. Työntöaluksen ja työntöproomun muodostamaa alusyhdistelmää kutsutaan työntökytkyeeksi. Usein työntöalus voi toimia myös tavallisena hinaajana eli hinata köyden avulla jotakin perässään.
Työntöalusta eli työntäjää kutsutaan myös puskijaksi. Finnlines alkoi 1960-luvulla kehittää työntökytkyejärjestelmää, jolle annettiin nimi Finnpusku. Nimeäminen perustui siihen että haluttiin nimi, jonka vierasmaalainenkin pystyy lausumaan. Pusku-nimitys juurtui siitä hyvin myös suomenkieliseen käyttöön. Suomen ensimmäinen työntöalus ja kaksi työntöproomua tilattiin vuonna 1984 [1–4].
Kuljetusjärjestelmä
Työntöalus on kuljetusjärjestelmän osa, joka pyritään pitämään koko ajan liikenteessä. Se ottaa satamassa lastattavana olleen työntöproomun eteensä, vie sen määränpäähänsä ja jättää proomun satamaan purettavaksi lähtien itse kuljettamaan seuraavaa proomua. Hyvin yleinen on kolmen proomun järjestelmä, jossa työntäjän kuljettaessa yhtä proomua on kaksi proomua lastinkäsittelyssä linjan vastakkaisissa päissä. Näin kalliin, miehitetyn koneisto-osan satamassaoloaika jää lyhyeksi. Sataman rakenteetkin voivat olla yksinkertaisia, kun satamaan jäävän proomun lastinkäsittelyyn voi käyttää tavallista satamaa enemmän aikaa.
Koneisto-osan siirrolla alusyhdistelmän taakse voidaan ratkaista niitä ongelmia, joita on perinteisessä hinaaja–hinausköysi–proomu–yhdistelmässä: sen ohjailu on vaikeaa, yhdistelmä on pitkä ja vastuksen kasvaminen alentaa nopeutta ja kokonaishyötysuhdetta. Työntöaluksen ja proomun yhdistämisessä haasteellisinta on kytkentälaitteen suunnittelu merenkäynnissä liikkuvien alusten väliin.
Vaikka proomussa ei ole varsinaista kulkukoneistoa, siinä saattaa olla moottori, joka käyttää apupotkureita, jotta proomu voi liikkua omin avuin esimerkiksi suluissa. Moottoria saatetaan käyttää myös keulassa olevan ohjailupotkurin pyörittämiseen, proomun valaisemiseen sen ollessa irti työntöaluksesta tai pumppujen käyttämiseen. Työntöproomussa voi olla myös ohjaamo. Tällöin työntökytkyettä voidaan sähkökaapelin välityksellä ohjata proomun ohjaamosta, niin sanotusta toisio-ohjauspaikasta.
Työntöproomuliikenne soveltuu lyhyehköille reiteille, joissa satamassaoloaika on huomattava osa kokonaismatka-ajasta. Pitkillä reiteillä aika kuluu matkantekoon, jolloin satama-ajan merkitys vähenee. Proomuliikenne tarvitsee myös suuren ja ympärivuotisen tavaravirran, jonka tulisi olla sellainen, ettei tarvitse poiketa moneen satamaan; parhaassa tapauksessa satamia on kaksi eli vain reitin päätepisteissä. Suunnittelussa pyritään yleensä halpaan ja yksinkertaiseen järjestelmään eikä työntöalukselta edellytetä nopeakulkuisuutta. Työntökytkyeen nopeus on yleensä 12–15 solmua (22–28 km/h).
Kytkentärakenteet
Proomun ja työntöaluksen välisiä kytkentärakenteita on lukuisia erilaisia, mutta ne voidaan jakaa kahteen ryhmään:
- Joustava liitos sallii alusten väliset liikkeet yhteen tai useampaan suuntaan. Yksinkertaiset sisävesillä käytetyt vaijerikytkennät eivät vaadi erikoisrakenteita aluksiin. Kehittyneemmät puomikytkennät soveltuvat myös avomerikäyttöön. Joustavissa liitosrakenteissa on usein ongelmana niiden soveltuvuus liikennöimiseen jäissä. Joustava liitosrakenne on yksinkertaisempi ja halvempi, koska liitokseen kohdistuvat voimat ovat pienempiä.
