Puoliautomaattinen vaihteisto

Puoliautomaattinen vaihteisto tai robottivaihteisto on automatisoitu manuaalivaihteisto, joka käyttää elektronisia antureita, prosessoreita ja vauhdittajia vaihteiden vaihtamiseen. Kytkin toimii elektronisesti ja synkronisoi ajoitusta ja vääntömomenttia, jotta vaihteen vaihto tapahtuisi mahdollisimman nopeasti ja rauhallisesti. Näin kuljettajan ei tarvitse ohjata kytkimen toimintaa polkimella.

Mercedes-Benzin Sprintshift-vaihteiston vaihteenvalitsin.

Useimmissa puoliautomaattisissa vaihteistoissa kuljettaja voi vaihtaa vaihdetta joko käsin tai antaa automaattisen vaihtotoiminnon hoitaa sen hänen puolestaan. Autonvalmistajat suunnittelivat puoliautomaattisen vaihteiston erityisesti kaupunkiajoa varten. Se onkin perinteistä momentinmuuntimeen perustuvaa automaattivaihteistoa huomattavasti polttoainetaloudellisempi, ja lisäksi myös valmistuskustannuksiltaan edullisempi. Henkilöautojen lisäksi puoliautomaattinen vaihteisto on yleinen nykyaikaisissa kuorma-autoissa.

Esimerkiksi Opelin kehittämä Easytronic on puoliautomaattinen vaihteisto. Automaattisen vaihtotoiminnon voi kytkeä ajon aikana pois päältä, jolloin vaihteisto muuttuu käsin käytettäväksi. Lisäksi joissain malleissa käytettävissä on niin sanottu talviasento ja Sport-tila. Talviasennon ollessa kytkettynä liikkeellelähtö tapahtuu kakkosvaihteelta. Sport-tilassa moottori kiertää korkeammille kierroksille ennen vaihtamista.[1]

Muun muassa Volkswagen ja Saab tarjosivat 1990-luvulla joissain malleissaan puoliautomaattista vaihteistoa, jossa vaihteet on sijoitettu perinteisen manuaalivaihteiston tavoin H-kaavion mukaisesti, mutta kytkinpoljinta ei ole lainkaan.[2][3][4] Vaihteistoratkaisun suosio jäi vähäiseksi ja se poistui markkinoilta pitkäksi aikaa, kunnes vuonna 2020 Hyundai esitteli samalla periaatteella toimivan oman iMT (intelligent manual transmission, ’älykäs manuaalivaihteisto’) -vaihteistonsa.[5]

Katso myös

Lähteet

  1. Nyholm, Timo: Opel Astra 1,6 Easytronic: Mukavaa ja helppoa ajamista Ilta-Sanomat. 20.9.2004. Viitattu 29.12.2021.
  2. VW Golf Ecomatic: Und immer wieder springt der Motor an Süddeutsche Zeitung. 26.2.1994. Viitattu 21.9.2020. (saksaksi)
  3. History today: driving the 1994 Golf Ecomatic GreenMotor. 15.1.2013. Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
  4. How Stuff Works: Saab Sensonic (Clutchless Technology in Practice) 28.1.2019. Saabplanet.com. Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
  5. Uudessa Hyundaissa on manuaalivaihteisto, mutta polkimina on vain kaasu ja jarru – Mutta vastoin kuin Hyundai väittää, se ei ole ”alan ensimmäinen” Tekniikan Maailma. 16.7.2020. Viitattu 21.9.2020.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.