Preeti Leppänen

Preeti Leppänen on yksinkertainen mieshenkilö Väinö Linnan kirjasarjassa Täällä Pohjantähden alla. Hänen vaimonsa on Ison Manun kartanon kanapiika Henna Leppänen, ja hänellä on tytär Aune ja poika Valenti. Hän on köyhä ja muiden kyläläisten väheksymä mies, jonka alituisena tapana on hokea, että ”se on semmosta meitin tämmösten miesten”. Omalla tavallaan hänessä konkretisoituvat kaikki ne muutokset, jotka historia tuo Pentinkulmalle, vaikka hän usein ymmärtääkin ne aivan väärin.

Leppäsen perheen asumus on kartanon omistama mäkitupa, oikeammin hökkeli, jonka pelkkä koossapysyminen on pieni ihme. Rakennuksessa on malkakatto, ja eteisen seinästä puuttuu joitakin lautoja, koska niitä on käytetty tulenvirikkeinä. Rikkinäinen ikkunaruutu on paikattu päreillä ja kangassäkillä. Pihamaalla on likavesien kaatopaikka, jota talon väki käyttää käymälänäkin. Sisällä mökissä tuntuu voimakkaana käytetystä tiskivedestä, mädäntyneistä ruoanjätteistä ja likaisista vaatteista uhoava löyhkä. Isäntäväen lisäksi mökissä asustaa pari kanaa; alkujaan niitä on ollut kolme, mutta paronin koira on tappanut niistä yhden.[1]

Preeti esiintyy tarinassa ensimmäisen kerran ollessaan mukana Koskelan Jussin pärekattotalkoissa kesällä 1884. Työtä johtava Otto Kivivuori määrää hänet romuluisen, mutta saamattoman Anton Laurilan työpariksi.[2]

Vuonna 1899 kirkkoherran rouva Ellen Salpakari kerää nimiä helmikuun manifestia vastustavaan Suureen adressiin, ja tässä tarkoituksessa hän poikkeaa myös Leppäsellä, koska nimien laatua tärkeämpää on niiden paljous. Preeti ei satu juuri sillä hetkellä olemaan kotona, millä ei tosin ole merkitystäkään, koska hän ei osaa kirjoittaa nimeään.[3]

Preeti kuuluu Suomen sisällissodassa punaisiin ja tepastelee pappilan ohi tiellä kivääri selässä. Tällöin ruustinna Salpakari näkee hänet, ja huutaa: ”siinä menee meidän uusi hallituksemme”. Sodan aikana Preeti löytää murhatun paronin ruumiin joesta. Tapauksesta järkyttyneenä hän muistelee, kuinka hyvä ihminen paroni pohjimmiltaan hänelle oli; kerran tämä oli määrännyt hänelle annettavaksi kunnollisia patjaolkia, kun kartanon valttari olisi antanut puoliksi mädäntyneitä pahnoja.[4]

Rangaistuksena punakaartin touhuistaan Preeti joutuu hautaamaan ammuttujen ruumiita, ja haluaa viedä Aleksin takin, mutta Alma Koskela antaa hänelle uuden takin kun hän käy Koskelasta lupaa kysymässä.

Kansalaissodan jälkeen Preeti käy edelleen työssä kartanossa. Kun Pentinkulman torpparit ja mäkitupalaiset lunastavat tiluksiaan itsenäisiksi, Kankaanpään Elias yllyttää huvikseen Preetiäkin anomaan vapautusta. Preeti innostuu asiasta ja hänen vaimonsa Henna on asiassa mukana, mutta Kivivuoren Janne murskaa Preetin toiveet selittämällä, ettei Preeti ole mäkitupalainen, vaan muonamies, jonka palkkaan asunto ja tontti kuuluvat. Elämä on nuijinut Preetin niin pehmeäksi, ettei häneen enää satu: "Ajattelin vaan... että olis tolle pojaalle [Valtulle] jotain elämisen tietoo... ja niin kun kiinnekohtaa..."[5]

Vielä eläkkeelle jäätyään Preeti on silloin tällöin kartanossa tilapäistöissä, koska hänen palkkansa on Leppäsen perheen ainoa rahalähde. Erään kerran hän putoaa navetan ylisiltä kovalle betonilattialle ja taittaa jalkansa, minkä vuoksi hän joutuu sairaalaan ja sitä tietä kunnalliskotiin.[6] Preeti kuolee jatkosodan päätyttyä vaivaistalon halkovajaan hapuiltuaan vielä puolisokeana puita hakotukilleen.[7]