Protoanemoniini

Protoanemoniini on furanoneihin kuuluva myrkky, jota löytyy lähinnä aineen ranunkuliini esiasteena monista leinikkikasveista (Ranunculaceae).

Protoanemoniini
Tunnisteet
CAS-numero 108-28-1
IUPAC-nimi 5-Metyylidienefuran-2-oni
SMILES C=C1C=CC(=O)O1
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C5H4O2
Moolimassa 96.08 g/mol
Kiehumispiste 73 °C[1]

Leinikkikasvien vaurioituessa vapautuu kasveista esiasteena toimivaa ranunkuliinia, joka on protoanemoniinin glykosidi. Ranunkuliini hajoaa siksi glykosideja pilkkovan β-glukosidaasi-entsyymin (EC-numero 3.2.1.21) hajottamana glukoosiksi ja protoanemoniiniksi.[2] Ranunkuliini hajoaa myös ei-entsymaattisesti protoanemoniiniksi emäksisessä liuoksessa, mutta ei happamassa.[3]

Lähes puhdas protoanemoniini on hyvin vesiliukoinen epävakaa kellertävä öljy. Protoanemoniinimolekyylejä liittyy nopeasti ja spontaanisti kovalenttisesti yhteen pareittain eli ne dimeroituvat ei-myrkyllisiksi kiinteiksi anemoniinikiteiksi.[4]

Myrkyllisyys

Protoanemoniini aiheuttaa ihoaltistuksessa kipua, ihoärsytystä ja helposti jopa nesterakkuloiden muodostumista iholle. Pitkässä altistuksessa protoanemoniinin aiheuttamat vammat voivat muistuttaa palovammoja ja niiden parantuminen voi kestää jopa neljä viikkoa.[5]

Tuoreet silputut ranunkuliinia sisältävät kasvit saavat iholla aikaan saman vaikutuksen. Kuivattaessa vaikkapa protoanemoniinia sisältävää kasvimassaa, dimeroituu aine ei-myrkylliseksi anemoniiksi. Täydellinen kuivaaminen poistaa siis prototoanemoniinin kasveista, jolloin joitain näistä kasveista voidaan käyttää esimerkiksi eläinten rehuna mikäli ne eivät sisällä muita myrkkyjä.[4]

Nieltynä jotkin kuivaamattomat protoanemoniinia/ranunkuliinia sisältävät kasvit ovat kuitenkin hyvin myrkyllisiä. Tiedetään monia tapauksia, joissa aineita sisältäneitä kasveja syöneitä eläimiä on kuollut, mutta yleensä eläimet eivät syö kasveja kuolettavia määriä, sillä ne aiheuttavat pureskeltaessa ja nieltynä voimakasta kipua. Esimerkiksi yksi varhaisimpia tunnettuja kuvauksia protoanemoniinin/ranunkuliinin vaikutuksista ihmisissä nieltynä on vuodelta 1766, jolloin mies joi kokeellisesti kaksi pisaraa konnanleinikistä tehtyä mehutiivistettä ja kuvaili saaneensa kouristelevia vatsakipuja. Tämän jälkeen saman kasvin lehtiä pureskeltuaan hänen suunsa limakalvot kuoriutuivat pois ja hän menetti makuaistinsa.[6] Aineita sisältävät kasvit voivat toistuvasti ja pienissä määrin syötynä aiheuttaa myös maksatulehduksen ja maksan heikentyneen toiminnan vuoksi silmien keltaisuutta.[7]

Muodostuminen

Alla on kuvattu protoanemoniinin muodostumisen ja hajoamisen reaktio:[4]

ranunkuliini
↓ (glukoosi poistuu) (entsyymi tai emäs)
protoanemoniini
↓ dimerisaatio (kontakti ilman tai veden kanssa)
anemoniini

Esiintyvyys kasveissa

Protoanemoniinin ranunkuliini esiastetta löytyy joistain leinikkikasveista runsaasti. Sen pitoisuus riippuu monesta tekijästä. Muun muassa kasvuvaihe vaikuttaa kasvien pitoisuuksiin ja kukintavaiheessa pitoisuudet voivat olla erityisen suuria.[4] Alla on tästä huolimatta viitteellisiä ranunkuliinin pitoisuuksia kuivapainoina eri kasveissa, jotka on kerätty kesäkuukausina.

