Prohairesis

Prohairesis tai proairesis (m.kreik. προαίρεσις; harkitseva valinta, harkittu halu, tahto) on stoalaisen filosofian keskeisiä käsitteitä. Se tarkoittaa rationaalista kykyä hyväksyä tai hylätä ulkoisia vaikutelmia. Käsitteellä on keskeinen merkitys stoalaisen etiikan kannalta: olemme moraalisesti vastuussa ainoastaan niistä asioista, jotka ovat meidän vallassamme, ja stoalaisuuden mukaan ainoa asia, joka on meidän vallassamme, on oma prohairesiksemme.[1]

Filosofisena terminä prohairesis on peräisin Aristoteleen teoksesta Nikomakhoksen etiikka.[2] Hänellä se tarkoitti valintaa, joka on ”vallassamme oleviin asioihin kohdistuva harkittu halu”.[3] Stoalaisuuteen termin toi Epiktetos. Hänelle se oli niin keskeinen, että termit prohairesis, prohaireettinen ja aprohaireettinen esiintyvät hänen teoksissaan Keskusteluja ja Käsikirja lähes 170 kertaa.[4][5]

Termin merkitys

Sana prohairesis (πρό, pro, ”ennen”[6] + αἵρεσις, hairesis, ”valinta”[7]) tarkoittaa kirjaimellisesti ”esivalintaa” tai ”valintaa ennen valintaa”. Termin stoalaiseen merkitykseen sisältyy kuitenkin ajatus ”sielunkyvystä”, kuten sellaisesta valinnan kyvystä, joka on tyypillinen juuri ihmiselle — ei pelkästään jostakin teosta, kuten valitsemisesta tai esivalitsemisesta.

Prohairesis voidaan tulkita esimerkiksi moraaliseksi tarkoitukseksi, valinnaksi tai tahdoksi.[8] Muita kreikan kielen sanaan sisältyviä merkityksiä ovat muun muassa käytös, johdattaminen, menettelytapa, luonne, maine, hyvä tahto ja ilmaistu mielipide.[9] Epiktetos-suomennoksissa prohairesis on käännetty muun muassa ”henkiseksi olemukseksi”[10], ”henkisen olemuksen säilyttämiseksi”[11] ja ”sieluksi”[12].

Epiktetos määrittelee prohairesiksen olevan:

  1. Rationaalinen sielunkyky, joka kykenee käyttämään vaikutelmia, ja jonka alaisia kaikki muut sielunkyvyt ovat (esim.: Keskusteluja II,23,6-15; II,23,20-29).
  2. Sielunkyky, joka kykenee käyttämään vaikutelmia ja ymmärtämään niiden käyttötarkoituksia (esim. Keskusteluja II,8,4-8).
  3. Teoreettinen kyky, joka voi arvioida kaikkia muita sielunkykyjä (esim.: Keskusteluja I,1,1-13; I,17,1-3; I,20,1-6).
  4. Kyky, jota ei voida orjuuttaa (esim.: Keskusteluja II,10,1; I,17,21) tai alistaa muiden kykyjen alaisuuteen (esim. Keskusteluja II,10,1; I,17,21; IV,1,161).

Epiktetokselle prohairesis on keskeinen ihmistä määrittävä kyky: sen käyttäminen on ihmiselämän ylin muoto ja tarkoitus.[8] Epiktetoksen mukaan ”me olemme prohairesiksemme”:

»Mieti kuka olet. Ensinnäkin ihminen, siis olento jolle on kaikkein tärkeintä hänen henkinen olemuksensa (prohairesis); kaikki muu on sille alamaista, se itse on orjuuttamaton ja alistamaton. Mieti siis, mistä kaikista sinä tämän perusteella eroat. Eroat villieläimistä, eroat lampaista. Lisäksi olet kaikkeuden kansalainen ja sen osa, et kuulu palvelijoihin vaan ensiarvoisiin olentoihin, sillä pystyt käsittämään jumalallisen hallinnon ja ymmärtämään mitä siitä seuraa.[13]»

Prohairesis erottaa toimijat toisistaan; esimerkiksi järjelliset ihmiset eläimistä:

»Kasvit eivät pysty käyttämään mielikuvia, siksi et niiden kohdalla voi puhua hyvästä. Hyvä edellyttää siis mielikuvien käyttämistä. Mutta vainko sitä? Jos vain sitä, voit väittää, että muihinkin elollisiin olentoihin kuin ihmiseen liittyy hyvä, onni ja onnettomuus. Et kuitenkaan väitä näin [...] sillä vaikka ne kuinka pystyisivät käyttämään mielikuvia, niiltä puuttuu näitä käyttäessään ymmärrys. Tämä on luonnollista, sillä ne ovat muiden palvelijoita, eivät ensiarvoisia olentoja.[14]»

Kykynä prohairesis on sellainen, ettei edes Zeus pysty käskemään sitä.[8] Epiktetoksen mukaan prohairesis on täydessä toiminnassa silloin kun me haluamme tai torjumme jotain, koemme jonkun houkuttavan meitä tai ajavan meitä pois, tai hyväksymme tai vastustamme jotakin. Prohairesis voi ottaa kaksi muotoa suhteessa dihairesikseen, asioiden jakamiseen ja erotteluun: se voi olla joko dihairesiksen mukainen tai sen vastainen.