- Jäykkä liitos on täysin joustamaton, jolloin proomun ja työntöaluksen yhdistelmä muistuttaa ja vastaa kulkuominaisuuksiltaan tavallista laivaa. Yhdistelmän ominaisuuksien hallinta merenkäynnissä on helpompaa, kun proomun ja työntäjän välillä ei ole keskinäistä liikettä. Liitokseen kohdistuvat suuret voimat tekevät siitä monimutkaisen ja kalliin. Kytkennän on lisäksi tapahduttava nopeasti, turvallisesti ja automaattisesti. Jäykkä liitos soveltuu vain samaa tiettyä järjestelmää käyttävien alusten välisiin kytkentöihin. Useimmissa järjestelmissä myös proomussa menetetään lastitilaa, kun proomussa on syvä perälovi, johon työntöaluksen keula kiinnittyy.
Alukset
Työntökytkye voi koostua lukuisista proomuista. Yhdysvaltain Mississippijoella ei ole Saint Louisiin alapuolella sulkuja, joten siellä saattaa yhdessä työntökytkyeessä olla 40–50 proomua. Proomut ovat yleensä 59,4 metriä pitkiä (195 jalkaa) ja 10,7 metriä leveitä (35 jalkaa). Saint Louisin yläpuolella on sulkuja ja siellä voi yhdessä kytkyeessä olla korkeintaan 17 proomua. Suurimmat Mississippillä käytettävät työntöalukset ovat 36–61 metriä pitkiä ja niiden kokonaisteho on suurimmillaan 7 700 kilowattia.
| Työntöalukset Euroopan joilla | ||
|---|---|---|
| Pienet | Suuret | |
| Suurin pituus | 15 - 25 m | 30 - 35 m |
| Suurin leveys | 6 - 11 m | 10 - 15 m |
| Suurin syväys | 1,5 - 2,5 m | 2,5 - 2,7 m |
| Kokonaisteho | 400 - 1500 kW | 1440 - 4500 kW |
Euroopassa Reinillä, Mainilla ja Tonavalla käytetään yleisesti Eurooppa-proomuja, joiden standardin loi vuonna 1970 Nautisch-Technische Kommission der Internationale Arbeitsgemeinschaft der Rheinschiffahrt. Proomujen pituus on 76,5 metriä ja leveys 11,0 tai 11,4 metriä. Proomussa voi kuljettaa 2,5 metrin syväyksellä 1 500–1 660 tonnia lastia. Työntöalus voi kuljettaa niitä enimmillään kuusi kappaletta kerrallaan, jolloin proomuja on kaksi rinnan ja kolme peräkkäin, kytkyeen pituus on noin 250 metriä. Alavirtaan kytkyeen muotona on usein kolme rinnan ja kaksi proomua peräkkäin, jolloin kytkyeen kokonaisleveys on 34,2 metriä. Kontteja Eurooppa-proomuun mahtuu 160–170 TEU.
| Eurooppa-proomut | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Europe I | Europe II | Europe II a | Europe II b | Europe II c | |
| Suurin pituus | 70,00 m | 76,50 m | 76,50 m | 76,50 m | 76,50 m |
| Suurin leveys | 9,50 m | 11,40 m | 11,40 m | 11,00 m | 11,40 m |
| Suurin syväys | 3,20 m | 3,40 m | 3,90 m | 3,5–4 m | 2,50 m |
| Lastia | 1 680 t | 2 340 t | 2 710 t | 2 800 t | 1 830 t |
ITB
Yhdysvaltain rannikkovartioston määräyksissä käytetään nimitystä ITB (integrated tug barge) sellaisesta kytkyeestä, jossa on erityisiä osia tai erityinen liitosjärjestelmä, jonka avulla kytkyeellä on paremmat kulkuominaisuudet kuin tavallisella hinaajan ja proomun yhdistelmällä.
Tällaiset eheät kytkyeet jaetaan kahteen ryhmään:
- Työntökytkye (pushing mode ITB) on sellainen työntöaluksen ja proomun yhdistelmä, joka kulkee vain työntöyhdistelmänä. Yhdistelmän merenkulkuominaisuudet huononevat, jos työntöalus hinaa proomua hinausköyden avulla tai tällaista mahdollisuutta ei edes ole. Työntöalus ja proomu kytkeytyvät toisiinsa kiinteän tai nivelöidyn liitoksen avulla ja niitä pidetään yhtenä aluksena.
