Punasavikka

Punasavikka (Oxybasis rubra)[2] on yksivuotinen ruohovartinen savikkakasveihin kuuluja kasvilaji. Sen 5–70 senttimetriä korkea, kellertävä varsi on pysty tai koheneva. Sen epäsäännölliset ja liuskamaiset lehdet kasvavat kierteisesti varressa, ja sen kukinto on tavallisesti tähkämäinen. Lajin pääaluetta on Euroopan keskiosat Britanniasta Keski-Venäjälle. Lisäksi sitä kasvaa myös Keski-Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Se kasvaa erityisesti kulttuurialueilla, kuten puutarhoissa ja pelto- sekä kaupunkialueilla.

Punasavikka

Punasavikan tähkämäinen kukinto.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Chenopodioideae
Suku: Mehisavikat Oxybasis
Laji: rubra
Kaksiosainen nimi

Oxybasis rubra
(L.) S. Fuentes, Uotila & Borsch
Synonyymit
  • Chenopodium rubrum
Katso myös

  Punasavikka Wikispeciesissä
  Punasavikka Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Punasavikka.
Punasavikan lehtiä ja kukintoja.

Punasavikka kasvaa 5–70 senttimetriä korkeaksi. Varsi on kellertävä, pysty tai koheneva ja tavallisesti tyviosasta kohenevahaarainen. Lehdet ovat varressa kierteisesti ja ne vaihtelevat väriltään vihreästä punaiseen. Lehtilapa on paksuhko, 2–8 senttiä pitkä ja vaihtelee muodoltaan kolmiomaisesta puikeasta neliömäisen puikeaan. Lapa on epäsäännöllisesti liuskamaisen isohampainen etenkin tyviosasta, hampaat ovat tavallisesti teräviä. Kukinto on pitkälti lehdekäs ja tavallisesti tähkämäinen. Kukinnon sykeröt ovat tiheitä. Sykerön kärkikukka on kaksineuvoinen. Sen kehä on 4–5-lehtinen, ja heteitä on 3–5 kappaletta. Muut kukat ovat enimmäkseen emikukkia, joiden kehä on kolmilehtinen ja heteitä on korkeintaan yksi. Suomessa punasavikka kukkii heinä-syyskuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Siemen on pystyasennossa lukuun ottamatta kärkikukkia, joissa se on vaaka-asennossa. Väriltään se on punaruskea, 0,6–1 millimetriä pitkä, ympärykseltään pyöreähkö ja tylppäreunainen.[3]

Levinneisyys

Punasavikan päälevinneisyysalue ulottuu Euroopassa Ranskasta ja Englannista läpi Keski-Euroopan Keski-Venäjälle. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Etelä-Ranskaan, Pohjois-Italiaan, Pohjois-Balkanille ja Etelä-Ukrainaan. Pohjoisessa laji on puolestaan levinnyt Keski-Ruotsiin, Etelä-Suomeen ja Viroon saakka. Satunnaisemmin lajia tavataan Euroopassa muun muassa Pyreneiden niemimaalla, Irlannissa, Norjassa, Keski-Suomessa sekä Pohjois-Venäjällä ja Kaukasuksen alueella. Aasian puolella lajin levinneisyysalue jatkuu yhtenäisenä Keski-Aasiaan ja Etelä-Siperiaan. Punasavikkaa tavataan harvinaisena myös Pohjois-Afrikassa ja eteläisessä Afrikassa. Pohjois-Amerikassa se on levinnyt laajalle mantereen pohjoisosissa. Lisäksi lajia tavataan myös Meksikossa ja Etelä-Amerikassa.[4]

Suomessa punasavikka on maan eteläisimmissä osissa muinaistulokas ja pohjoisempana uustulokas, joka paikoitellen on myös vakiintunut lajistoon.[5] Lajia kasvaa monin paikoin linjan Pori–Tampere–Lappeenranta eteläpuolella. Pohjoisempana sitä kasvaa lähinnä Pohjanlahden rannikolla Tornion korkeudelle saakka.[6]

Elinympäristö

Punasavikka on kulttuurin seuralainen ja kasvaa vanhastaan rehevillä paikoilla puutarhoissa, lähellä navettoja ja sokerijuurikaspelloilla, sekä kaupunkialueilla ratapihoilla, satamissa, kaatopaikoilla ja uudisnurmikoilla ja -istutuksilla.[7][8] Sen uusia kantoja on levinnyt typekkäiden puhdistamolietteiden mukana.[9][10] Laji on kuitenkin harvinaistunut viime vuosikymmeninä muun muassa Suomessa ja Ruotsissa.[4][9]

Käyttö

Useiden muiden savikkakasvien tapaan myös punasavikka kelpaa ihmisravinnoksi.[7]

Lähteet
  • Kurtto, Arto & Helynranta, Leena (toim.): Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Hämet-Ahti, Leena; Suominen, Juha; Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet
  1. Maiz-Tome, L.: Oxybasis rubra IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.9.2016. (englanniksi)
  2. punasavikka – Oxybasis rubra laji.fi. Viitattu 24.1.2020.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 126, 130–131.
  4. Arne Anderberg: Den virtuella floran: Rödmålla (myös levinneisyyskartta) Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 11.3.2013. (ruotsiksi)
  5. Retkeilykasvio 1998, s. 130.
  6. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Punasavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 11.3.2013.
  7. Retkeilykasvio 1998, s. 131.
  8. Keravan luontoportaali: Punasavikka Viitattu 11.3.2013.
  9. Helsingin kasvit 1998, s. 76.
  10. Yrttitarha (hakusana "jauhosavikka") 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä. Viitattu 11.3.2013.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.