Prinsessa Ruusunen (vuoden 1959 elokuva)
Prinsessa Ruusunen (engl. Sleeping Beauty) on vuonna 1959 ensi-iltansa saanut Walt Disneyn animaatioelokuva. Elokuva perustuu samannimiseen satuun, josta muun muassa Charles Perrault ja Grimmin veljekset ovat kirjoittaneet toisistaan hieman eroavat muunnelmat.
Prinsessa Ruusunen | |
---|---|
Sleeping Beauty | |
Ohjaaja | Clyde Geronimi |
Käsikirjoittaja | Erdman Penner |
Tuottaja | Walt Disney |
Säveltäjä |
|
Leikkaaja |
Roy Brewer Donald Halliday |
Tuotantosuunnittelija |
Don DaGradi Ken Anderson |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Walt Disney Pictures |
Levittäjä | Walt Disney Studios Motion Pictures |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 75 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 6 000 000 dollaria |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva oli Kaunottaren ja Kulkurin jälkeen Disneyn toinen kokoillan piirroselokuva, joka tehtiin laajakangaskoossa. Elokuvan musiikki sovitettiin Pjotr Tšaikovskin samannimisestä baletista vuodelta 1890.
Prinsessa Ruusunen julkaistiin Blu-rayna vuonna 2008 ensimmäisenä Disneyn animaationa.
Suomenkieliset repliikit ohjasi Pekka Lehtosaari, ja äänirooleissa ovat muun muassa Ritva Oksanen, Liisa Paatso, Hannele Lauri ja Joonas Myllyveräjä.
Juoni
Monien lapsettomien vuosien jälkeen kuningas Stefanus ja kuningatar Leah toivottavat vastasyntyneen tyttärensä Auroran tervetulleeksi maailmaan. Pieni prinsessa nimetään roomalaisen aamun jumalattaren mukaan, sillä tyttönen täyttää kuningasparin elämän valolla. Ollessaan vielä vauva Aurora kihlataan nuoren prinssi Phillipin kanssa, jotta kuningas Stefanuksen ja kuningas Hubertuksen valtakunnat voisivat tehdä ikuisen liiton. Pikkuprinsessan ristiäisissä kolme hyvää haltiatarta, Flora, Fauna ja Ilomieli, saapuvat paikalle antamaan prinsessalle lahjoja. Ensimmäinen haltiatar, Flora, antaa Auroralle kauneuden lahjan, kun taas seuraava haltiatar, Fauna, antaa tälle laulun lahjan. Ennen kuin Ilomieli ehtii kuitenkaan antaa omaa lahjaansa, ristiäisiin ilmaantuu paha haltiatar nimeltään Pahatar, joka kertoo olevansa pettynyt siihen, ettei saanut kutsua pikkuprinsessan ristiäisiin. Sitten ilkeä noita kiroaa prinsessan, niin että tämä tulee pistämään sormensa värttinän piikkiin ja kuolemaan ennen kuin aurinko laskee tämän 16. syntymäpäivänä. Pahatar katoaa, jolloin kolmas haltiatar, Ilomieli, käyttää oman lahjansa heikentääkseen Pahattaren kirousta: kuoleman sijaan Aurora tulee ainoastaan nukahtamaan syvään uneen, josta hänet herättää vain todellisen rakkauden suudelma. Vaikka kuningas Stefanus määrää valtakunnan kaikki rukit poltettavaksi, haltiatarkolmikko tietää, ettei Pahattaren kirousta voi voittaa aivan niin helposti. He kehittävät suunnitelman suojellakseen pikkuprinsessaa noidan kiroukselta. Kuningasparin suostumuksella haltiattaret naamioituvat talonpoikaisnaisiksi ja vievät Auroran vaivihkaa linnasta erääseen metsän keskellä sijaitsevaan mökkiin. He aikovat kasvattaa prinsessan siellä, kunnes tämä täyttää 16 vuotta.
