Profane Omen
Profane Omen on lahtelainen vuonna 1999 perustettu metalliyhtye, joka voitti Vuoden tulokas -palkinnon Finnish Metal Awardsissa vuonna 2007.
Profane Omen | |
---|---|
Myötätuulirock 2011 |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1999– |
Tyylilaji | groove metal, death ’n’ roll |
Kotipaikka | Myrskylä, Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Jules Näveri, laulu |
Levy-yhtiö |
Spinefarm Records, 2011– |
Profane Omenin tyyli on vaihdellut paljon yhtyeen historian aikana, mutta nykyisessä tyylissä on vivahteita mm. death metalista, thrash metalista, southern rockista ja punkista. Yhtyettä on kutsuttu myös deathrockiksi, ja yhtye itse luonnehtii tyyliään death ’n’ rolliksi.[1] Groove ja asenne ovat tärkeitä Profane Omenin musiikissa. Puhdasta ja murinalaulua yhdistelevä Jules Näveri on tunnettu monipuolisesta vokalisoinnistaan.
Historia
Profane Omen perustettiin Myrskylässä vuonna 1999. Nykyisistä jäsenistä ainoastaan laulaja Jules Näveri on ollut yhtyeen mukana alusta lähtien. Yhtyeen perustaneet kitaristi Janne Tolonen ja rumpali Sami Varjola erosivat yhtyeestä, ja vasta kolmen rumpalin, neljän kitaristin ja kahden basistin kautta kokoonpano muodostui lopulliseksi. [2] Vaikutteita yhtye sanoo ottaneensa muun muassa Metallicalta ja Panteralta, ja osalla jäsenistä on myös black- ja death metal -taustaa. [3]
Yhtyeen demoura oli kohtalaisen pitkä. Viiden demon nauhoittamisen ohessa Profane Omen ehti olla varsin aktiivinen myös keikkarintamalla ennen ensimmäisen studioalbuminsa julkaisua. Yhtye esiintyi myös Saksassa vuonna 2005, ja eräs saksalainen radiokanava valitsi Label of Black -EP:n kuukauden albumiksi.
Vasta seitsemän vuoden kuluttua yhtyeen perustamisesta, 6. syyskuuta 2006, julkaistiin Dethrone Musicin kautta Ville Sorvalin tuottama albumi Beaten into Submission. Kappalemateriaalia oli kertynyt vuosien mittaan runsaasti, ja osa albumin kappaleista on kirjoitettu jo vuosina 2001–2004. [3] Beaten Into Submission sijoittui Suomen virallisella albumilistalla sijalle 28. Profane Omen julkaisi levyn Inherit The Void 6.3.2009. Inherit the Void sijoittui albumilistan kahdeksannelle sijalle. Inherit The Voidista julkaistaan myös vinyyliversio.
Kokoonpano
- Jules Näveri – laulu
- Williami Kurki – kitara
- Antti Kokkonen – kitara
- Antti Seroff – basso, taustalaulu
- Samuli Mikkonen – rummut
Diskografia
Albumit
- Beaten into Submission (2006)
- Inherit the Void (2009)
- Destroy! (2011)
- Reset (2014)
- Ooka (2018)
EP:t
- Label of Black (2002)
- Adrenaline (2003)
- Disconnected (2007)
Singlet
- ”Throw Your Stones” (2002)
Demot
- Profane Omen (2000)
- Bittersweet Omen (2000)
- Fuck the Beast (2001)
- Load of Lead (2001)
- C2H40 (2003)
Lähteet
- Lassila, Tero: Profane Omenin haastattelu, http://www.imperiumi.net/int_2.php?id=788
- Nuopponen, Aki: Profane Omenin haastattelu http://www.korroosio.fi/interviews.php?id=130 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Profane Omenin haastattelu 9.12.2006, http://www.noise.fi/haastattelut/?id=374
Aiheesta muualla
- Yhtyeen viralliset kotisivut
- Profane Omen Myspacessa (englanniksi)
- Profane Omen Meteli.netissä