Punakuusi

Täysikasvuinen punakuusi.

Punakuusi on pitkäikäinen puu, joka alkaa tuottaa siementä 15–20 vuoden iässä ja elää usein yli 350 vuoden ikäiseksi.[2] Se kasvaa keskimäärin 18–23 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 30–61 senttimetriä paksuksi. Suurin elossa oleva punakuusi on 33,5 metriä korkea ja 133 senttimetriä paksu ja kasvaa Great Smoky Mountainsin kansallispuistossa Pohjois-Carolinassa.[5]

Punakuusella on lähelle maanpintaa levittäytyvä juuristo, kapean kartiomainen latvus ja siirottavat haarat, jotka ympäröivät runkoa säännöllisinä kiehkuroina.[2][3] Runkoa peittää karhea, hilseilevä, harmaan- tai punertavanruskea kaarna.[3][6] Kuluvan kesän kasvainranka on paksuhko, kellanruskea ja kalju tai karvainen. Kärkisilmut ovat punertavanruskeat, pistäväkärkiset ja läpimitaltaan 5–8 millimetriä.[6] Lehdet ovat kiiltäviä, kellan- tai tummanvihreitä, taipuisia neulasia.[6][7] Yksittäinen neulanen on 8–25 millimetriä pitkä, teräväkärkinen, läpileikkaukseltaan neliskulmainen ja kauttaaltaan ilmarakojen peittämä.[6]

Muiden kuusien tapaan punakuusi on yksikotinen eli samassa yksilössä kasvaa sekä hede- että emikukintoja.[3] Käpymäiset kukinnot syntyvät heinäkuussa edellisten vuosikasvaimien oksanhankoihin mutta kehittyvät lopullisesti vasta seuraavan vuoden toukokuussa. Hedekukinnot ovat riippuvat ja kirkkaanpunaiset. Emikukinnot ovat pystyt ja kirkkaanvihreät, hivenen purppuranpunaiseen vivahtavat.[5] Emikukinnot kypsyvät syys–lokakuuhun mennessä luumunmuotoisiksi kävyiksi, jotka ovat vaaleanpunaruskeita ja pituudeltaan 3–5 senttimetriä.[5][6][7][8] Ohuiden ja pyöreäkärkisten käpysuomujen alle kehittyy ohutkuorisia ja siivekkäitä siemeniä.[3][7] Kävyt eivät säily pitkään puussa ja niistä vapautuneet siemenet itävät yleensä jo seuraavana keväänä.[5][7]

Punakuusi on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista. Sen luontainen levinneisyysalue ulottuu Kanadassa Cape Bretonin saarelle, Nova Scotiaan, New Brunswickiin, Etelä-Québeciin ja Kaakkois-Ontarioon sekä Yhdysvalloissa Maineen, New Yorkiin, Koillis-Pennsylvaniaan, New Jerseyn pohjoisosiin ja Koillis-Massachusettsiin. Se on levinnyt Appalakkien vuoristoa pitkin myös Marylandin länsiosiin, Länsi-Virginian itäosiin, Virginian pohjois- ja itäosiin, Pohjois-Carolinan länsiosiin sekä Tennesseen itäosiin.[2]

Punakuusi kasvaa viileässä ja kosteassa ilmastossa aina 2 000 metrin korkeuteen asti.[2][6] Se kestää hyvin varjostusta ja viihtyy korvissa, humuspeitteisillä kallioilla sekä tuoreissa, niukkaravinteisissa metsissä.[2][7]

Punakuusi on valkokuusen ohella Pohjois-Amerikan tärkeimpiä paperi- ja sahateollisuuden raaka-aineita. Sen puuaines on vaaleaa, kevyttä, suorasyistä ja sitkeää ja soveltuu erinomaisesti jousisoittimien rakentamiseen.[5] Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät punakuusen pitkiä juuria naruna ja tilkitsivät sen hartsilla koloja ja vuotavia saumoja.[8] 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sen pihkasta valmistettiin teollisesti purukumia Mainessa.[2][5]

Punakuusi on monille lintulajeille tärkeä pesimä- ja suojapaikka ja ravinnonlähde. Sen kaarnaa, siemeniä ja neulasia käyttävät ravinnokseen myös lumikenkäjänis, puupiikkisiat ja muut pienet nisäkkäät.[2]

• Hämet-Ahti, Leena & Palmén, Annikki & Alanko, Pentti & Tigerstedt, Peter M. A.: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.

• Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Punakuusi (Picea rubens)^{[vanhentunut linkki]}
• United States Department of Agriculture (USDA): Picea rubens (englanniksi)