Positiivinen psykologia

Positiivinen psykologian juuret ulottuvat niin kauas kuin ihmismieltä on tutkittu. Alkujaan psykologialla oli kolme erillistä missiota: tutkia mielenterveyttä, vaalia lahjakkuutta sekä edistää yksilön mahdollisuuksia mielekkääseen elämään.[1] Lääketieteen osa-alue psykiatria keskittyi patologiaan (eli tutkimaan ja hoitamaan sairautta).

Tämä jako muuttui dramaattisesti 2. maailmansodan traumatisoituneiden sotilaiden palatessa rintamalta kotiin. Psykiatriassa ei riittänyt voimavaroja masentuneiden ja itsetuhoisten veteraanien hoitamiseen. Siksi myös psykologian resurssit ja tutkimus suuntautuivat tarkastelemaan ihmisen pahoinvointia ja parantamaan sairauksia. Psykiatria sai avukseen kliinisen psykologian (ja psykoterapian).[2] Järjestely palveli aikakautta ja tarjosi huikeita edistysaskelia mielenterveysongelmien diagnosoimisen ja hoitamisen saralla. Psykologian pääsuuntaus jäi kuitenkin kohti tätä sairausmallia. Ihmisyyden kokemuksen toinen puoli, psyykkinen hyvinvointi, jäi huomiotta. [1]

Positiivisen psykologian käsitteen voidaan katsoa tulleen humanistisen psykologian tutkimuskentästä. Abraham Maslow nimesi yhden vuonna 1954 julkaistun kirjansa Motivation and Personality luvun otsikolla Kohti positiivista psykologiaa (Towards Positive Psychology).[3] Myös Erich Fromm ja Carl Rogers tutkivat aihepiirin käsitteitä, kuten olemisen virtaus (flow), onnellisuus ja täyttymys. Humanistinen psykologia ei kuitenkaan kyennyt validoimaan tutkimustaan ja löytöjään tieteellisesti.[1]

Pennsylvanian yliopiston psykologian professori Martin Seligman on positiivisen psykologian voimahahmoja.

Kun yhdysvaltalainen Pennsylvanian yliopiston psykologian professori Martin Seligman vuonna 1998 valittiin Yhdysvaltain psykologiliiton (American Psychological Association) puheenjohtajaksi, hän julisti hyvinvoinnin kyseisen vuoden teemaksi. Tämä oli näkyvä lähtölaukaus uudelle aallolle ihmistieteiden alalla.[4] Vuonna 1999 järjestettiin ensimmäinen positiiviseen psykologiaan keskittynyt kokous Yhdysvalloissa.

Positiivisen psykologian tunnetuimpiin puolestapuhujiin kuuluu juuri professori Seligman työtovereidensa kanssa. Vuonna 2000 American Psychologist-lehti julkaisi erikoisnumeron positiivisesta psykologiasta.[1] Siinä Seligman ja flow-käsitteen luoja, psykologi Mihály Csíkszentmihályi yhdessä esittivät, että perinteinen psykologia ei tuota tarpeeksi "tietoa siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista". Tästä on esimerkkinä Harvardin yliopiston psykiatrian professori George Vaillantin mukaan[5] psykiatrian perusoppikirja, jossa vain viidellä rivillä käsitellään toivoa ja vain yhdellä rivillä mainitaan ilo.

