Protagonisti
Protagonisti (kreik. πρωταγωνιστής < πρῶτος ’ensimmäinen’ + ἄγω ’toimin’) on draaman tai kertomuksen päähenkilö.[1] Termi on lähtöisin antiikin Kreikan näyttämötaiteesta, jossa sillä tarkoitettiin näytelmän ensimmäistä ja johtavaa näyttelijää, pääosan esittäjää.[2] Terminä protagonisti on sittemmin yleistynyt merkitsemään tarinan tai draaman päähenkilöä.[3]
Tarinassa seurataan protagonistia, ja se kerrotaan usein hänen näkökulmastaan. Protagonistia ei kuitenkaan tule sekoittaa kertojaan. Protagonisti ja kertoja voivat olla sama henkilö, mutta tarinan kannalta se ei ole välttämätöntä.
Joissakin tapauksissa protagonisteja voi olla useampia. Jos protagonisteja on useampia, on heillä kuitenkin yleensä yhteinen päämäärä.
Protagonisti ei aina ole tarinan sankari. Tarina voidaan kertoa myös sellaisen henkilön kautta, joka ei ole ominaisuuksiltaan sankarillinen tai ei näennäisesti ole tapahtumien keskiössä. Tarina kuitenkin kertoo protagonistista ja on juuri hänen tarinansa, sillä tyypillisesti protagonistin teot vievät juonta eteenpäin. Hänellä on päämäärä tai tavoite, jota kohti hän pyrkii, ja tästä syntyy juonirakenteen jännite. Protagonisti on myös se tarinan henkilö, joka muuttuu ja kehittyy tarinan aikana.
Tarinan kuluessa protagonisti tavallisesti kohtaa vastustajan, antagonistin,[1] joka edustaa tai luo vastuksia, jotka protagonistin on voitettava päästäkseen päämääräänsä. Antagonisteja voi olla tarinassa useita, kuten protagonistejakin.
Protagonistin asemaan tarinassa liittyy vahvoja ennakko-odotuksia, minkä vuoksi kirjailijat ja käsikirjoittajat voivat joskus leikitellä niillä ja yllättää yleisönsä. Protagonisti voi esimerkiksi vaihtua kesken tarinan tai sitten tekijä saattaa johtaa lukijan tai yleisön huomion tahallisesti harhaan uskottelemalla, että tarinan päähenkilö on joku muu kuin ”aito” päähenkilö.
Hiljainen protagonisti on moderneissa videopeleissä käytetty muoto, jossa pelaaja voi vaikuttaa tai asettua henkilön asemaan.[4] Hiljainen protagonisti on parhaimmillaan kun pelaajalla on suuri vaikutus hahmon taustaan: mistä nämä tulevat, miltä nämä näyttävät ja mitä nämä tuntevat.[4]
Tyyppejä
Protagonistityyppejä ovat sankarin lisäksi myös antisankari ja traaginen sankari.
Katso myös
Lähteet
- Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27401-1.
- Baldick, Chris: The Concise Oxford Dictionary of Literary Terms. Oxford University Press 1990. ISBN 0-19-811733-7
Viitteet
- Baldick 1990, s. 180.
- Hosiaisluoma 2003, s. 745.
- Protagonist. Encyclopædia Britannica. Viitattu 2.11.2008.
- Jessica Ramey: Where A 'Silent Protagonist' Works — And Where They Struggle thegamer.com. 20.11.2020. Viitattu 17.1.2022. (englanniksi)