Prohairesis stoalaisessa etiikassa

Epiktetoksen mukaan mitään ei voida pitää hyvänä tai pahana, paitsi niitä asioita, jotka ovat omassa hallinnassamme. Ainoa todella hallinnassamme oleva asia on oma vapaa tahtomme, prohairesis, joka valitsee sen, miten arvioimme vaikutelmiamme.

Jos joku esimerkiksi sanoo jotain arvostelevaa, se ei ole arvostelun kohteelle pahaa. Samoin, jos joku kiittää jotakuta, se ei ole kiitoksen kohteelle hyvää. Tämä johtuu siitä, että tällaiset asiat ovat ulkoisia kohteen kannalta, eivätkä hänen hallintavallassaan. Valinnan vapautta käyttämällä on mahdollista säilyttää mielenmaltti arvostelun ja kiitoksen edessä. Tällainen mielenmaltin säilyttäminen on moraalisesti hyvä asia, eli hyve.

Kun joku puolestaan hermostuu arvostelusta tai haltioituu kiitoksesta, tämä on moraalisesti paha asia eli pahe, koska tällainen henkilö on erehtynyt arvostelmissaan pitämällä hänen hallintavaltansa ulkopuolella olevia asiota, kuten arvostelua ja kiitosta, jonkin arvoisina asioina (eli pahana tai hyvänä). Seurauksena tällainen henkilö antaa oman elämänsä hallinnan muiden käsiin.[15]

Epiktetokselle prohairesiksen merkitys on siinä, että sen avulla ihmisille on mahdollista valita rationaalisesti, kuinka he haluavat suhtautua erilaisiin vaikutelmiin:

»Muista, ettei se sinua loukkaa, joka sinua solvaa tai lyö, vaan käsitys, että hän loukkaa sinua. Kun joku ärsyttää sinua, tiedä siis että sinua ärsyttää oma käsityksesi. Pyri ennen kaikkea siihen, ettet anna mielikuvan harhauttaa itseäsi.[16]»

Lähteet
  1. Remes, Pauliina & Sihvola, Juha: Ancient Philosophy of the Self, s. 65. Springer, 2008. ISBN 1402085958.
  2. Chamberlain C.: The meaning of Prohairesis in Aristotele's Ethics. Transactions of the American Philological Association, 1984, 114. vsk, s. 147-157.
  3. Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka 1113a10. Teoksessa Aristoteles 2005.
  4. Cassanmagnago C.: Il problema della prohairesis in Epitteto. Rivista di Filosofia Neoscolastica, 1977, LXIX. vsk, s. 232-246.
  5. Dobbin R.: Prohairesis in Epictetus. Ancient Philosophy, 1991, XI. vsk, s. 111-135.
  6. Liddell, Henry George & Scott, Robert: πρό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. Viitattu 27.1.2009. (englanniksi)
  7. Liddell, Henry George & Scott, Robert: αἵρεσις A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. Viitattu 27.1.2009. (englanniksi)
  8. Remes & Sihvola 2008, s. 163.
  9. Liddell, Henry George & Scott, Robert: προαίρεσις A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. Viitattu 27.1.2009. (englanniksi)
  10. Epiktetos: Keskusteluja II.10. Teoksessa Epiktetos 1978, s. 66.
  11. Epiktetos: Käsikirja 4. Teoksessa Epiktetos 1978, s. 17.
  12. Epiktetos: Käsikirja 9. Teoksessa Epiktetos 1978, s. 18.
  13. Epiktetos: Keskusteluja II.10.1 (”Miten velvollisuutemme käyvät ilmi nimityksistämme”). Teoksessa Epiktetos 1978, s. 66.
  14. Epiktetos: Keskusteluja II.8.4-8 (”Mikä on hyvän olemus?”). Teoksessa Epiktetos 1978, s. 53.
  15. Sellars, John: Stoicism, s. 114-115.
  16. Epiktetos: Käsikirja 20. Teoksessa Epiktetos 1978, s. 22.

    Kirjallisuutta
    • Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. (Ethica Nicomachea.) Kääntänyt ja selitykset laatinut Simo Knuuttila. 2. tarkistettu painos. Teokset 7. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-941-5.
    • Epiktetos: Käsikirja ja Keskusteluja. (Alkuteokset: Enkheiridion ja Diatribai.) Valikoinut ja kreikan kielestä suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Seitsentähdet. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-1-04742-6.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.