Edellisvuonna 1999 psykologian tohtori Neil Mayerson ja Mayersonien hyväntekeväisyyssäätiö oli kääntynyt professori Seligmanin puoleen. Kysyjät halusivat tietää voiko odottaa, että positiivinen psykologia auttaa ihmisiä kehittymään kohti kohti sitä, mitä voimme parhaimmillamme olla. Esitetty haaste johti tarpeeseen määritellä ja tutkia aihepiirin peruskäsitteitä syvällisemmin tieteellisen lähestymisen kautta. Työn tueksi hyväntekeväisyyssäätiö perusti voittoa tuottamattoman VIA-instituutin (Values in Action). Instituutin tieteellisenä johtajana toimi Seligman ja projektin johtajaksi kutsuttiin Michiganin yliopiston psykologian professori Christopher Peterson, joka muutti vuonna 2000 hankkeen vuoksi tilapäisesti Pennsylvanian yliopistolle. Hankkeen tuloksena syntyi laaja ihmisen luonteenvahvuuksia ja hyveitä kuvaava käsikirja ja luokitteluopas. Kirjoittajat luonnehtivat 800 sivuista Character Strengths and Virtues-teostaan (2004) eräänlaiseksi "mielenterveyden piirteiden käsikirjaksi", positiivisen psykologian vastapainoksi psykologisten mielenhäiriöiden diagnoisointioppaille. Teoksen mukaan on alustavasti eriytettävissä kuusi yleismaailmallista, kulttuureista ja uskonnoista riippumatonta hyvettä ja 24 hyveitä määrittelevää luonteenvahvuutta. Kirjoittajat toteavat julkaisemansa luokittelun olevan tuossa vaiheessa vasta alustavaa. Kirjan lopussa esitellään myös yksilön vahvuuksien kartoittamiseen käytettävä VIA-IS-vahvuuskysely. [5]

Pelkkä sairauden puuttuminen ei ole hyvinvointia eikä keskivertoisuuden tutkimus riitä ihmisen kukoistuksen kartoittamisessa.[6] Vastoinkäymiset ovat elämän väistämätön elementti ja kukaan ei voi piiloutua niiltä. Positiivisen psykologian ytimessä on kuitenkin ajatus, että me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten nopeasti toivumme eli pääsemme vaikeuksien jälkeen takaisin raiteille. Voimme valjastaa hyvät hetket palvelemaan meitä. Positiivinen psykologia on tutkinut hyvinvoinnin, onnellisuuden ja luonteenvahvuuksien lisäksi yhä enenevässä määrin psykologisten voimavarojen teemoja. Tällaisia aihepiirejä ovat vastoinkäymisistä kumpuava kasvu (post-traumatic growth) ja henkinen lujuus (resilience ja grit).[7] On myös väitetty, että suomalainen käsite sisu on tällainen psykologinen voimareservi.[8]

Positiivisen psykologian tutkima onnellisuus liittyy vähemmän mielihyvään ja hyvänolon tuntemuksiin, ja enemmän hyvän elämän elämiseen. Se liittyy kiinteästi Aristoteleen kreikankieliseen käsitteeseen eudaimonia, joka viittaa kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen ja sellaiseen aktiiviseen toimintaan, joka tuottaa onnea (ei vain itselle vaan myös muille). Seligman jakaa hyvinvoinnin viiteen eri osa-alueeseen, jotka ovat positiiviset emootiot, tiivis kiinnittyneisyys omaan elämään ja sen kokemiseen, ihmissuhteet, merkitys ja päämäärien saavuttaminen (PERMA; positive emotions, engagement, relationships, meaning and accomplishment).[6] Muutos parempaan on usein vaikeaa, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että se on mahdollista. On olemassa työkaluja, joiden avulla yksilö voi kiivetä hyvinvoinnin tikapuita ja pyrkiä luomaan paremman elämän itselleen ja läheisilleen.

Filosofi Esa Saarinen innostaa opiskelijoita ja johtajia hyvään elämään heidän omien oivalluksiensa pohjalta.

Suomessa positiivisen psykologian pioneereja ovat mm. emeritusprofessori Markku Ojanen Tampereen yliopistosta sekä filosofi, professori Esa Saarinen Aalto-yliopistosta. Positiivista työpsykologiaa ja työn imua tutkitaan yliopistojen ohella myös esimerkiksi Työterveyslaitoksella.[9] Suomen positiivisen psykologian yhdistys on perustettu syksyllä 2015.[10]

