Punahilkka
Punahilkka on satu tytöstä, metsämökissä asuvasta isoäidistä ja sudesta, joka haluaa syödä tytön ja isoäidin. ”Punahilkka” välittyi ensin kansansatuna, kunnes sen versioita alettiin julkaista eurooppalaisissa satukokoelmissa. Nykyisin se on yksi maailman tunnetuimmista saduista.[1]
Historia
”Punahilkka” tunnettiin aluksi ilmeisesti suullisesti välittyneenä kansansatuna. Sitä on tavattu pienin muunnelmin monesta paikasta Euroopassa. Myös Taiwanissa Aasiassa on kerrottu samanlaista kansansatua; siinä suden paikalla on tiikeri, joka syö tytön pikkusisarukset. Kiinalaisessa kansansadussa susi tulee lasten kotiin isoäidiksi naamioituneena lasten äidin ollessa poissa.[1]
Ranskalainen Charles Perrault julkaisi ”Punahilkan” omana versionaan satukokoelmassaan vuonna 1697 ja Grimmin veljekset vuonna 1812. Nièvressä Ranskassa vuonna 1885 kerätyn ja folkloristi Paul Delaruen vuonna 1951 julkaiseman version katsotaan yleisesti esittävän sadun siinä muodossa, jossa sitä kerrottiin ennen Perrault’n versiota.[1]
”Punahilkasta” on tehty 1800-luvulta alkaen lukemattomia mukaelmia niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin, ja satua on kerrottu ja analysoitu monia erilaisia teemoja ja näkökulmia painottaen.[1] Kansansatuversiossa on nähty nuoren naisen seksuaalisuuteen ja aikuistumiseen sekä sukupolvien vaihtumiseen liittyvää vertauskuvallisuutta. Perrault’n ja Grimmien versiot ovat selkeän opettavaisia varoitustarinoita tottelemattomuuden ja seksuaalisen varomattomuuden seurauksista.[1]
Juoni
Kansansatu
Maalaistyttö lähetetään viemään metsämökissä asuvalle isoäidilleen leipää ja maitoa. Polunristeyksessä tyttö tapaa ihmissuden, joka tiedustelee tytöltä mihin tämä on menossa. Ihmissusi kiiruhtaa isoäidin mökille ennen tyttöä, tappaa ja syö naisen. Se laittaa isoäidin lihaa ruokakomeroon ja verta pulloon, jotka sitten tarjoaa tytölle, kun tämä saapuu mökille. Aterian aikana kissa tai jokin toinen eläin kertoo tytölle, mitä on tapahtunut ja varoittaa tätä. Ihmissusi pyytää sitten tyttöä riisuutumaan ja tulemaan vierelleen sänkyyn. Tyttö riisuu vaatteensa yksi kerrallaan ja kysyy aina ihmissudelta, mitä hänen pitäisi tehdä riisumallaan vaatekappaleella. Ihmissusi kehottaa tyttöä heittämään ne takkaan, sillä tyttö ei enää tarvitsisi niitä. Seuraavaksi tyttö ja ihmissusi keskustelevat suden ulkonäöstä ja tämän karvaisesta ruumiista. Kun ihmissusi on lopulta valmis syömään tytön, tämä pyytää päästä tarpeilleen ulos. Ihmissusi sitoo hänen jalkaansa langan, mutta tyttö huiputtaa sutta ja sitoo ulkona langan luumupuuhun ja pakenee. Joissain kansansatuversioissa tyttö sen sijaan tappaa suden, ja joissain versioissa jotkut muut hahmot tappavat suden.[1]
Perrault’n satu
Charles Perrault’n julkaisemassa versiossa tyttö on saanut punaisen hilkan ja siitä myös nimensä. Tyttö vie sairaalle mummolleen kakkua ja voita. Kun hän kertoo sudelle minne on matkalla, susi menee mökille tytön edeltä ja syö isoäidin. Perrault on jättänyt pois kansansadussa kuvaillun ihmissyöntikohtauksen ja Punahilkan riisuutumisen tarkan kuvauksen. Punahilkka menee kuitenkin suden sänkyyn ja joutuu sen syömäksi. Perrault varoittaa lukijaa lopuksi siitä, mihin tällainen käyttäytyminen voi nuoren tytön johtaa.[1]
Grimmien satu
Grimmin veljekset julkaisivat sadun erilaisina versioina satukokoelmansa eri painoksissa. Heidän sadussaan Punahilkka vie mummolleen kakkua ja viiniä, ja äiti varoittaa tyttöä poikkeamasta oikealta polulta. Grimmien sadussa on onnellinen loppu, jossa metsästäjä pelastaa tytön ja mummon nukkuvan suden vatsasta ja lopuksi tappaa suden. Grimmit lisäsivät sadun jälkeen kirjaansa toisen samankaltaisen sadun, jossa Punahilkka tulee isoäidin mökille toisen suden kanssa, ja yhdessä he jallittavat ja tappavat pahan suden.[1]
Myöhemmät versiot
1900-luvulla ”Punahilkkaa” siistittiin lapsilukijoita ajatellen, ja Perrault’n ja Grimmien versiot sulautettiin usein yhteen.[1]
Elokuvamukaelmia
”Punahilkasta” ovat omat lyhytanimaatiomukaelmansa tehneet muun muassa Disney (1922, 1934 ja 1998), MGM (1937, 1943 ja 1949) ja Warner Bros. (1944). Yhdysvaltalainen kokopitkä tietokoneanimaatio Tapaus Punahilkka julkaistiin vuonna 2005. Näytelmämukaelmiin lukeutuvat esimerkiksi elokuva Sudet tulevat (1984) ja musikaali Pimeä metsä (1987).[1]
Lähteet
- Beckett, Sandra L. (toim. Haase, Donald): ”Little Red Riding Hood”, The Greenwood Encyclopedia of Folktales and Fairy Tales (Volumes 1–3), s. 583–588. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-0-313-33441-2.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Punahilkka Wikimedia Commonsissa