Kasvi % ranunkuliinia kuivapainosta[2]
Suolaleinikki, Ranunculus cymbalaria 19.87–19.94
Amerikanvuokko, Anemone multifida 8.04–8.24 (maanpäällinen osa)
3.96–4.00 (juuri)
Ranunculus uncinatus 4.32–4.59
Niittyleinikki, Ranunculus acris 2.75–2.87
Ranunculus inamoenus 2.73–2.80
Amerikankullero, Trollius laxus 1.90–1.98
Lännenkärhö, Clematis occidentalis 1.53–1.59

Seuraavissa leinikkikasveihin kuuluvissa kasveissa ei ole havaittu ranunkuliinia: lännenkonnanmarja (Actaea rubra), tuliakileija (Aquilegia formosa), huntukärhö (Clematis ligusticifolia) ja Thalictrum occidentale.[2]

Katso myös

Lähteet
  1. Haynes, William M. & Lide, David R. & Bruno, Thomas J.: ”3”, CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 370. 95. painos. Boca Raton, Florida: CRC Press, 2014. OCLC: 908078665. ISBN 9781482208689. Teoksen verkkoversio.
  2. Yili Bai, Michael H. Benn, Walter Majak, Ruth McDiarmid: Extraction and HPLC Determination of Ranunculin in Species of the Buttercup Family. Journal of Agricultural and Food Chemistry, tammikuu 1996, 44. vsk, nro 8, s. 2235–2238. doi:10.1021/jf950626m. ISSN 0021-8561. Artikkelin verkkoversio.
  3. R. Hill, Ruth Van Heyningen: Ranunculin: the precursor of the vesicant substance of the buttercup. Biochemical Journal, elokuu 1951, 49. vsk, nro 3, s. 332–335. PubMed:14858339. ISSN 0264-6021. Artikkelin verkkoversio.
  4. Nancy J Turner: Counter-irritant and other medicinal uses of plants in ranunculaceae by native peoples in british columbia and neighbouring areas. Journal of Ethnopharmacology, heinäkuu 1984, 11. vsk, nro 2, s. 181–201. PubMed:6387285. doi:10.1016/0378-8741(84)90038-2. ISSN 0378-8741. Artikkelin verkkoversio.
  5. Sami Akbulut, Heybet Semur, Ozkan Kose, Ayhan Ozhasenekler, Mustafa Celiktas, Murat Basbug: Phytocontact dermatitis due to Ranunculus arvensis mimicking burn injury: report of three cases and literature review. International Journal of Emergency Medicine, 21.2.2011, nro 4, s. 7. PubMed:21408003. doi:10.1186/1865-1380-4-7. ISSN 1865-1380. Artikkelin verkkoversio.
  6. G.D. Shearer: Some Observations on the Poisonous Properties of Buttercups. The Veterinary Journal, tammikuu 1938, 94. vsk, nro 1, s. 22–32. doi:10.1016/s0372-5545(17)36455-6. ISSN 0372-5545. Artikkelin verkkoversio.
  7. Bulent Yilmaz, Barış Yilmaz, Bora Aktaş, Ozan Unlu, Emir Charles Roach: Lesser celandine (pilewort) induced acute toxic liver injury: The first case report worldwide. World Journal of Hepatology, 27.2.2015, 7. vsk, nro 2, s. 285–288. PubMed:25729484. doi:10.4254/wjh.v7.i2.285. ISSN 1948-5182. Artikkelin verkkoversio.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.