Richard Lazarus esitti jo vuonna 2003 nelikohtaisen yleisen kritiikin positiivisen psykologian alaa kohtaan. [11][12] Positiivisen psykologian liike vie hänen mukaansa psykologiantutkimuksen väärään suuntaan seuraavista syistä. Ensinnäkin, positiivisen psykologian edustajat nojaavat psykologisesti kestämättömään vastakkainasetteluun positiivisen ja negatiivisen välillä sen sijaan, että pyrkisi integroimaan nämä.  Toiseksi, positiiviselle psykologialle keskeisiä käsitteitä kuten "hyvä elämä", "positiivinen" ja "negatiivinen" käytetään epäselvästi, niitä ei ole määritelty selkeästi. Kolmanneksi, hän väitti, että positiivisen psykologian tutkimukset saattoivat johtaa vain ihmiselämää koskeviin liiallisiin yleistyksiin jättäessään huomiotta pitkäkestoiset tutkimukset. Neljänneksi Lazarus kyseenalaisti positiivisen psykologian edustajien kuvauksen psykologian historiasta nimenomaan negatiiviseen keskittyneenä tutkimusalana, johon positiivisen psykologian liike toi muutoksen.

Artikkelissaan "A Critique of Positive Psychology – or 'The Science of Happiness'" (2008) Alistair Miller argumentoi, että positiivinen psykologia alana perustuu virheellisten argumenttien sarjaan.[13] Hän väittää, että puhuessaan onnellisuudesta positiivinen psykologia puhuu itse asiassa tietystä persoonallisuustyypistä, eikä onnellisuudesta sinänsä. Hänen mukaansa puhe siitä, kuinka onnellinen (tai hyvinvoiva) ihminen pyrkii tavoitteisiin, joita ohjaavat heidän  "sisäiset" tarpeensa ja vahvuudet on merkinnyt sitä, että onnellinen ihminen määritellään hyväntuuliseksi, seuralliseksi, päämääräorientoituneeksi eli käytännössä ekstrovertiksi persoonaksi. Lisäksi Miller väittää, että päinvastoin kuin positiivisessa psykologiassa oletetaan, henkilön toiminta ei heijasta hänen sisäisiä tarpeita tai motiiveja. Päinvastoin: ihmisen toiminta ja ulkoiset olosuhteet muokkaavat hänen minuuttaan. Kolmanneksi, Miller väittää, että positiivisen psykologian pyrkimys osoittaa kausaliteetti henkilön asenteiden ja hänen käyttäytymisensä välillä on tuottanut suuren määrän dataa, mutta se ei ole kyennyt osoittamaan kausaliteettia. Pohjimmaltaan Millerin mukaan positiivisen psykologian käsitys ihmisluonnosta on rajoittunut.

Jeffery Yen on kirjoittanut yhteenvedon, jossa käydään läpi joitakin ennen vuotta 2012 julkaistuista akateemisesta positiivisen psykologian kritiikeistä.[14] Teoksessa Encyclopedia of Critical Psychology julkaistussa artikkelissa Yen toteaa, että positiivinen psykologia on haastettu useista näkökulmista käsin. Sen keskeiset käsitteet, kuten esimerkiksi hyvinvointi, ovat kriitikoiden mukaan usein muodostettu ongelmallisella tavalla. Käsitteenmuodostusta on tiedostamatta määrittänyt länsimaiset poliittiskulttuuriset arvot. Kokonaisuudessaan kriitikkojen mukaan alan käsitteen- ja teorianmuodostusta on ohjannut instrumentaalinen rationaalisuuskäsitys. Tämä johtuu kriitikoiden mukaan siitä, että oman (luonnon)tieteellisyyden korostaminen on johtanut erheellisen käsitykseen, jonka mukaan moraalia tai hyveitä voidaan arvioida objektiivisesti ja arvovapaasti, ja muodostaa siten universaalisti pätevää tietoa näistä, ja tämä johtaa edelleen virheellisen käsitykseen, että ala vain kuvaa, kuinka onnellisuus tai hyvinvointi saavutetaan, vaikka tosiasiassa kyse on normatiivisista kannanotoista.

Yenin mukaan kritiikki osoittaa, että alaa vaivaa heikko itseymmärrys. Positiivisen psykologian johtavilla auktoriteeteilla on esimerkiksi tapana korostaa, että alan juuret yltävät antiikin moraalifilosofisiin traditioihin, erityisesti Artistoteleeseen. Kriitikot kuitenkin väittävät, että vaalittu käsitys Aristoteleesta ei ole historiallisesti kestävä. Esimerkiksi Woolfork ja Wasserman[15] kritisoivat Seligmania siitä, että siinä missä Aristoteles ymmärsi eudaimonian koskevan elämän kokonaisuutta ja sen päämäärää (telos), Seligman ja hänen seuraajansa puhuvat yksilöllisistä kokemuksista. He kirjoittavat, että tältä pohjalta ponnistavalle positiivisen psykologian edustajalle ei ole mahdollista erottaa natsin tai inkvisaattorin onnellisuuden kokemusta filantroopin tai pyhimyksen kokemuksesta. Woolforkin ja Wassermanin kanssa samankaltaiseen kritiikkiin on päätynyt Kristjánsson (2010).[16] Filosofi Martha C. Nussbaum (2012) on myös arvioinut kreikkalaisiin vetoavan Seligmanin ajattelevan tavalla, joka olisi ollut kreikkalaisille vieras. Lisäksi Nussbaum päätyy toteamaan, että positiivisen psykologian tapa käsitellä hyvinvointia on käsitteellisesti niin sekava ja normatiivisesti naiivi, että alan olisi parempi pysähtyä hetkeksi ja saattaa perusasiat kuntoon.[17]

Jeffery Yen on itsekin kontribuoinut kritiikkiin[18], jonka mukaan positiivisen psykologian liikkeen itseymmärrys tai julkisuudessa siitä esitetty kuva uutena, vallankumouksellisena alana, joka nostaa ensimmäistä kertaa tutkimuksen kohteeksi inhimillisen kasvun ja kukoistuksen on epäkorrekti. Yenin mukaan kyseessä on separatistinen retorinen strategia, jolla uutta alaa on pyritty legitimoimaan, mutta joka ei kestä kriittistä arviota. Ensinnäkin, useat kriitikoista ovat todenneet, että positiivinen psykologia yksinkertaisesti jättänyt huomiotta hyvinvointiin, sinnikkyyteen ja muihin positiivisen psykologian tutkimuksen liittyviin teemoihin aiemmin tarttuneiden psykologien työn. On myös osoitettu positiivisen psykologian yhtäläisyydet aikaisempien ilmiöiden kanssa kuten esimerkiksi amerikkalaisten "New Thought" ja "mentaalisen hygienian" liikkeiden ja viktoriaanisen ajan hengen kanssa. Ohjelmallisten tai sisällöllisten painotuksien yhtäläisyyksien lisäksi kriitikot ovat kiinnittäneet huomiota mainittujen liikkeiden tapaan korostaa ihmisen sopeutumista "todellisuuteen", joka tosiasiassa palveli tai palvelee valtaapitävien luokkien intressejä. Dana Becker ja Jeanne Mareeck (2008)[19] nostavat esiin myös tutkimukseen nojaavat sosiaalityön ja yhteiskunnalliset muutosliikkeet, jotka nekin pyrkivät edistämään inhimillistä kukoistamista, mutta joiden näkökulmasta kukoistaminen ei rajoitu yksilöiden kokemuksiin, vaan on erottamattomasti kiinni oikeudenmukaisissa yhteiskunnallisissa järjestelyissä.

Ensyklopedia-artikkelinsa lopussa Jeffery Yen nostaa esiin myös positiivisen psykologian yhteistyön Yhdysvaltojen armeijan kanssa. Yhdysvaltojen armeija on rahoittanut kymmenillä miljoonilla dollareilla Seligmanin tutkimuskeskuksen sitkeyden ja sinnikkyyden tutkimusta löytääkseen välineitä sotilaiden mentaalisen kunnon ylläpitämiseen. Osa psykologeista on suhtautunut yhteistyöhön hyvin kriittisesti ja on epäilty, että Seligman on avustanut armeijaa kehittämään kuulusteluvälineitä. Seligman on kiistänyt väitteet, mutta Senaatin raportissa post-9/11 ajalle todetaan uusien menetelmien perustuvan Seligmanin teoriaan opitusta avuttomuudesta.[20][21][22] Yen myös epäilee, että tämänkaltaiset vahvojen intressien tuottamat rahoitusnäkymät johtavat siihen, että jatkuvasta kritiikistä huolimatta ala jatkaa kasvuaan. Yenin mukaan osa positiivisen psykologian edustajista on ollut valmis keskustelemaan kriitikoiden kanssa, mutta on vain vähän merkkejä siitä, että alalla olisi valmiuksia muuttaa käsitteellisiä oletuksiaan.

