Prometium
Prometium (lat. promethium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Pm ja sen järjestysluku on 61 sekä CAS-numero 7440-12-2. Prometium on lantanoidi. Sitä ei ole varmasti tavattu luonnosta. Sen kaikki isotoopit ovat radioaktiivisia. Pitkäikäisin niistä on Pm-145, jonka puoliintumisaika on 17,7 vuotta.[1]. Muut ydinreaktioiden tuloksena syntyneet isotoopit ovat massaluvuiltaan 144, 147, 149 ja 151.
| |||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Prometium | ||||
| Tunnus | Pm | ||||
| Järjestysluku | 61 | ||||
| Luokka | lantanoidit | ||||
| Lohko | f | ||||
| Ryhmä | - | ||||
| Jakso | 6 | ||||
| Tiheys | 7,26 · 103 kg/m3 | ||||
| Väri | metallinen | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1945, Jacob A. Marinsky, Lawrence E. Glendenin ja Charles D. Coryell | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino (Ar) | (145) | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 185 (205) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 164 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Xe] 4f56s2 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 23, 8, 2 | ||||
| Hapetusluvut | +III | ||||
| Kiderakenne | heksagonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 1 315 K (1 042 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 3 273 K (3 000 °C) | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 1,13 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K) | ||||
| Sähkönjohtavuus | 1,3×106 S/m | ||||
| CAS-numero | 7440-12-2 | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Nimi prometium johtuu kreikkalaisen mytologian titaani Prometheuksesta. Alkuaineelle on ehdotettu myös nimityksiä cyclonium, illinium[2] [3] ja clintonium.[1] Jo 1920-luvulla kaksi tutkijaryhmää väitti löytäneensä alkuainetta nro 61 eräistä harvinaisia maametalleja sisältävistä mineraaleista. Heidän väitteensä on kuitenkin osoitettu virheellisiksi. Lyhytikäisyytensä vuoksi prometium ei olisikaan voinut säilyä Maan muodostumisen ajoilta nykyaikaan saakka. Sen sijaan prometiumia saattaa kyllä esiintyä, joskin äärimmäisen pieninä pitoisuuksina, hajoamistuotteena uraania sisältävissä mineraaleissa.[1] Sen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta, mutta lähettämänsä säteilyn perusteella äärimmäisen pienetkin pitoisuudet ovat tunnistettavissa. Vuonna 1964 professori Olavi Erämetsä väittikin löytäneensä hivenmäärän prometiumia Kuolan niemimaan apatiitista.[1]
Pm-149:ää syntyy ydinreaktoreissa U-235:n fissiotuotteiden hajoamisen kautta. Reaktoreissa syntyvän Pm-149:n puoliintumisaika on 53 tuntia, ja se hajoaa beetahajoamisella. Pm-149:n hajoamisen tuloksena syntyy Sm-149:ää, joka on merkittävä neutronimyrkky suuren absorptiovaikutusalansa vuoksi.[4]
Prometiumia käytetään beetasäteilyn lähteenä paksuusmittareissa, atomiparistoissa muun muassa kelloissa ja sydämentahdistimissa,[1] sekä itsehohtavissa väreissä.
Lähteet
- Marko Hamilo: Olavi Erämetsä löysi prometiumia luonnosta vuonna 1964 30.5.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 12.7.2010.
- Pieni tietosanakirja, Otava, 1950, kokonaan uudistettu laitos
- Seppänen – Tiihonen – Kervinen – Korpela – Mustonen – Haavisto – Soininen – Varho: MAOL-taulukot, Tainio – Huhtala – Uimonen: Combi tietosanakirja 7, Cannelin – Hirvensalo – Hedlund: Suomi-Ruotsi-suursanakirja, Tieteen kuvalehti 9/1991, Kivinen - Mäkitie: Kemia
- Physics and Kinetics of TRIGA Reactors IAEA. Viitattu 23.03.2015.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Prometium Wikimedia Commonsissa
- Periodictable: Technical data for Promethium (englanniksi)
- Webmineral: Promethium (Pm) (englanniksi)
- Mindat: The Mineralogy of Promethium (englanniksi)
- Luettelo prometiumin isotoopeista The Isotopes Project Home Page (englanniksi)