Potkukelkka

Potkukelkka on pitkäjalaksinen työnnettävä kelkka, jossa on istumapaikka yhdelle ihmiselle. Potkukelkalla liikutaan jalaksilla seisten tai toisella jalalla jäästä tai lumesta vauhtia potkien. Kädensijoista pidetään kiinni ja niistä voidaan ohjata potkukelkkaa. Istuimella voi olla mukana matkustaja.

Sininen potkukelkka.

Potkukelkalla voidaan liikkua silloinkin, kun lunta on vain vähän, eikä kevyt hiekoituskaan haittaa. Esimerkiksi pilkkijät ovat usein käyttäneet potkukelkkoja. Potkukelkkailu on monipuolista liikuntaa, sillä se kehittää samalla tasapainoa ja koordinaatiota sekä aerobista kuntoa ja lihasvoimaa. Lisäksi potkukelkka on ekologinen kulkuväline, jonka tuotanto ja käyttö kuormittavat ympäristöä hyvin vähän.[1]

Potkukelkkoja valmistetaan eri kokoisia ja mallisia. Sopiva otekorkeus riippuu potkimistavasta: etunojassa ja matalassa asennossa pääsee kovempaa, mutta rauhallisessa vauhdissa pystyasento on yleensä mukavampi.[2]

Historiaa
Puinen potkukelkka vuodelta 1900.

Potkukelkka keksittiin Ruotsissa 1800-luvulla jääkulkuneuvoksi saaristossa käytettäväksi. Se on kehitetty vesikelkasta, joka oli työnnettävä tavarankuljetuskelkka.[3] Potkukelkan kantamuotona on tosin pidetty myös norlantilaista metsäkelkkaa. Myöhemmin potkukelkkaa on muotoiltu edelleen esimerkiksi pidentämällä jalaksia ja tekemällä ne teräksestä. Suomeen ensimmäiset tunnetut potkukelkat toi eversti Edvard Furuhjelm 1889, joka teetti ne kaksospojilleen Knutille ja Augustille.[4] Furuhjelm arvioi, että potkukelkkaa voisi käyttää myös armeijan marsseilla. Se yleistyi ensin Ahvenanmaalla, rannikkoseudulla ja Pohjois-Suomessa.

Potkukelkka oli aluksi enimmäkseen kuormien kuljettamiseen käytetty hyötykulkuneuvo.[3] Rannikolla sitä käyttivät kalastajat ja hylkeenpyytäjät. Postinkantajat turvautuivat potkukelkkaan suojasäällä, mutta pakkasella he hiihtivät. Suomen ensimmäinen potkukelkkailun erikoisseura, Oulun Potkinklubi, perustettiin jo vuonna 1890 Edvard Furuhjelmin aloitteesta. Potkukelkkailua pidettiin naisille sopivana liikuntamuotona jo silloin, kun heidän hiihtoharrastustaan vielä vieroksuttiinkin.[4] 1800- ja 1900-luvun vaihteessa potkukelkkailussa järjestettiin jo kilpailuja ja se oli tasavertainen laji hiihdon ja luistelun kanssa.[3]

Potkukelkan kehityksessä tapahtui merkittävä muutos, kun salolainen sähköteknikko Oskari Terhi kehitti siihen rautajalakset vuonna 1900. Kelkan pystypuita käännettiin takanojaan, jolloin potkulle tuli enemmän tilaa ja ohjattavuus parani. Toisen maailmansodan jälkeen potkukelkka levisi koko Suomeen, mihin vaikutti valmistamisen opettaminen veistokouluissa. Sotien jälkeen potkukelkkaa alkoivat käyttää myös lapset. Aiemmin kelkkaa oli pidetty liian vaarallisena ja sen rikkoutumista pelättiin.[4]

Potkukelkka jäi vuosikausiksi lähinnä lasten ja vanhusten käyttöön. Kilpailutoimintaa aloitettiin uudestaan Suomessa 1985.[3] Vuonna 1997 markkinoille tuotiin Suomessa valmistetut teräsputkirunkoiset potkukiitäjät.[4]

Tuotanto

Potkukelkkojen tuotanto on Suomessa vakiintunut 20 000:een vuodessa, kun 1960-luvun huippuvuosina niitä saatettiin valmistaa 100 000.lähde? Suomessa sitä valmistaa lähes monopoliasemassa Seinäjoen Kourassa sijaitseva E. S. Lahtinen Oy. Myös Norjassa ja Ruotsissa on omaa tuotantoa. Suomessa myydään vuosittain noin 30 000 potkukelkkaa, mikä on noin kolmannes maailmanmarkkinoista.[1]

Potkukelkan osia
  • Jalakset
  • Puusta tehdyt istuin ja käsitanko
  • Juko

Lisävarusteita
  • jalkatuki jalaksen päälle
  • turvaviiriheijastin
  • hankijalas
  • potkuantura kenkään
  • pyöräsarja kesäkäyttöön

Potkukelkkailu urheilulajina

Vuonna 1987 perustettu Ketkupolkka ry ja pakilalainen Hannu Vierikko ovat olleet muuttamassa potkukelkkailua myös kuntoilu- ja urheilulajiksi[5]. Potkukelkkoja on kehitetty voimakkaasti nopeaan etenemiseen sopivammiksi. Suomessa Suomen Potkukelkkailu- ja Potkulautailuliitto ry (SPPL)][6] ja kansainvälisesti International Kicksled and Scooter Assocation (IKSA)[7] toimivat potkukelkkailun edistämiseksi urheilulajina.

Katso myös

Lähteet
  • Sirpa Arvonen, Anne Lehtonen, Timo Niukkanen, Simo-Pekka Reponen: ”Potkukelkkailu”, Jäälle! Opas retkiluisteluun ja jäällä liikkumiseen, s. 79-93. Suomen Latu ry ja Edita, 2002.

Viitteet
  1. Arvonen ym. 2002, s. 79.
  2. Arvonen ym. 2002, s. 83.
  3. Arvonen ym. 2002, s. 80.
  4. Pekka Helminen: Köyhän miehen hevonen. Kansan Uutiset 14.3.2007, s. 12-13.
  5. Lääkäri teki mummo-potkimisesta urheilua, Vantaan Sanomat 22.2.2012 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Suomen Potkukelkkailu- ja Potkulautailuliitto ry (SPPL) (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. International Kicksled and Scooter Assocation (IKSA)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.