- Kaksitoiminen kytkye (dual mode ITB) on sellainen kytkye, jossa työntöalus voi kuljettaa proomua myös köydellä hinaamalla. Kytkyeen nopeus voi olla suurempi tai sen ohjailtavuus parempi, jos työntöalus työntää proomua. Työntöalusta ja proomua pidetään kahtena aluksena.
ATB (articulated tug barge) on teollisuuden käyttämä nimitys työntökytkyeestä, jossa työntöaluksen ja työntöproomun välinen liitos on joustava.
Historia
Työntöalusjärjestelmät ovat kotoisin Yhdysvaltain itärannikolta. Ensimmäinen kiinteästi toisiinsa liitettävä yhdistelmä oli newyorkilaisen suunnittelutoimiston Georg G. Sharpin luomus "Carport-G-1", joka valmistui vuonna 1950. Sen rakensi Christy Shipbuilding ja paikkana oli Sturgeon Bay Wisconsinissa. Yksipotkurinen, 19,5 metriä pitkä ja 927 kilowatin tehoinen työntöalus kuljetti 14 solmun (26 km/h) nopeudella 81,8 metrin pituista proomua. Chicagolainen Cargo Carriers kuljetti yhdistelmällä viljaa ja ruokaöljyä Suurilta järviltä New Yorkiin. Vuonna 1960 yhdistelmän osti Aztec Trading ja se siirtyi Georgian Savannahin ja Brasilian väliseen liikenteeseen Aztec/Chief-nimisenä.
Työntöalukset Suomessa
Rautaruukki Oy
Rautaruukki Oy ostaa Ruotsista rautamalmia, joka tuodaan meritse jauhemaisena rikasteena Raahen ja Koverharin terästehtaille Suomeen. Perillä aine sintrataan kiinteiksi kappaleiksi, jotka ladataan masuuniin yhdessä kalkkikiven ja koksin kanssa, jolloin siitä tulee rautaa.
Vuonna 1987 laskettiin ensimmäiset Rautaruukin puskuproomuyhdistelmät vesille. Aluksia valmistui aluksi kolme: proomut Tasku ja Kalla sekä puskija Rautaruukki. Vuotta myöhemmin valmistui kolmas proomu, Baltic ja toinen puskija, Finn. Puskijat rakensi Hollming, proomut teetettiin Espanjassa, ja ne asetettiin liikenteeseen Luulajan ja Raahen sekä Koverharin rautatehtaiden välille.
Proomuissa on lastitilan molemmin puolin alas laskettavat kiinteät ajorampit, joiden kautta malmirikaste lastataan irrallisena kauhakuormaajien avulla. Puskija ja proomu kytketään yhteen puskijan sähköverkosta voimansa saavien hydraulisten tunkkien avulla.
Muut varustamot
Myöhemmin myös muut suomalaiset varustamot ovat rakennuttaneet työntöaluksia. Niille ei ole rakennettu uusia puskijoita, vaan ne on muutettu käytetyistä hinaajista. Nesteen laivastoon kuuluvat hinaajusta muunnetut puskijat Aulis ja Kari, sekä bitumiproomut Bitpro I ja II. Entinen Helsingin satamajäänmurtaja Teuvo muutettiin vuonna 1994 puskijaksi nimellä Mega ja se sai parikseen työntöproomun Motti.
Katso myös
Lähteet
- [1] M. Ranin: Laivakauppojen uusia muotoja. Navigator 1985:5 s. 9–12.
- [2] Irma Nissinen: Ahdataan ja pusketaan. Navigator 1984:11 s. 33.
- [3] Irma Nissinen: Jutun juurta. Navigator 1985:3 s. 39.
- [4] Asetuksessa kanavien liikennesäännöstä 278/1976 työntökytkyeellä tarkoitetaan työntävän aluksen ja työnnettävien alusten muodostamaa yhdistelmää.
- Korvaako työntölautta totunnaisen aluksen. Suomen Merenkulku 1973:6 s. 36–43.
- Pekka Hyvönen: Raakapuuta työntöproomuilla. Koneviesti 1990:21 s. 36, 37, 39.
- Ernst Müller: Innovative transport vehicles - Rhine, 2003
- Tom Waselius: Vientiliikenteen tulevaisuuden kuljetusjärjestelmistä. Navigator 1977:10 s. 22–25.
- Neste Oil Product fleet