Protestiääni
Protestiääneksi kutsutaan äänestyksessä tai vaalissa annettua ääntä, jonka tarkoituksena on osoittaa tyytymättömyyttä valittavissa olevia ehdokkaita tai vaihtoehtoja tai koko vallitsevaa poliittista järjestelmää kohtaan.
Osa artikkelisarjaa |
Äänestys |
---|
Äänestysstrategia |
Protestiääneksi voidaan määritellä esimerkiksi ääni tuntemattomalle tai niin sanotulle sopimattomalle ehdokkaalle, tyhjän äänen antaminen sekä kuvitteellisen ehdokkaan nimen kirjoittaminen tai muun äänen hylkäämiseen johtavan merkinnän tekeminen (esimerkiksi tunnetun satuhahmon piirtäminen) äänestyslipukkeeseen.
Joidenkin maiden valtiollisissa vaaleissa on mahdollista äänestä vaihtoehtoa "kaikkia vastaan". Lisäksi yleensä kaikissa äänestyksissä on mahdollisuus "tyhjän" äänestämiseen.
Yhdysvalloissa hylättyjen äänien pinosta löytyy monesti eniten Mikki Hiiren nimeä.[1] Suomen vaaleissa protestiääniä saa eniten Aku Ankka, mutta kuvitteellisten hahmojen lisäksi myös moni todellinen henkilö saa ääniä, kuten presidentti Urho Kekkonen.[2]
Protestiääneksi voidaan joissain tapauksissa katsoa myös äänestämättä jättäminen. Joissain maissa on käytössä äänestyspakko.
Lähteet
- Jaime Fuller: If You Give a Mouse a Vote The American Prospect. 5.11.2013. Viitattu 27.9.2019.
- Aku Ankka, Mustanaamio, polkupyörä ja kiky – nämä äänet hylättiin eduskuntavaaleissa Ilta-Sanomat. 15.4.2019. Viitattu 27.9.2019.