Psyllium

Psyllium eli ispaghul on jänönratamon (Plantago ovata) kuivatuista siemenistä valmistettua jauhetta[1], joka sisältää paljon liukoista kuitua.

Käyttö

Psylliumia käytetään apuaineena gluteenittomassa leivonnassa, jossa se antaa gluteenin tapaan taikinaan sitkoa. Psyllium on hajutonta, eikä sen käyttö muuta leivonnaisten makua.[1][2]

Psylliumin ja sokerin seosta käytetään ummetuksen hoitoon. Psylliumin ummetusta vähentävä vaikutus perustuu siihen, että sen sisältämä kuitu sitoo itseensä vettä, jolloin ulosteen massa kasvaa ja se poistuu suolesta nopeammin.[3]

Psylliumia on käytetty lisäksi hevosten hiekkaähkyn hoidossa, mutta sen tehosta ei ole laajaa yksimielisyyttä[4].

Terveysvaikutukset

Kansainvälisen tutkimusryhmän vuonna 2000 julkaiseman satunnaistetun ja kontrolloidun kliinisen tutkimuksen mukaan psylliumin pitkäaikaiskäyttö ummetuksessa käytettävällä annoksella (3–5 grammaa päivässä) lisäsi syöpäriskiä kasvattavan paksusuolen adenooman uusiutumista keskimäärin 67 prosenttia. Uusimisia havaittiin erityisesti niillä koehenkilöillä, joiden kalsiumin saanti oli jo lähtötilanteessa muita suurempi.[5]

Psylliumin on kuvattu myös aiheuttaneen allergisia reaktioita henkilöille, jotka altistuvat sille runsaasti työssään[4].

Lähteet

  1. Psyllium antaa sitkoa ja korvaa gluteenia hs.fi. 22.9.2011. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 4.11.2011.
  2. Mitä on Psyllium ja mistä sitä voi ostaa? myllynparas.fi. Hyvinkää: Myllyn Paras. Viitattu 4.11.2011.
  3. Lääkevalmisteiden pakkausselosteet. VI-SIBLIN rakeet 610 mg/g, VI-SIBLIN S rakeet 880 mg/g Laakeinfo.fi. Viitattu 28.2.2021.
  4. Pekkarinen, Henna: Magnesiumsulfaatin ja psylliumin käyttö hiekkaähkyn hoidossa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan lisensiaatin tutkielma. toukokuu 2012. Viitattu 5.4.2018.
  5. Claire Bonithon-Kopp ym.: Calcium and fibre supplementation in prevention of colorectal adenoma recurrence: a randomised intervention trial (Taulukko 3). The Lancet, 14.10.2000, nro 9238, s. 1300–1306. PubMed:11073017. doi:10.1016/S0140-6736(00)02813-0. ISSN 0140-6736. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.