Puhelin (elokuva)

Puhelin on Walter Wagerin samannimiseen kirjaan perustuva kylmän sodan aikainen agenttielokuva. Don Siegelin ohjaama Puhelin sai ensi-iltansa vuonna 1977.[1]

Puhelin
Telefon
Ohjaaja Don Siegel
Käsikirjoittaja
Tuottaja James B. Harris
Säveltäjä Lalo Schifrin
Kuvaaja Michael C. Butler (käännä suomeksi)
Leikkaaja Douglas Stewart
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö MGM
Levittäjä Metro-Goldwyn-Mayer
Ensi-ilta
Kesto 102 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kohtauksia elokuvaan kuvattiin myös Suomessa,[1] ja sivurooleissa näkyvät suomalaiset näyttelijät Ville-Veikko Salminen, Åke Lindman ja Ansa Ikonen, jolle Puhelin jäi viimeiseksi elokuvaksi. Nuori Renny Harlin oli seuraamassa elokuvan kuvauksia Helsingissä. Katseltuaan Siegeliä ja Bronsonia työssään Harlin ilmoitti ystävilleen haluavansa tulla elokuvaohjaajaksi.[2]

Elokuvan miespääosien näyttelijät Charles Bronson ja Donald Pleasence näyttelivät viimeistä kertaa samassa elokuvassa. Kun ohjaaja Don Siegel pyysi Charles Bronsonia ajamaan viiksensä roolia varten, Bronson kieltäytyi sanomalla: "Ei viiksiä, ei Bronsonia".[2]

Juoni

Neuvostoliitto on lähettänyt 1950-luvulla Yhdysvaltoihin "nukkuja-agentteja". Nämä nukkujat ovat eläneet elämäänsä tavallisina amerikkalaisina tietämättä, että heidän mieleensä on koodattu tehtäviä hypnoosin avulla. Tehtävät koostuvat strategisista sabotaasi-iskuista ja salamurhista. Nukkuja-agentin tulee tuhoutua tehtävänsä mukana tai tappaa itsensä heti iskun jälkeen. Yksi elokuvan väittämistä onkin "paras agentti on sellainen, joka ei tiedä olevansa agentti".

Nukkuja-agentin saa herätettyä tekemään iskun lausumalla hänelle koodin, joka on siteeraus Robert Frostin runosta ”Stopping by Woods on a Snowy Evening” (Metsän reunassa lumisena iltana):

The woods are lovely, dark and deep.
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.

Nikolai Daltšimski on seonnut KGB:n agentti, joka varastaa nukkujien nimet sisältävän muistikirjan. Hän pakenee Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin ja alkaa aktivoida nukkujia puhelimitse. KGB lähettää Daltšimskin perään parhaan agenttinsa eversti Borzovin, jonka tehtävä on löytää ja tappaa Daltšimski, ennen kuin tämä onnistuu sytyttämään toimillaan sodan.

Tuotanto

Puhelinta kuvattiin Helsingissä tammi-helmikuun vaihteessa 1977 kymmenisen päivää. Suomenlinna esittää Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n tukikohtaa, ja heti elokuvan alussa nähdään Uspenskin katedraali. Tuotantoryhmän keskuspaikkana oli hotelli Palacen yhdeksäs kerros, ja ohjaaja Siegel asui hotelli Hesperian kattokerroksessa.[3]

Neuvostoliitossa kritisoitiin elokuvan tekemistä YYA-sopimuskumppani Suomessa. Izvestijan Helsingin-kirjeenvaihtaja kirjoitti Puhelimen olevan selvästi neuvostovastainen ja provokatorinen: ”Sen tarkoituksena on lämmittää Neuvostoliiton vastaista psykoosia lännen maissa jo kauan sitten menneiden päivien pahimmassa hengessä.” Lehden mukaan elokuva oli yksi niistä likaisista keinoista, joita länsimaiden tiedustelupalvelut käyttivät Neuvostoliittoa ja kansainvälistä liennytystä vastaan.[4]

Arvioita

Video-oppaassa vuodelta 1994 Harri Närhi sanoo Puhelinta kankeaksi ja aikansa eläneeksi vakoilutrilleriksi, jossa Bronson on kuitenkin vielä hyvässä vedossa. Hän antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[1]

Lähteet
  1. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  2. IMDb:Telefon (Trivia)
  3. Sainio, Pentti: Hollywood tuli Helsinkiin. Helsingin Sanomat, 23.1.1977, s. 12. Näköislehden etusivu (tilaajille).
  4. Izvestia kirjoittaa: "Telefonin" filmaus Etykin vastaista ja provokatorista. Helsingin Sanomat, 1.2.1977, s. 12. Näköislehti (maksullinen).

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.