The Pretty Things

The Pretty Things oli osa samaa brittiläisen rhythm and bluesin aaltoa, jonka tunnetuimpia edustajia olivat The Rolling Stones, The Animals ja The Yardbirds. Dick Taylor kuului The Rolling Stonesin esimuotoon nimeltä Little Boy Blue and the Blue Boys, jossa hän soitti ensin soolokitaraa ja sittemmin bassoa Brian Jonesin liityttyä yhtyeen soolokitaristiksi. Vuonna 1962 Taylor erosi kokoonpanosta keskittyäkseen opintoihinsa. The Rolling Stones nousi maineeseen ilman häntä, ja valintaansa katuva Taylor päätti palata rockmusiikin pariin. Pian hän löysikin "Lontoon pitkätukkaisimmaksi mieheksi" kutsutun Phil Mayn, jonka kanssa uusi yhtye perustettiin.

The Pretty Thingsin rajuotteinen debyyttisingle "Rosalyn" julkaistiin jo vuonna 1964. Se saavutti 41. sijan Britannian singlelistalla. Suuremmaksi listamenestykseksi muodostui kappaleesta "Don't Bring Me Down" tehty cover-versio, joka kohosi 10. sijalle. Vuonna 1965 ilmestyivät yhtyeen ensimmäiset albumit The Pretty Things ja Get the Picture.

The Pretty Thingsiä pidettiin yhtenä oman aikansa renttumaisimmista ja huonoimmin käyttäytyvistä rockyhtyeistä. Osittain tästä syystä se saikin osakseen julkisuutta ja huomiota. Yhtyeen raakasointinen esikoisalbumi saavutti kuudennen sijan Britannian albumilistalla. Yhdysvalloissa The Pretty Things ei saavuttanut vastaavaa suosiota, mutta se vaikutti sikäläiseenkin rockmusiikkiin toimimalla tärkeänä esikuvana monille garage rock -yhtyeille. Alkuinnostuksen hiivuttua The Pretty Thingsin suosio kuitenkin jäi kulttiyhtyeen tasolle.

Suosion epätasaisuudesta ja railakkaasta elämästä johtuen yhtyeen kokoonpanossa tapahtui jatkuvasti vaihdoksia.

Brittiläisen rockin suuntautuessa kohti psykedeliaa The Pretty Things seurasi mukana. Vuonna 1967 julkaistua albumia Emotion on kuitenkin luonnehdittu sekä kaupalliseksi että musiikilliseksi fiaskoksi. Arvostetumpi on vuonna 1968 julkaistu kokeellinen levy S. F. Sorrow, jota usein luonnehditaan rockhistorian ensimmäiseksi teema-albumiksi. Albumi kertoi Sebastian F. Sorrow -nimisen englantilaisen miehen elämäntarinan, johon kuuluivat lapsuus ankeassa tehdaskaupungissa, rintamapalvelus ensimmäisessä maailmansodassa, rakastetun menettäminen ilmalaiva Hindenburgin tuhossa ja lopulta yksinäinen vanhuus. Levystä ei tullut kaupallista menestystä, mutta sen kerrotaan innoittaneen The Who -yhtyettä tekemään oman klassikkoalbuminsa Tommyn (1969).

Dick Taylor jätti yhtyeen vuonna 1969. Alkuperäiskokoonpanon ainoaksi edustajaksi jääneen Phil Mayn ja uuden basisti "Wally" Wallerin luotsaamana The Pretty Things alkoi suuntautua kohti varhaista heavy metalia. Vuonna 1970 julkaistu levy Parachute sai Rolling Stone -lehdeltä "vuoden albumi" -kunnianimen. Yhtyeen suosio ei silti vieläkään ottanut kasvaakseen. Britanniassa underground-yleisö nosti Parachuten albumilistan sijalle 43, mutta Yhdysvalloissa levyä ei Rolling Stonen suosituksista huolimatta huomioitu juuri lainkaan. Seuraavina vuosina The Pretty Things julkaisi heavy metal- ja glam rock -tyyliset albumit Freeway Madness (1972), Silk Torpedo (1974) ja Savage Eye (1975). Parachuten tapaan nämäkin saivat vastakaikua brittiläisissä underground-piireissä, mutta eivät juurikaan niiden ulkopuolella. Lopulta yhtyeen toiminta hiipui.

Pretty Things konsertoi Hämeenlinnassa, Ahveniston moottoriradalla 18.-19.6.1971 auto- ja moottoripyöräkilpailujen yhteydessä[1].

Yhtye vieraili Suomessa toisen kerran elokuussa 1973 Keimolan rock-festivaaleilla. Käynti ei ollut merkittävä menestys.

1980-luvun alusta lähtien The Pretty Things on toistuvasti kokoontunut kiertueita varten Phil Mayn ja Dick Taylorin edustaessa alkuperäiskokoonpanoa. Se on myös tehnyt useita uusia albumeja. Yhtyeellä on edelleen vankka kulttimaine. Suomalainen rocktoimittaja Jake Nyman on luonnehtinut The Pretty Thingsiä yhdeksi 1960- ja 1970-lukujen aliarvostetuimmista yhtyeistä.

• The Pretty Things (1965) - Britannian albumilistalla 6. sija
• Get the Picture (1965)
• Emotions (1967)
• S.F. Sorrow (1968)
• Parachute (1970) - Britannian albumilistalla 43. sija
• Freeway Madness (1972)
• Silk Torpedo (1974) - Yhdysvaltain albumilistalla 104. sija
• Savage Eye (1976) - Yhdysvaltain albumilistalla 163. sija
• Cross Talk (1980)
• Rage...Before Beauty (1999)
• Balboa Island (2007)
• Philippe DeBarge (2009) - (nauhoitettu vuonna 1969)
• The Sweet Pretty Things (Are in Bed Now, of Course...) (2015)
• Bare as Bone, Bright as Blood (2020)

• Live At Heartbreak Hotel (1984)
• Out of the Island (1988)
• Rockin' the Garage (1992)
• Resurrection (1998)
• The BBC Sessions (2002)
• Live at the 100 Club (2014)
• Live at the BBC (2015)
• Live at Rockpalast (2015)
• Live at the BBC Paris Theatre – 1974 (2018)