Vuosia myöhemmin Aurora, jota kutsutaan nykyään Ruususeksi, on kasvanut kauniiksi nuoreksi naiseksi Faunan ja Floran antamien lahjojen myötä. Suloinen ja hellä nuori kaunotar unelmoi rakastumisesta. Kun Ruusunen lähtee 16-vuotissyntymäpäivänään keräämään marjoja, hänen laulunsa houkuttelee paikalle lähistöllä ratsastavan prinssi Phillipin, josta on tullut komea nuori mies. Kun Phillip ja Ruusunen tapaavat, he rakastuvat toisiinsa välittömästi. Phillip luulee Ruususta pelkäksi tavalliseksi maalaistytöksi. Äkkiä Ruusunen tajuaa, että haltiattaret odottavat häntä kotona, ja hän poistuu nopeasti paikalta, niin ettei Phillip ehdi kuulla edes hänen nimeään. Myöhemmin samana päivänä haltiattaret paljastavat Ruususelle totuuden ja vievät tytön tämän vanhempien linnaan. Sillä välin prinssi Phillip palaa takaisin kotiin ja kertoo isälleen tapaamastaan maalaistytöstä. Hän kertoo aikovansa mennä tytön kanssa naimisiin huolimatta siitä, että hänet on jo kihlattu prinsessa Auroralle. Kuningas Hubertus yrittää tuloksetta taivutella Phillipin pyörtämään päätöksensä. Palatsissa Pahatar käyttää taikojaan houkutellakseen Auroran haltiattarien luota korkeaan torniin, missä tätä odottaa lumottu rukki. Rukki kiehtoo Pahattaren lumoamaa Auroraa ylitsepääsemättömästi, ja hän koskettaakin sen värttinässä olevaa piikkiä. Kirous käy viimein toteen.
Hyvät haltiattaret asettavat Auroran vuoteelle ja loihtivat sitten voimakkaan lumouksen valtakunnan kaikkien ihmisten ylle, niin että nämä nukahtavat syvään uneen ja heräävät vasta sitten, kun Auroran kirous on murrettu. Ennen nukahtamistaan Hubertus kertoo Stefanukselle, että hänen poikansa on rakastunut maalaistyttöön. Haltiattaret käsittävät, että prinssi Phillip on se sama mies, johon Aurora on ehtinyt rakastua. He säntäävät etsimään prinssiä voidakseen taivutella tämän suutelemaan Auroraa ja murtamaan kirouksen. Pahatar on kuitenkin jo ehtinyt siepata prinssin ja vienyt tämän piilopaikkansa tyrmiin estääkseen tätä herättämästä Auroraa. Haltiattaret löytävät prinssin, hiipivät Pahattaren linnaan ja vapauttavat prinssin. Phillip saa haltijattarilta aseikseen maagisen miekan ja kilven, minkä jälkeen nelikko pakenee yhdessä noidan vankilasta. Phillip yrittää epätoivoisesti ratsastaa Auroran luokse, mutta joutuu kohtaamaan matkalla lohikäärmeeksi muuttuneen Pahattaren. Seuraa pitkä taistelu, jonka aikana Phillipin kilpi tuhoutuu. Lopulta prinssi heittää haltiattarien siunaaman miekan suoraan Pahattaren sydämeen, jolloin noita putoaa kielekkeeltä alas kuolemaansa.
Phillip kiipeää Auroran kamariin ja murtaa kirouksen suudelmallaan. Phillip ja Aurora laskeutuvat yhdessä linnan saliin, missä Aurora tapaa vanhempansa jälleen. Phillip ja Aurora alkavat onnellisina tanssia yhdessä tanssisalissa.
Äänirooleissa
Elokuva dubattiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1995 uutta elokuvateatterikierrosta varten. Dubbauksen toteutti Tuotantotalo Werne ja sen ohjasi Pekka Lehtosaari.[1]
Englanniksi | Suomeksi | Rooli |
---|---|---|
Mary Costa | Mervi Hiltunen (puhe) Päivi Virtanen (laulu) | prinsessa Aurora, "Ruusunen" |
Bill Shirley | Tom Nyman | prinssi Phillip |
Eleanor Audley | Hannele Lauri | Pahatar |
Verna Felton | Rauha Rentola | Flora, vaaleanpunainen haltiakummi |
Barbara Jo Allen | Liisa Paatso | Fauna, vihreä haltiakummi |
Barbara Luddy | Ritva Oksanen | Ilomieli, sininen haltiakummi |
Taylor Holmes | Veikko Honkanen | kuningas Stefanus, Auroran isä |
Bill Thompson | Esa Saario | kuningas Hubertus, Phillipin isä |
Verna Felton | Maria Salo | kuningatar Leah, Auroran äiti |
Candy Candido | Joonas Myllyveräjä | Pahattaren apuri |
Marvin Miller | Esa Saario | kertoja |
Laulut
Alkuperäinen nimi | Suomenkielinen nimi |
---|---|
Hail to the Princess Aurora | Eläköön Prinsessa Aurora |
The Gifts of Beauty and Song | Kauneuden ja laulun lahjat |
I Wonder | Ain mietin |
Once Upon a Dream | Unessa kerran kohtasin |
Wine (Drinking Song) | Skool |
Sleeping Beauty | Uinuu Ruusunen |
Lähteet
- Kenneth Sundberg: Disney Suomeksi (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.9.2016.
Aiheesta muualla
- http://www.disney.fi/
- Prinsessa Ruususen hahmo, Disney Archives
- Prinsessa Ruusunen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)