Puhdasoppinen
Puhdasoppinen eli puristi on henkilö, jonka mukaan joku tietty asia pitäisi pitää ”aitona” ja ”oikeaa” olemustaan heijastavana ja vapaana turmelevista vaikutteista. Nimitys on peräisin käsitteestä purismi, joka tarkoittaa puhdas- tai oikeaoppisuutta[1]. Termiä voidaan soveltaa lukuisille ihmiselämän alueille, joskin se tunnetaan parhaiten kulttuurin ja uskonnon piiristä. Puristi voi olla itse annettu tai ulkopuolisten antama nimitys jonkun ihmisen asenteelle jotain ilmiötä kohtaan. Purismi voidaan nähdä positiivisena tai negatiivisena. Ulkopuoliset saattavat liittää siihen asenteellista jäykkyyttä, mutta puristi itse voi kokea puolustavansa jotain hyvää asiaa pilaantumiselta.
Kieli
- Kielipuristi vastustaa muista kielistä lainattujen sanojen ja kielioppirakenteiden käyttöä. Ks. svetisismi, anglismi.
Musiikki
- Elektroniikan kehittymisestä huolimatta useat hifi-harrastajat ovat sitä mieltä, että samaan tai jopa parempaan äänentoistoon päästiin jo aiemmin. On olemassa vannoutuneita vinyylilevyjen harrastajia, jotka eivät hyväksy ”kylmää” digitaalisesti tallennettua ääntä.
- Metallimusiikin puristit vihaavat ”valtavirran” tyylejä kuten tukkaheviä ja nu metallia. Esim. black metal -puristit kritisoivat niitä black metal -yhtyeitä, jotka eivät pysy uskollisena black metallin alkuperäiselle soundille ja ideologialle.
- Rock-puristit saattavat esimerkiksi ajatella, että hyvää rockia ei ole tehty 1960-luvun tai 1970-luvun alun jälkeen. He usein näkevät varhaisten hevibändien korruptoineen rock-musiikin kehityksen. Tähän saattaa liittyä myös väite, että rockia pitää kuunnella aina vinyylilevyltä.
- Blues-puristit saattavat väittää, että vain mustien artistien blues on ”aitoa”. Jotkut puristit suosivat akustista bluesia. Blues rockia väheksytään.
- Jazz-puristit eivät voi hyväksyä jonkun tietyn vuoden jälkeen ilmaantuneita tyylejä. Etenkin fuusiojazz, free jazz ja avantgarde-jazz ovat vihattuja, mutta rajan voi asettaa vielä näitäkin aiempaan hetkeen.
- Klassisessa musiikissa on samantyyppinen asetelma atonaalisen musiikin suosijoiden ja vihaajien välillä. Kaikki atonaalista musiikkia ymmärtämättömät eivät kuitenkaan ole puristeja, vaan kyse voi olla kiinnostuksen puutteesta.
Viihde
- Anime-puristit katsovat sarjansa alkuperäiskielellä dubbausten sijaan.
- Manga-puristit eivät pidä sarjakuvien pohjalta tehdyistä televisiosarjoista eivätkä muista sarjakuvien pohjalta tehdyistä kaupallisista viritelmistä, ja mangoista joita ei ole kuvittanut japanilainen henkilö.
- Länsimaisen sarjakuvan puristit vastustavat mangan vaikutteita piirrostyylissä. (isot silmät yms.)
- Tolkien-puristit inhoavat kirjojen filmatisoinneissa esiintyviä muutoksia suhteessa alkuperäisten kirjojen juoneen.
- Star Trek -puristit kritisoivat myöhemmissä Star Trek sarjoissa olevia Star Trek universumin muutoksia. On jopa olemassa faneja, jotka eivät suostu katsomaan kuin alkuperäistä Star Trekiä, vaikka yleensä Next Generation -sarjaa pidetään parhaana.
- Star Wars -puristit saattavat paheksua alkuperäisiin elokuviin jälkikäteen tehtyjä muutoksia.
Urheilu
- Baseball-puristit eivät hyväksy vuoden 1993 jälkeen tehtyjä säännönmuutoksia Yhdysvaltain pääsarjassa. Myös varhaisempia muutoksia on kritisoitu.
- Amerikkalaisen jalkapallon puristit eivät pidä keinotekoisista materiaaleista tehdyistä pelikentistä. Jotkut myös kritisoivat nykyistä super bowlia ja pitävät vanhempaa NFL -sarjaa sääntöineen parempana.
- Golf-puristit kritisoivat uusien materiaalien käyttöä puun sijaan tietyissä mailoissa
Uskonto
Uskontojen piirissä puristisia kantoja voi olla monenlaisia, joko oppeihin tai käytäntöön liittyen. Kristinuskon piirissä purismi voi liittyä esimerkiksi liturgisiin käytäntöihin tai periaatteisiin. Uskonnollisessa praksiksessa purismi voi ilmetä esimerkiksi minimalismina tai vastakkaisesti traditionalismina. Uskonnollisen dogman kannalta purismi voi näkyä esimerkiksi kannassa, jonka mukaan periaatteellisella tasolla kieltäydytään tunnustamasta ns. vanhan kirkon uskontunnustuksia velvoittavina, pitäytyen pelkkään Raamattuun uskon ohjenuorana. Ns. luterilainen puhdasoppisuus taas on edustanut myöhemmän ajan silmissä tradition säilyttämistä. Luterilaista puhdasoppisuutta pidetään nykyisin vanhentuneena terminä, koska sen juuri on purismin sijasta varsinaisesti termissä ortodoksia. Termi purismi näkyy kristinuskon piirissä selvimmin historiallisessa puritanismissa. Varsinainen uskonnollinen fundamentalismi on filosofisesti, historiallisesti ja poliittisesti monisyinen ilmiö, jota ei voida jäsentää pelkästään purismista käsin.
Politiikka
Puhdasoppiset Marxistit vastustavat Marxilaista revisionismia.
Katso myös
Lähteet
- MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0 © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy