Potawatomit

Potawatomit ovat yksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista. He kuuluivat algonkinien kielikuntaan ja asuivat ensimmäisten eurooppalaisten tullessa Suurten järvien alueella Michiganissa. Myöhemmin samalla vuosisadalla potawatomit siirtyivät nykyisten Wisconsinin ja Illinoisin osavaltioiden alueelle ja antoivat tukensa Uudelle-Ranskalle. Ranskan kukistuessa potawatomit ryhtyivät tukemaan Englantia ja yrittivät estää Yhdysvaltain asutuksen leviämisen. 1800-luvun aikana potawatomit joutuivat luopumaan maistaan ja heidän siirrettiin intiaaniterritorioon Oklahomaan.

Potawatomit
Potawatomien sijainti 1640
Merkittävät asuinalueet
Michigan
Wisconsin
Oklahoma
Ontario
Kielet englanti, potawatomi
Sukulaiskansat ojibwat, ottawat

Historia

Esihistoria

Oman suullisen perimätietonsa mukaan potawatomit olivat alun perin muodostaneet suuren kansakunnan ojibwojen ja ottawien kanssa ja saapuneet koillisesta Suurten järvien alueelle. Tämän muuttoliikkeen uskotaan tapahtuneen 1400-luvun aikana. Seuraavalla vuosisadalla kansa jakaantui kolmeen osaan. Ojibwat asettuivat Sault Ste. Marien alueille, ottawat matkasivat Huronjärven saarille ja potawatomit Michiganiin. Jakaantumisestaan huolimatta kolme heimoa pitivät yhteisiä heimoneuvostojen kokoontumisia, joita kutsutaan kolmen tulen neuvostoksi. Potawatomien omakielinen nimi potawatomink tarkoitti "tulen kansaa"[1]

1600-luku

Ensimmäiset eurooppalaisten tekemät merkinnät potawatomeista tulivat ranskalaisilta tutkimusmatkailija Samuel de Champlainilta vuonna 1616. Tuolloin hän kuuli huroneilta tarinan potawatomeista, jotka asuivat Michiganissa. 1630-luvulla ranskalainen tutkimusmatkailija Jean Nicolet liikkui ensimmäisenä eurooppalaisena Michiganissa ja kirjoitti lyhyen maininnan potawatomeista.Jesuiittojen lähteiden mukaan potawatomit rakensivat suuren Méchinganin kylän Green Bayn länsirannalle vuoden 1652 aikana. Rakentamiseen ottivat osaa monet eri kansojen pakolaiset, joiden kylät irokeesiliiton sotureiden hyökkäykset olivat tuhonneet.[2]

Vuotta myöhemmin irokeesiliiton senecat lähettivät noin 800 soturia tuhoamaan Méchinganin, mutta potawatomit onnistuivat ottawien ja ojibwojen avulla järjestämään hyökkääjille suuren tappion. Tapahtuma oli historiallisesti merkittävä, sillä potawatomien vahva puolustus esti irokeesien asutuksen leviämisen länteen. Samalla hyökkäyksen epäonnistuminen sai irokeesit hakemaan rauhaa Montrealista, jonka he olivat aikoneet polttaa.[2] Tutkimusmastkailijat Pierre-Esprit Radisson ja Médard des Groseilliers viettivät useita kuukausia Méchinganissa potawatomien vieraana 1650-luvun puolivälissä.[3]

1650-luvulta eteenpäin potawatomeista tuli vuosikymmenien ajaksi Green Bayn merkittävin intiaanikansa. Vuonna 1668 suuri joukko potawatomeita teki vierailun Montrealiin. Intiaanit olivat syvästi hämmästyneitä näkemästään. Suurimman vaikutuksen potawatomeihin teki kauppatavaroiden monipuolisuus. Uuden Ranskan kuvernööri Jean Talon puhui kansojen poliittisista suhteista ja onnistui herättämään potawatomien kiinnostuksen. Samalla kauppasuhteet vahvistettiin ja potawatomit vaihtoivat turkiksiaan musketeihin ja muihin kauppatuotteisiin. Palattuaan Green Bayhin he yrittivät kehittää rooliaan turkiskaupan välittäjinä Wisconsinin heimojen keskuudessa. Seuraavana vuonna aikomuksesta luovuttiin, sillä käydessään uudelleen Montrealissa potawatomit kuulivat, että kauppiaat olivat vaihtaneet kaikki tuotteensa Kanadan puolelta tulleiden heimojen kanssa.[4]

Seuraavan vuosikymmenen alussa Lähetyssaarnaaja Claude-Jean Allouez teki käännytystyötä potawatomien parissa ja lisäsi intiaanien kiinnostusta kristinuskoa kohtaan. Samanaikaisesti ranskalaiset kauppiaat myivät tuli-aseita monille ympäristön heimoille ja aiheuttivat lisääntyviä sotia. Vuonna 1687 potawatomeista tuli eräs Uuden Ranskan tärkeimmistä tukijoista Pohjois-Amerikan tulevissa siirtomaasodissa englantilaisia vastaan. Kun ranskalaiset sotajoukot tuhosivat 1600-luvun lopulla useita brittimielisten irokeesien kyliä, olivat potawatomit merkittävässä asemassa taistelemassa Ranskan puolella irokeeseja vastaan.[5]

1700- ja 1800-luvut

Potawatomit jatkoivat Ranskan sotilaallisena tukena myös 1700-luvulla. He osallistuivat Ranskan rinnalla fox-intiaaneja vastaan käytyihin sotiin ja tekivät ranskalaisten pyynnöstä iskuja brittiläismielisiä chickasaweja vastaan. Vuonna 1747 osa potawatomeista osallistui ranskalaisten sotaretkeen New Yorkin ja Connecticutin brittiläisiä siirtokuntia vastaan.[6] vuonna 1755 potawatomit estivät kenraalimajuri Edward Braddockin johtaman sotaretken tunkeutumisen Fort Duquesneen Pennsylvaniassa ja osallistuivat näkyvässä roolissa Monongahelan taisteluun. Vuonna 1763 potawatomit olivat valtaamassa brittien haltuun joutuneita ranskalaislinnakkeita Pontiacin kapinassa.

Uuden Ranskan lopullisen kukistumisen jälkeen potawatomit ryhtyivät tukemaan brittejä ja yrittivät estää Yhdysvaltain asutuksen leviämistä länteen. Potawatomit ottivat osaa Yhdysvaltain itsenäisyyssotaan Englannin tukena ja taistelivat yhä vuoden 1812 sodassa brittien puolella Yhdysvaltoja vastaan. Tässä sodassa potawatomit tuhosivat suurimman osan Fort Dearbornin (nykyinen Chicago) varusväestä[7].

Vuonna 1838 Indianaan asettuneet potawatomit pakotettiin hallituksen kehotuksesta siirtymään Kansasiin. Matkan aikana monet kuolivat nälkään ja tauteihin. Muutto tunnetaan kirjallisuudessa "Kuoleman polkuna" (Trail of Death).[8] Myöhemmin myös Iowaan asettuneet potawatomit kokivat pakkomuuton. Osa potawatomeista kuitenkin kieltäytyi muuttamasta länteen ja Wisconsiniin ja Michiganiin jääneet kansanosat siirtyivät Ontarioon Kanadaan, jossa heidän jälkeläisiään asuu edelleen Walposan saarella Lake St. Clairilla.[9] !860- ja 1870-luvuilla useimmat potawatomit siirrettiin intiaaniterritorioon, joka nykyään tunnetaan Oklahomana.[6]

Nykyaika
Ottawa-potawatomi-taiteilija Daphne Odjig.

Suurin osa potawatomeista asuu nykyään Oklahomassa. Myös Kansasissa, Michiganissa, Wisconsinissa ja Ontariossa on pieniä potawatomien reservaatteja. Ontarion potawatomit ovat suurelta osaltaan sulautuneet ojibwoihin ja ottawiin, mutta Kansasiin jäänyt haara kunnostautui 1900-luvun jälkipuoliskolla jyrkkinä intiaaniliikkeen kannattajina. Vuonna 2000 potawatomien määrä Yhdysvalloissa oli yhteensä 26 595.[10] Potawatomien kieli on polysynteettinen ja sen taitajia on vain vanhemmissa ikäluokissa. Kielen elvyttäminen on kuitenkin käynnistetty.[11]

Vaikka potawatomit eivät lukeudu Amerikan vauraimpaan väestöön, esiintyy heidän keskuudessaan paljon eri alojen liiketoimintaa. Näistä näkyvin on kasinotoiminta. He ovat myös elvyttäneet vanhoja perinteitään ja tekevät vanhaan kulttuuriaan tunnetuksi erilaisen taiteen ja käsitöiden muodossa.[8] Tunnetuin potawatomi-taiteilija on Daphne Odjig, jonka intiaanien omista perinteistä ponnistanut moderni kuvaamataide on voittanut useita palkintoja ja kunnianosoituksia.[12]

kulttuuri

Elinkeinot

Potawatomit olivat alun perin metsästäjä-keräilijöitä, jotka oppivat naapurikansoilta maanviljelyn jo 1600-luvun puolivälissä. Lisäksi heidän elinkeinoihinsa lukeutuivat kaikenlainen kaupankäynti (erityisesti Turkiskauppa), kalastaminen, intiaaniriisin keruu ja vaahterasiirapin teko. Maissin, papujen ja kurpitsan ohella viljeltiin tupakkaa, jota potawatomit pitivät jumalan lahjana. Monien kylien laidoilla naiset pitivät myös puutarhoja, joissa kasvatettiin lääkeyrttejä.[13]

