Puskamarkki

Puskamarkki (ruots. Påskmark) on kylä ja entinen taajama Kristiinankaupungissa Pohjanmaan maakunnassa Myrkyntien varrella. Kylä oli entisen Tiukan kunnan yksi kahdesta henkikirjakylästä.[1] Puskamarkki sijaitsee alle kolmen kilometrin päässä Tiukan taajamasta. Kristiinankaupunkiin Puskamarkista tulee matkaa noin kahdeksan kilometriä. Kylä kuuluu Tiukan postinumeroalueeseen 64140.[2]

Puskamarkki
Påskmark (ruots.)

Puskamarkki

Koordinaatit: 62°18′45″N, 21°29′28″E

Valtio Suomi
Maakunta Pohjanmaa
Kunta Kristiinankaupunki
Hallinto
  Asutustyyppi kylä
Postinumero 64140











Vuonna 1960 Puskamarkki muodosti Tiukan kunnan ainoan taajaman, tällöin taajamassa asui 207 ihmistä. Vuonna 1970 kylä ei enää muodostanut taajamaa.[3]

Taajaman maapinta-ala vuonna 1960 oli 2,20 km², väestötiheys 94,1 as./km² ja rakennuksia taajaman alueella oli 61.[3]

Puskamarkin kylässä on ollut rautatieliikennepaikka rataosalla Perälä–Kristiinankaupunki. Puskamarkin seisake lakkautettiin joulukuussa 1955.[4] Koko rataosan henkilöliikenne loppui vuonna 1968 ja tavaraliikenne vuonna 1982.

Lähteet

  1. Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 263–264. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
  2. Tilastokeskus: Paavo-postinumeroalueittainen avoin tieto stat.fi. 2021. Viitattu 10.9.2021.
  3. Väestölaskenta 1970 Osa IV: Taajamat 1960–1970. Suomen virallinen tilasto VI C:104. Helsinki: Tilastokeskus, 1976. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 10.9.2021).
  4. Liikennepaikat (rataosa Perälä–Kristiinankaupunki) vaunut.org. Viitattu 10.9.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.