Aktuaalisuus ja potentiaalisuus

Aktuaalisuus ja potentiaalisuus ovat Aristoteleen metafysiikan ja luonnontieteen peruskäsitteitä, jotka liittyvät muutokseen.

  • Potentiaalisuus tarkoittaa olion kykyä, mahdollisuutta tai voimaa tulla joksikin joskus tulevaisuudessa. Aristoteleen ajattelussa potentiaalisuus samaistui usein kontingenssiin, jota hän piti aitona mahdollisuutena.[1]
  • Aktuaalisuus tarkoittaa olion nykyhetkistä tilaa.

Aristoteleen mukaan kaikki se, mitä oliosta voi koskaan tulla tai miksi se voi muuttua sen olemassaolon aikana, täytyy olla sisäänrakennettuna olioon itseensä, eli olla oliossa potentiaalisuutena. Kun potentiaalisuus aktualisoituu, potentiaalisena "piilossa" ollut mahdollisuus tai ominaisuus tulee olevaksi tai näkyväksi.

Puhdasta potentiaalisuutta Aristoteleelle edusti kaikki aine. Kun aine saa muodon, se tulee aktuaaliseksi. Kaiken muutoksen mallina Aristoteleella oli orgaaninen kasvu, jossa kaikki kehittyi kohti teleologista päämääräänsä. Esimerkiksi poika on potentiaalisesti mies, ja puun siemen on potentiaalisesti puu.

Aktuaalisuuden ja potentiaalisuuden lajit

Aristoteelisessa perinteessä aktuaalisuus ja potentiaalisuus on myöhemmin jaettu kahteen lajiin, ensimmäiseen ja toiseen aktuaalisuuteen sekä ensimmäiseen ja toiseen potentiaalisuuteen, perustuen Aristoteleen teosten tulkintoihin. Esimerkiksi ihmisen kyky hallita kielioppi ja käyttää sitä voidaan esittää aristoteelisessa mallissa seuraavasti:[2]

Tila 1 Tila 2 Tila 3
ihmisenä oleminen, luonnostaan kykenevä omaksumaan kieliopin kieliopin hallitseminen kieliopin käyttäminen
1. potentiaalisuus (dynamis) → 1. aktuaalisuus (entelekheia)
joka on samalla
2. potentiaalisuus (heksis) →

2. aktuaalisuus (energeia)

Muutoksessa ensimmäisestä potentiaalisuudesta ensimmäiseen aktuaalisuuteen on kyse oliota täydellistävän luonnollisen kyvyn kehityksestä, esimerkiksi oppimisesta. Muutoksessa toisesta potentiaalisuudesta toiseen aktuaalisuuteen puolestaan on kyse synnynnäisen tai luonnollisen kyvyn käyttöön ottamisesta, esimerkiksi aistimisesta tai ajattelusta. Aristoteles erotti nämä kummatkin muutoksen lajit tavanomaisesta laadullisesta muutoksesta, jossa ominaisuus (esim. kylmä) muuttuu vastakkaiseksi ominaisuudeksi (esim. kuuma).[2]

Katso myös

Lähteet
  1. Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan, s. 292-296. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4.
  2. Sihvola, Juha: Selitykset teokseen Aristoteles: Sielusta, s. 197-198. Teokset V. Suomennos Kati Näätsaari. Helsinki: Gaudeamus, 2006.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.