Jättiläispunapuu

Punapuiden suvun tieteellinen nimi Sequoia on johdettu cherokee-kansan päällikön Sequoyan nimestä.[4]

Jättiläispunapuun tieteellinen lajinimi sempervirens tarkoittaa ainavihantaa.[4] Kun laji kuvattiin tieteellisesti ensi kertaa vuonna 1824, se luokiteltiin suosypressien sukuun (Taxodium), jolloin jättiläispunapuun ainavihanta kasvutapa oli selkeä lajituntomerkki muutoin kausivihantien suosypressien joukossa.[4]

Lajin kotiseudulla Yhdysvalloissa siitä voidaan englannin kielessä käyttää nimiä Redwood (suom. punapuu) tai tarkempia nimityksiä Coast Redwood (suom. rannikkopunapuu), California Redwood ja Coastal Sequoia.[2][4]

Jättiläispunapuu on erittäin suurikokoinen ainavihanta puu. Se kasvaa tavallisesti 60–100 metriä korkeaksi ja rungon rinnankorkeusläpimitaltaan 3–4,6 metriä paksuksi.[2] Jättiläispunapuuta pidetään maailman korkeimmaksi kasvavana puuna; korkein luotettavasti mitattu yksilö on Redwoodin kansallispuistossa Kaliforniassa kasvava ”Hyperion”, jonka pituudeksi mitattiin 115,85 metriä vuonna 2009.[2]

Jättiläispunapuu on usein yksirunkoinen, mutta voi uusiutua kantovesoista, jolloin tuloksena voi olla monirunkoinen puu, jonka tyven läpimitta saattaa olla jopa yhdeksän metriä.[4][2] Runko on yleensä pysty, suora ja tyvekäs.[4] Sen alaosa on vanhemmilla puilla oksaton ja usein varsinkin läheltä tyveä pahkainen.[4] Rungon paksu punaruskea kuori on säikeistä ja hilseilee pitkinä ohuina liuskoina. Kuoren paksuus vaihtelee noin kahdesta senttimetristä noin 30 senttimetriin vanhoilla puilla. Vanhan puun paksu kaarna on syvän uurteista.[4] Juuristo koostuu enimmäkseen erittäin laajalle levittäytyvistä pintajuurista.

Latvus on usein aluksi kartiomainen ja vanhalla puulla epäsäännöllisempi.[4][2] Oksat ovat latvuksen yläosassa yleensä vaakasuuntaisesti siirottavia ja alempana alaspäin kaartuvia.[4] Siirottavat kasvuversot haarautuvat tasossa antaen oksalle litteän levymäisen olemuksen.[4][2] Uloimmat sivuversot ovat litteitä ja 3–12 senttimetriä pitkiä.[4] Johteisten lehtikantojen peittämä versoranka on aluksi nuorella versolla vihreä ja muuttuu myöhemmin punaruskeaksi.[4] Kasvuverson kärjessä on silmusuomujen peittämä silmu.[2]

Lehtien muoto vaihtelee tasasoukasta kolmiomaiseen.[4] Lehtiasento on kierteinen, mutta erityisesti alempien ja varjossa olevien oksien lehdet ovat kiertyneet tyveltään siten, että asettuvat kampamaisen kaksirivisesti verson kyljille.[4] Kasvuversojen tasasoukat lehdet ovat keskimäärin noin 20 millimetriä pitkiä ja enintään noin 3 millimetriä leveitä.[4] Lehdet ovat pidempiä verson keskellä kuin sen kärjessä tai tyvellä.[4] Käpyjä tuottavien versojen, latvaversojen ja vanhan puun latvuksen kohenevien kasvuversojen lehdet ovat yleensä lyhyempiä ja muodoltaan lyhyensuikeita tai kolmiomaisia.[2] Lehden laidat ovat ehyet, kärki terävä tai pitkäsuippuinen ja kanta johteinen.[4] Ilmarakoja on lehden kummallakin pinnalla, eniten kuitenkin sen selkäpuolella eli alapinnalla, jossa ne muodostavat kaksi vaaleaa ilmarakojuovaa lehden keskisuonen sivuille.[4][2]

Jättiläispunapuu on yksikotinen, joten erilliset hede- ja emikukinnot kehittyvät samaan puuyksilöön.[4] Kukinnot kehittyvät lyhyisiin suomulehtisiin versoihin.[4] Hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat yksittäin lähellä verson kärkeä. Hedekäpy on keskimäärin noin neljä millimetriä leveä sekä viisi millimetriä pitkä ja koostuu 10–15 kierteisesti rankaan asettuneesta hedelehdestä. Yksittäinen hedelehti on muodoltaan kilpimäinen ja laidaltaan hienohampainen. Kussakin hedelehdessä on kaksi tai kolme pallomaista pölylokeroa, jotka tuottavat siitepölyä.[4][2]

