Punasaarni

Lehvästö muuttuu syksyllä kullankeltaiseksi.

Punasaarni on nopeakasvuinen puu, joka voi kasvaa levinneisyysalueensa eteläosissa lähes 40 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 60–75 senttimetriä paksuksi.[3][4] Levinneisyysalueensa pohjoisosissa se jää kuitenkin yleensä vain 15–18 metriä korkeaksi ja 45–60 senttimetriä paksuksi.[3] Sillä on roteva ja suora runko, leveä latvus, pystyt haarat sekä laaja ja suhteellisen lähelle maanpintaa levittäytyvä juuristo.[2][4][5] Kaarna on punaruskeaa ja vanhemmiten leveäuurteista ja kapeiksi ja limittäisiksi harjanteiksi halkeilevaa.[4]

Kuluvan vuoden kasvainranka on tiheään ruskeakarvainen tai kalju. Talvisilmut ovat ruskeat ja kärkisilmu on kartiomainen. Lehtiarpi on puolipyöreä eikä ulotu silmun sivuille.[5] Päätöpariset ja parilehdykkäiset lehdet ovat korvakkeettomia ja sijaitsevat varrella vastakkain.[6] Lehtilapa on 11–30 senttimetriä pitkä, 8–18 senttimetriä leveä ja jakaantunut 5–9 lehdykkään.[2][4] Lehdykät ovat 8–15 senttimetriä pitkiä, selvästi ruodillisia, soikeita, suippoja tai pitkäsuippuisia ja hammas- tai ehytlaitaisia.[4][5] Ainakin alimpien lehdyköitten ruoti on kapealti siipipalteinen.[5] Lehtien yläpinta on kiiltävän tummanvihreä, alapinta on vaaleampi; syysväritykseltään ne ovat keltaiset.[4]

Punasaarni kukkii myöhäiskeväällä yleensä ennen lehtien puhkeamista, Floridan korkeudella maalis–huhtikuussa ja pohjoisempana huhti–toukokuussa.[3][4] Se on kaksikotinen kasvi eli sen hede- ja emikukat sijaitsevat eri puuyksilöissä.[2] Pienet, kehälliset kukat muodostavat huiskiloita oksien kärkeen ja lehtihankoihin.[3][5] Tuulen pölytettyä emikukat niistä kehittyy 3–5 senttimetriä pitkiä, liereähköjä ja siivekkäitä pähkylöitä, jotka muuttuvat kypsyessään vihreästä ruskeaksi.[2][4][5] Pähkylät leviävät puun ympäristöön tuulen ja virtaavan veden mukana.[2]

Vanhemmiten kaarna muuttuu harjanteiseksi.

Punasaarni on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista ja Suurilta tasangoilta. Sen luontainen levinneisyysalue ulottuu koillisessa Nova Scotiaan ja Cape Bretonin saarelle, luoteessa Albertan kaakkoisosiin, lounaassa Texasin kaakkoisosiin ja kaakossa Georgiaan ja Floridan luoteisosiin.[2][3] Lisäksi se on karannut istutuksista luontoon Utahissa ja Coloradossa.[2]

Punasaarni on sopeutunut hyvin erilaisiin kasvuympäristöihin. Se on vaatimaton maaperän suhteen ja sietää kohtalaisesti tulvimista ja varjostusta. Parhaiten se menestyy runsasravinteisessa ja kosteassa maaperässä, joka läpäisee hyvin vettä ja sisältää savea, silttiä ja hiesua.[2][3] Se kasvaa valta- tai sekapuuna tuoreissa ja kosteissa, keski- ja runsasravinteisissa lehtimetsissä, usein jokivarsilla ja tulvatasangoilla.[5]

Punasaarni on taloudellisesti merkittävä puulaji vain levinneisyysalueensa eteläosissa.[3] Sen karkeasyinen puuaines on lujaa, kovaa, painavaa, taipuisaa ja erittäin iskunkestävää.[2][3] Se ei ole yhtä arvostettua kuin valkosaarni, vaikka ne muistuttavatkin toisiaan niin paljon, että molempia myydään usein valkosaarnen nimikkeellä.[3] Punasaarnen puusta tehdään lähinnä työkalujen kahvoja ja baseballmailoja mutta myös huonekaluja ja sisustuselementtejä.[2][3] Kauniin muotonsa, sopeutumiskykynsä sekä hyvän tuholais- ja taudinkestävyytensä vuoksi sitä istutetaan paljon katujen varsille koristekasviksi ja käytetään vanhojen avolouhosten maisemoinnissa.[3] Se tarjoaa myös suojaa ja ravintoa monille eläimille, esimerkiksi linnuille, peuroille, biisoneille ja kanadanmajaville.[2]

Punasaarni oli tasankointiaaneille pyhä puu ja tärkeä raaka-aineiden lähde, josta tehtiin jousia, nuolia, rumpuja, telttakeppejä, tiipiin kiinnitystappeja ja lihankuivaustelineitä. Omahat ja pawneet uskoivat sen maagisiin voimiin ja säilyttivät seremonialliset ja symboliset esineensä siitä rakennetuissa telineissä. Cheyennet rakensivat siitä majoja, joissa harrastettiin aurinkotanssia.[2]

• Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.