Prometheus (elokuva)
Prometheus on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut Ridley Scottin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva. Sen pääosia esittävät Noomi Rapace, Charlize Theron, Michael Fassbender ja Idris Elba.
Prometheus | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Ridley Scott |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Marc Streitenfeld |
Kuvaaja | Dariusz Wolski |
Leikkaaja | Pietro Scalia |
Tuotantosuunnittelija | Arthur Max |
Pukusuunnittelija | Janty Yates |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä |
20th Century Studios InterCom Netflix |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 124 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 130 000 000 dollaria |
Tuotto | 403 354 469 dollaria |
Seuraaja | Alien: Covenant |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuvaa alettiin suunnitella 2000-luvun alussa, ja siitä piti alun perin tulla viides osa Alien-elokuvasarjaan.[1] Ridley Scott ja James Cameron kehittelivät idean elokuvalle, joka toimisi esiosana Scottin Alien – kahdeksas matkustaja -elokuvalle. Alien vs. Predator -elokuvat laittoivat projektin jäihin[2], kunnes vuonna 2009 Scott kiinnostui jälleen ajatuksesta.[3]
Käsikirjoituksen laati Jon Spaihts, ja elokuva toimi esiosana Alien-elokuville. Vuonna 2010 projektiin tuli mukaan Lost-sarjan luoja Damon Lindelof, joka kirjoitti Spaihtsin käsikirjoituksen uusiksi Scottin ajatusten mukaan, sillä Scott halusi välttää toistamasta jo aiemmissa elokuvissa nähtyjä tapahtumia. Lindelofin elokuva sijoittuisi Alien-elokuvien maailmaan mutta toimisi ennemminkin spin-offina kuin esiosana.[4]
Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2011, ja elokuvan ensi-ilta oli 1. kesäkuuta 2012. Virallinen traileri julkistettiin 22. joulukuuta 2011.
Alien: Covenant -nimistä jatko-osaa kuvattiin vuonna 2016[5], ja sen ensi-ilta oli 17. toukokuuta 2017. Elokuvan ohjasi Ridley Scott, mutta Prometheuksen näyttelijäkaartista vain Fassbender palasi rooliinsa jatko-osassa.
Juoni
Elokuvan tapahtumat alkavat vuonna 2089, kun ryhmä tutkijoita löytää muinaisen tähtikartan, jonka uskotaan antavan vihjeitä elämän synnystä maapallolla. Meredith Vickersin johtama joukko saapuu neljä vuotta myöhemmin LV-233-planeetalle, jossa heitä odottaa taistelu ihmiskunnan tulevaisuudesta.
Näyttelijät
Noomi Rapace | … | Elizabeth Shaw[6] |
Charlize Theron | … | Meredith Vickers[7][8][9][10] |
Michael Fassbender | … | David[10][11] |
Idris Elba | … | Kapteeni Janek[7][12] |
Logan Marshall-Green | … | Charlie Holloway[13][14] |
Guy Pearce | … | Peter Weyland[15] |
Kate Dickie | … | Ford[7] |
Sean Harris | … | Fifield[7] |
Emun Elliot | … | Chance[16] |
Benedict Wong | … | Ravel[16] |
Rafe Spall | … | Milburn[17] |
Patrick Wilson | … | Elizabethin isä[18] |
Jatko-osa
- Pääartikkeli: Alien: Covenant
Työnimillä Prometheus 2 ja Paradise tunnetun elokuvan oli tarkoitus jatkaa siitä mihin ensimmäinen elokuva päättyi, ja Noomi Rapacen sekä Michael Fassbenderin ilmoitettiin palaavan rooleihinsa.[19] Joulukuussa 2012 Damon Lindelof ilmoitti, ettei osallistu jatko-osan tekemiseen vaan käsikirjoituksen tekee Michael Green. Tuotannon oli tarkoitus alkaa loppuvuodesta 2014 ja elokuvan ensi-illaksi asetettiin 4. maaliskuuta 2016[20], mutta 1. elokuuta 2014 Fox peruutti kyseisen ajankohdan.[21]
Elokuussa 2015 Ridley Scott vahvisti Prometheus 2:n tuotannon, ja kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2016.[22]
Syyskuussa 2015 jatko-osan nimeksi paljastettiin Alien: Paradise Lost. Elokuva jatkaa Prometheus-tarinaa, ja muun muassa Xenomorphien syntytarina selitetään.[23] 14. marraskuuta 2015 elokuvan viralliseksi nimeksi varmistui Alien: Covenant.[24]
Triviaa
Prometheuksen Blu-ray-julkaisu sisältää vihjauksen mahdollisesta yhteydestä Alien-universumin Weylandin ja Blade Runner -universumin Tyrellin kanssa: Blu-rayn ”pääsiäismunan” mukaan Weyland puhuu edesmenneestä mentoristaan, joka muun muassa asui pyramidin huipulla katsoen enkelten kaupunkia (Los Angeles).[25]
Lähteet

- http://www.denofgeek.com/movies/alien/14303/ridley-scott-in-talks-with-fox-for-alien-5
- http://www.denofgeek.com/movies/alien/13491/alien-5-will-it-ever-happen
- http://www.denofgeek.com/movies/alien/14689/official-ridley-scott-to-direct-new-alien-movie (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.hitfix.com/blogs/awards-campaign/posts/damon-lindeloff-and-ridley-scott-say-they-took-the-alien-prequel-out-of-prometheus
- http://www.episodi.fi/uutiset/kuva-todiste-alien-covenant-elokuvan-tuotannon-alkamisesta-julkaistiin/
- Noomi Rapace [The Girl With The Dragon Tattoo For Alien Prequel?] August 20, 2010. Script Flags. Viitattu July 22, 2011.