Klaanit

Potawatomien kulttuurissa klaaninimet olivat samankaltaisia kuin kristillisen kulttuurin sukunimet. Heidän keskuudessaan on nykyään yli 40 eri klaania. Varhaisempina aikoina nämä klaanit jakautuivat useihin poliittisesti itsenäisiin ja alueellisiin ryhmiin, jotka sukulaisuus ja kieli yhdistivät toisiinsa. Nämä eksogaamiset klaanit, joissa puoliso otettiin oman klaanin ulkopuolelta, olivat levinneet eri kyläkuntiin isän puoleisen sukulinjan välityksellä. Lisäksi klaanit jakaantuivat kahteen niistä riippumattomaan vastakkaisryhmään siten, että joka toinen perheen lapsi kuului eri ryhmään. Klaanien väliset seka-avioliitot sitoivat kyläkunnat tiiviisti toisiinsa. Nämä yhdyssiteet yltivät myös kielisukulaisiin ottawiin ja ojibwoihin, joilla oli oikeus solmia avioliitto potawatomien kanssa ja elää heidän kylissään.[14]

Kylät

Kyläkunnat olivat itsenäisiä ja niitä yhdisti toisiinsa vain yhteinen kieli ja jaettu klaanisysteemi. Tärkeissä tapahtumissa kuten sodissa irokeeseja tai siouxeja vastaan kaikki potawatomien eri kyläkunnat yhdistyivät.[15] Kylien paikkoja muutettiin kun maaperä muuttui hedelmättömäksi. Syksyisin potawatomit jakaantuivat pieniksi metsästysleireiksi, jotka koostuivat perheistä ja sukulaisista. Talviasunnot olivat kupolin muotoisia wigwameja, samanlaisia kuin ojibwoilla. 1700-luvun aikana yhä useammat potawatomit alkoivat rakentaa samanlaisia hirsimökkejä kun heidän eurooppalaiset naapurinsa.[1] Heidän liikkumisensa tapahtui usein vesistöjä pitkin. Tähän tarkoitukseen käytettiin puusta koverrettuja veneitä ja tuohikanootteja. Myöhemmin monet potawatomit hankkivat hevosia, joita käytettiin taakkojen siirtämiseen ja ratsastukseen.

Uskonto

Alun perin potawatomit uskoivat, tulen, meren ja auringon jumaliin, joille annettiin uhrilahjoja. 1600-luvulla ranskalaisten jesuiittojen tuoma kristinoppi muutti potawatomien kuvaa jumaluudesta ja he omaksuivat kaksi henkeä, jotka hallitsivat maailmaa. Suuri Henki eli Kitchemonedo oli hyväntekijä, toinen henki Matchemonedo oli pahojen asioiden tuoja. Suuren rohtoseuran (Grand Medicine society) jäsenet paransivat sairaita erilaisin yrtein ja lääkejuurin. Syvä uskomus tuonpuoleiseen elämään sai potawatomit juhlimaan kuolleiden toveriensa sielunvaellusta tähtitaivaan yli taivaaseen.[15] 1880-luvulla potawatomit kehittivät omalta osaltaan Suurten rumpujen uskontoa (Big Drum Religion), jota harjoitetaan edelleen 2000-luvulla.[8]

Lähteet
  • Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
  • Edmunds, David, Carl: Potawatomis: The Keepers of the Fire. Univ of Oklahoma Press, 1988. ISBN 978-0806120690. (englanniksi)
  • Havard, Gilles: The Great Peace of Montreal. McGill-Queen's University Press, 2001. ISBN 978-0773522190. (englanniksi)
  • Kellogg, Louise Phelpsl: The French Regime in Wisconsin and the Northwest. Heritage Books Inc, 2009. ISBN 978-0788417665. (englanniksi)
  • Pawlak, Debra Anne,: Farmington and Farmington Hills (Making of America). Arcadia Publishing, 2003. ISBN 978-0738524191. (englanniksi)
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3.
  • Waldman, Carl: Encyclopedia of Indian Tribes. Checkmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744. (englanniksi)

Viitteet
  1. Sultzman, Lee: Potawatomi History tolatsga.org. Arkistoitu 11.6.2008. Viitattu 26.05.2014. (englanniksi)
  2. Kelogg 2009 s. 97.
  3. Edmunds 1988 s. 5.
  4. Edmunds 1988 s. 7.
  5. Haward 2001. s. 31.
  6. Virrankoski 1994 s. 142.
  7. Anderson & Henriksson 2010 s. 186.
  8. Waldman 2006 s. 235.
  9. Potawatomi tribe accessgenealogy.com. Viitattu 26.05.2014. (englanniksi)
  10. Census 2000 PHC-T-18. American Indian and Alaska Native Tribes in the United States: 2000 census.gov. Viitattu 25.05.2014. (englanniksi)
  11. Native Languages of the Americas:Potawatomi (Nishnabek, Pottawatomie, Pottawatomi)Julkaisu=native-languages.org native-languages.org. Viitattu 26.05.2014. (englanniksi)
  12. Anderson & Henriksson 2010 s. 439.
  13. Pawlak 2003 s. 15.
  14. Potawatomi Bands and Clans aaanativearts.com. Viitattu 26.05.2014. (englanniksi)
  15. Pawlak 2003 s. 14.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.