Kävelykatu

Kävelykatu (promenadi) on katu, joka on tarkoitettu jalankulkuun ja pyöräilyyn. Kävelykaduiksi on 1960-luvulta lähtien muutettu katuja varsinkin monien kaupunkien liikekeskustoissa. Joidenkin kaupunkien keskustassa on laaja autoliikenteeltä suljettu jalankulkualue.

Yliopistonkadun kävelykatuosuus Turussa. Kuva vuodelta 2008.
Kävelykatua Suomessa tarkoittava liikennemerkki.
Edellisen tieliikennelain (2006-2020) mukainen kävelykadun liikennemerkki.
Kävelyaluetta ilmaiseva virolainen liikennemerkki.

Suomen tieliikennelain mukaan kävelykadut merkitään erityisellä liikennemerkillä. Moottoriajoneuvoliikenne kävelykadulla on eräin poikkeuksin kielletty, mutta polkupyörällä ajaminen on sallittu. Moottoriajoneuvon saa kuitenkin kuljettaa kävelykatua pitkin sen varrella olevalle kiinteistölle, jos sinne ei ole muuta kautta ajokelpoista yhteyttä. Ajonopeus ei tällöin saa ylittää 20 kilometriä tunnissa, ja kuljettajan on annettava jalankulkijoille esteetön kulku. Kävelykadulle ei saa pysäköidä moottoriajoneuvoja, paitsi jos kyseessä on huoltoajo ja huoltoajo on liikennemerkillä erikseen sallittu[1].

Varsinaisten kävelykatujen lisäksi Helsingissä on olemassa myös raitiokävelykatu, jota pitkin kulkee raitiolinja. Raitiovaunun asema kävelykadulla on siltä osin epäselvä, ettei laki määrittele tällaista yhteisliikennettä lainkaan. Kävelykatujen lisäksi on pihakatuja, joilla ajoneuvoliikenne on sallittu. Kaupunkikeskustan ulkopuolella olevia kevyen liikenteen raitteja ei myöskään yleensä sanota kävelykaduiksi.[1]

Monet kävelykadut laatoitetaan torikiveyksin, kaduille tuodaan penkkejä ja istutuksia, toisinaan patsaitakin. Jotkin kävelykadut ovat saaneet myös katulämmityksen.

Kävelykatuja Suomessa
Pääartikkeli: Luettelo Suomen kävelykaduista

Suomen ensimmäiset kävelykadut avattiin Tammisaaressa 1966 ja Raahessa 1975.[2] Ensimmäinen asemakaavassa vahvistettu kävelykatu oli Porin Yrjönkatu vuonna 1977. [3] Kävelykatuja on Suomessa yli 30 kaupungissa.[4]

Kävelykatuja ulkomailla
  • Kööpenhaminan Strøget muutettiin kävelykaduksi jo vuonna 1962, ja alkujaan pitkälti juuri Kööpenhaminan esimerkki on johtanut kävelykatujen perustamiseen muuallakin.[5]
  • Tukholman vanhassa kaupungissa useimmat kadut, rantaa pitkin kulkevaa Skeppsbronia lukuun ottamatta, ovat kävelykatuja. Vanhan kaupungin ulkopuolellakin Tukholmassa on kävelykatuja, joista tunnetuin on Drottninggatan.
  • Tallinnan koko vanha kaupunki on rajattu kevyelle liikenteelle.
  • Roomassa on vanhoja kapeita katuja, jotka usein mielletään kävelykaduiksi, mutta osassa niistä on myös ajoneuvoliikennettä, kuitenkin alle 30 km/h:n nopeusrajoituksella.

Lähteet
  1. Tieliikennelaki, 33 a § Finlex.
  2. Lemminkäinen, Pokko: Alkusanat. 10 vuotta eläviä keskustoja. Elävä Kaupunkikeskusta -yhdistys ry 1997-2007, , s. 3. Elävä Kaupunkikeskusta -yhdistys. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 15.3.2009. [vanhentunut linkki]
  3. Kävelykatu kiinnostaa ja kehittyy Satakunnan Kansa. 21.7.2009. Arkistoitu 4.12.2012. Viitattu 20.3.2012.
  4. Jo 33 suomalaiskaupungissa on kävelykatu Ilta-Sanomat. 21.7.2009. Viitattu 21.7.2009.
  5. ‘Copenhagenizing’ the world, one city at a time Online Post. 10.11.2012. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.