- "Prometheus Cast Adds Another Male Lead", Shock Till You Drop, March 14, 2011.
- Lambie, Ryan. "Prometheus news attack: first official image, Ridley Scott speaks", Den of Geek, July 22, 2011. Luettu 17.9.2011. Archived from the original on 4.1.2012.
- Gutierrez, Ezequiel. "20th Century Fox Comic Con Panel and Footage Description", Hey U Guys, July 22, 2011.
- "Paradise Found: Ridley Scott’s Alien Prequel Gets a Title, Takes Aim at Yeoh and Fassbender", New York, December 8, 2010.
- "Michael Fassbender to Star Opposite Noomi Rapace in Ridley Scott's 'Prometheus'" (January 26, 2011). The Hollywood Reporter.
- Idris Elba Reveals Bits & Pieces Of "Prometheus" June 9, 2011. Indie Wire. Arkistoitu 31.5.2012. Viitattu June 9, 2011.
- Abrams, Rachel (March 14, 2011). "Marshall-Green joins 'Prometheus'". Variety.
- Fleming, Mike. "Logan Marshall-Green Lands 'Prometheus'", Deadline New York, March14, 2011.
- Is Guy Pearce In Prometheus? Update: Yes Empire. April 29, 2011.
- Fowler, Christian. "Exlusive: Some juicy details from the set of Prometheus", Alien Prequel News, April 21, 2011.
- Bamigboyer, Baz. "I'm big on the Big Society, says Helena", Daily Mail, March 4, 2011.
- Deggans, Eric. "Patrick Wilson lands on TV with new series "A Gifted Man" this fall", Tampa Bay, August 5, 2011. Luettu 17.9.2011. Archived from the original on 15.10.2012.
- Ridley Scott lupailee jatko-osia 12.10.2012. Leffatykki.com.
- http://www.heyuguys.co.uk/michael-green-rewrite-prometheus-2-new-plot-details-revealed/
- Anderton, Ethan: Fox Shifts Release Dates for 'The Martian,' 'Miss Peregrine' & More firstshowing.net. 1.8.2014. firstshowing.net. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
- Alien: Covenant or Prometheus 2 Plot Spoilers: Movie Now Filming; Set 10 Years After Prometheus? 8.4.2016. Crossmap. Arkistoitu 12.6.2019. Viitattu 17.3.2019.
- http://dome.fi/elokuva/ridley-scott-yllatti-prometheus-2-on-alien-elokuva-nimeaan-myoten/?shared=245193-a66fe2ee-500
- Babbage, Rachel: Ridley Scott's Prometheus sequel Alien: Paradise Lost gets renamed Alien: Covenant Digital Spy. 14.11.2015. Viitattu 15.11.2015. (englanniksi)
- Prometheus Blu-ray Easter Egg Reveals BLADE RUNNER Connection? (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
- Prometheus Movie News (tietoja elokuvasta), myös virallinen traileri.
- Prometheus 2
Arvostelut
- Aleksi Salonen: Suurta insinööriä etsimässä 1.6.2012. Filmgoer.fi.
- Sakari Määttä: Prometheus (2012) 1.6.2012. Elitisti.