Emikukinnot eli kävyt kehittyvät yksittäin versojen kärkiin.[4] Käpy on yleensä 15–30 millimetriä pitkä sekä 13–18 millimetriä leveä ja koostuu tavallisesti 18–25 kierteisesti rankaan asettuneesta käpysuomusta. Kukin käpysuomu itsessään koostuu emisuomusta eli emilehdestä ja peitinsuomusta eli tukilehdestä, jotka ovat yhteenkasvettuneet. Kilpimäisen käpysuomun kurttupintainen lapa on muodoltaan epäsäännöllisen vinoneliömäinen ja kuudesta kymmeneen millimetriä pitkä sekä neljästä viiteen millimetriä leveä. Käpysuomun lavan keskellä on kuoppa, jonka vierellä on pieni peitinsuomun kärjen muodostama piikki, joka tosin usein katkeaa kävyn kypsyessä. Kävyn kypsyttyä käpysuomut lukuun ottamatta kahta tai kolmea lähimpänä kärkeä avautuvat vapauttaen siivelliset siemenet tuulen kuljetettaviksi. Yksi käpy tuottaa 60–100 siementä.[4][2]

Siemen on epäsäännöllisen kulmikas, litteä ja noin viidestä kuuteen millimetriä pitkä sekä kolmesta neljään millimetriä leveä. Siemenellä on kaksi surkastunutta lenninsiipeä.[4][2]

• 
  Puun paksua kaarnaa.
• 
  Kaksirivisesti tasoon asettuneita lehtiä.
• 
  Hedekukintoja.
• 
  Käpyjä ja siemeniä.

Jättiläispunapuu on sypressikasvien heimon (Cupressaceae) alaheimoon Sequoioideae kuuluva havupuu sekä punapuiden suvun (Sequoia) ainoa nykyisin elävä laji.[4][5]

Jättiläispunapuu on yksi harvoista polyploidisista havupuista ja ainoa tunnettu kromosomistoltaan heksaploidinen havupuu. Lajin kromosomiluku on 2n = 6x = 66.[4] Polyploidian vuoksi lajin on epäilty saaneen alkunsa risteymänä. On myös ehdotettu jättiläispunapuun olevan alkujaan sukujenvälinen risteymä, jonka vanhemmista toinen olisi ollut jokin kiinanpunapuiden suvun (Metasequoia) laji.[5]

Sumulla on suuri merkitys puun ekologiassa.

Punapuu kasvaa Yhdysvalloissa Tyynenmeren rannikon läheisyydessä Lounais-Oregonissa ja Luoteis-Kaliforniassa. Ilmasto on siellä subtrooppinen tai lähes subtrooppinen. Levinneisyysalue on kapea kaistale, jonka pituus on noin 750 kilometriä ja leveys 8–75 kilometriä. Kasvupaikat ovat korkeudeltaan yleensä välillä 30–750 metriä, mutta satunnaisesti meren pinnan tasolta 920 metriin saakka. Punapuut kasvavat yleensä vuoristossa, koska niissä on enemmän valtameren tuomaa kosteutta kuin muualla. Suurimmat ja vanhimmat yksilöt kasvavat syvissä laaksoissa ja rotkoissa, missä virtaavaa vettä on ympäri vuoden ja missä sumu tiivistyy kosteudeksi säännöllisin väliajoin. Korkeammalla kasvavat puut ovat pienempiä johtuen kuivemmista, tuulisemmista ja kylmemmistä kasvuolosuhteista. Vain harvat punapuut kasvavat meren rannalla, johtuen suolaisesta, tuulisesta ja hiekkaisesta elinympäristöstä. Punapuut muodostavat metsiä yhdessä douglaskuusen, lännenhemlokin, lawsoninsypressin ja muiden paikallisten havupuiden kanssa.

Jättiläispunapuun puuaines on erittäin lahonkestävää. Sitä on käytetty runsaasti puurakentamiseen lajin luontaisella elinalueella. Siitä on aiemmin valmistettu myös kattopäreitä, ratapölkkyjä ja siltapalkkeja. Suurten vanhojen puiden harvinaistuttua käyttö on vähentynyt. Nykyisin jättiläispunapuuta käytetään jonkin verran huonekalujen ja sisustuselementtien valmistukseen. Puun paksua kuituista kaarnaa on käytetty eristeenä ja kuorikatteena.[4]

Nykyisin Kalifornian vanhojen punapuumetsien jättiläismäiset puut ovat suosittuja matkailunähtävyyksiä. Jättiläispunapuu on myös suosittu istutettuna koristekasvina maailman lauhkean ja subtrooppisen ilmaston alueilla. Lajista on myynnissä joitakin koristekäyttöön jalostettuja lajikkeita.[2][4]

• 
  Vanhat suuret jättiläispunapuut ovat suosittuja matkailunähtävyyksiä.
• 
  Kalifornialainen puu, jonka lävitse turistit ajavat autolla.
• 
  Bonsaiksi kasvatettu jättiläispunapuu.
• 
  Sequoia sempervirens ’Nana Pendula’ on koristekasvina käytetty pienikasvuinen leveälehtinen lajike.

• Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 948–949. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)

• Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Punapuu (Sequoia sempervirens) (Arkistoitu – Internet Archive)
• The IUCN Red List: Sequoia sempervirens (englanniksi)