Punanflamingo

Berliinin eläintarhassa elävä punanflamingo.

Punanflamingon ruumiinpituus on 90–92 senttiä ja paino 2 kiloa.[4] Siipiväli on melkein metrin.[5] Se on pieni ja siro flamingolaji.[6] Muiden flamingojen tapaan punanflamingolla on pitkät jalat ja kaula sekä alaspäin kaartunut nokka. Punanflamingolta puuttuu kuitenkin muille lajeille tyypillinen taaksepäin suuntautunut varvas. Nokka on pienempi kuin useimmilla muilla flamingoilla, mutta on pieneen päähän verrattuna kookas.[4] Höyhenys on lähinnä vaaleanpinkki, käsisulista musta, kaulasta ja kirkkaan karmiininpunainen.[4][6] Väri muuttuu kaulaa kohti mentäessä pinkimmäksi. Nokka on kirkkaankeltainen, lukuun ottamatta sen riippuvaa päätä, joka on musta. Jalat ovat punaiset[6] Silmiä ympäröi kirkkaanpunainen iho.[7] Aikuisille kehittyy pesimäaikaan joukoittain ristikkäin meneviä vaaleanpunaisia juovia. Punainen väri on peräisin ravinnosta.[4] Nuoret linnut ovat harmahtavia.[6] Chilenflamingo on punanflamingoa pinkimmän värinen ja sen nokka on pidempi ja vaaleampi. Andienflamingo eroaa siinä, että sen jalat ovat keltaiset, siivissä ja nokassa on enemmän mustaa. Lisäksi se on punanflamingoa suurempi[6]

Punanflamingoja ja Andienflamingo Laguna Coloradassa, Bolivian Andeilla.

Punanflamingoa tavataan korkealla Andien vuoristossa Perussa, Chilessä, Boliviassa ja Argentiinassa. Alankomaalla sijaitsevassa Mar Chiquitassa, Argentiinan alueella elää myös pieni määrä punanflamingoja. Laji pesii säännöllisesti vain Laguna Coloradan ja Guayaquesin suolajärvillä, Boliviassa. Toinen yhdyskunta on levinnyt Salar de Taraan, Chileen. Kesäisin niitä liikkuu myös Lagunas de Vilamassa ja Laguna Grandessa, Argentiinassa. Punanflamingon elinalueet kattavat noin 274 000 neliökilometriä.[1]

Pääasiallista elinympäristöä ovat korkealla Andien tasangoilla sijaitsevat suolajärvet, mutta jotkin punanflamingoparvet laskeutuvat pesimäkauden ja kesän loputtua myös matalammalla sijaitseviin järviin. Jotkin niistä jäävät kuitenkin pesimäalueille talveksi ja sinnittelevät kuumien lähteiden luona, jotka estävät järviä jäätymästä. Talvisin yölämpötila voi laskea −30 pakkasasteeseen.[7] Vaellukset tunnetaan kuitenkin huonosti.[1][4] Ne valitsevat vain pehmeäpohjaisia järviä.[4]

Ruokailevia punanflamingoja Laguna Hedionda -järvellä, Bolivian Andeilla.

Punanflamingojen pääravintoa levät ja piilevät, joita ne siivilöivät vedestä ja mudasta. Flamingot pitävät ruokaillessaan nokkaansa ylösalaisin ja hieman raollaan. Nokassa olevia karvoja flamingo käyttää emäksisen järviveden suodattamiseen ja vettä pumppaava kieli toimii mäntänä. Ne liikkuvat järvellä sirosti ja päämäärättömästi, pitäen ruokailussa säännöllisiä taukoja.[4][7]

Nuori punanflamingo Laguna Cañapa -järvellä, Boliviassa.

Punanflamingot pesivät tuhansien parien muodostamissa yhdyskunnissa, joissa usein pesii myös andien- ja chilenflamingoja. Ne pesivät vain jos vedenpinta ei ole liian matalalla tai liian korkealla. Punanflamingopari rakentaa mudasta kartionmuotoisen kummun, jossa on matala kuoppa.[7][4] Naaras munii sinne yhden liidunvalkoisen munan, jota kummatkin vanhemmista hautovat. Ne voivat myös auttaa kuoriutuvaa poikasta pääsemään kuorestaan. Poikanen on kuoriutuessaan suoranokkainen, mutta se muuttuu pian käyräksi. Se lähtee pesästä vietettyään siellä 12 päivää. Poikasen väri muuttuu tummanharmaaksi, ja saa aikuisen höyhenpuvun 3–4 vuoden ikäisenä.[4] Pesinnän onnistuminen on ailahtelevaa. Esimerkiksi Laguna Coloradan linnut kasvattivat vuonna 1997 10 500 poikasta, mutta seuraavana vuonna vain 1 260 poikasta.[7] Ensimmäinen punanflamingon pesä löydettiin vasta vuonna 1957.[4]

Punanflamingoja Laguna Colorada -järvellä, jonne palkattiin vuonna 1987 kaksi moottoripyörällä kulkevaa vartiokaartia suojaamaan punanflamingoyhdyskuntaa.[4]

Punanflamingo luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi. Vuonna 2005 lajin yksilömääräksi arvioitiin 100 000 yksilöä. Niiden määrä todennäköisesti laski nopeasti 1900-luvulla, mutta on elpynyt ilmeisesti suojelutoimien ansiosta. Laji kärsi ankarasta metsästyksestä ja munienkeruusta. Luultavasti myös lajin elinympäristöjen tuhoutuminen ja vahingoittuminen edesauttoi vähenemistä. Joillain kosteikkoalueilla sitä uhkaavat myös kaivostoiminta ja siihen liittyvä vedenkulutus, sekä turismi. Ilmaston lämpenemisellä saattaa olla yhteys piilevien määrän vaihteluun vaikuttaa siten flamingojen ravinnonsaantiin.[4][6]

Punanflamingoja vaivannut metsästys ja munienkeruu on saatu kuriin suojelualueilla.[6] Lisäksi niiden pesimäyhdyskuntia vartioidaan ja ensimmäisen vuoden poikasia rengastetaan.[4] Kaikissa sen esiintymismaissa on organisoitu sekä kansallisia, että kansainvälisiä suojeluohjelmia. Se kuuluu myös CITES-sopimuksen liitteeseen II.[6]