Eniten positiivisen psykologian kohtaamasta kritiikistä julkisuutta on saanut Brownin, Sokalin ja Friedmanin osoittamat ongelmat Barbara Fredricksonin ja Marcia Losadan erittäin paljon viitatussa tutkimusartikkelissa ”Positive Affect and the Complex Dynamics of Human Flourishing”.[23] Artikkelin kirjoittajat väittivät löytäneensä tunnekokemusten suhdeluvun (”positivity ratio”), joka kertoo, että kukoistaakseen ihmisten on koettava vähintään kolme kertaa enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita. Brown (et al) osoittivat, ettei tälle tuhansia kertoja viitatulle tulokselle ole osoitettu perusteita, väite korrelaatiosta ei siis pidä paikkaansa. Kriitikot osoittivat artikkelissa myös perusteellisia käsitteellisiä ongelmia. Kritiikin kannalta on oleellista se, että positiivisen psykologian tutkijayhteisö ei nostanut tutkimuksen ongelmia tehokkaasti esiin vaan ongelmat jäivät päinvastoin laajalti huomaamatta myös alan tunnetuimmilta tutkijoilta. Losada vetäytyi seuranneesta keskustelusta ja Fredrickson väitti, että vaikka tarkkaa suhdelukua ei voikaan tutkimuksen perusteella määrittää, niin todisteet korkean suhdeluvun hyödyistä ovat vankat. Omassa vastineessaan kriitikot toistivat, että suhdeluvulle ei ole minkäänlaista evidenssiä. Toisaalta, he pitävät itsestäänselvyytenä sitä, että positiivisten tunteiden kokeminen on hyväksi ja arvelevat, että laskutoimitusten tarkoitus on ollut luoda tieteellinen vaikutelma.

Sinnikkyyttä (grit) koskevista tutkimuksistaan ja sinnikkyyden merkityksen korostamisesta työelämässä ja elämässä muutenkin tunnetun positiivisen psykologian tutkijan, Angie Duckworthin tutkimuksiin on myös kohdistettu kritiikkiä. Credén, Tynanin ja Harmsin meta-analyysi[24] kävi läpi 88 sinnikkyyttä koskevaa tutkimusta, joiden mukana myös Duckworthin tutkimuksia, ja päätyivät lopputulokseen, että sinnikkyyden merkitys on huomattavasi vähäisempi kuin väitetään, ja että tutkimus ei ole paljastanut mitään uutta. Heidän johtopäätöksensä olivat muun muassa seuraavat: Duckworthin varhaisissa tutkimuksissa sinnikkyyden vaikuttavuus on kuvattu harhaanjohtavalla tavalla. Mikäli populaatiota tarkastellaan laajemmin kuin Duckworth on tehnyt (otetaan mukaan myös muut kuin huippusuorittajat), niin sinnikkyyden merkitys vähenee. Credé (et al) väittävät myös, että tutkimuksessa sinnikkyyden käsite (’grit’) on käytännössä identtinen psykologiassa pitkään tutkitun tunnollisuuden (’conscientiousness’) käsitteen kanssa. Sinnikkyyden tutkimuksen tulokset korreloivat nimittäin tunnollisuudesta tehtyjen tutkimusten kanssa. Tunnollisuudesta tehdyt tutkimukset kuitenkin kyseenalaistavat Duckworthin keskeisen väitteen, että kyseessä olisi edes runsaalla harjoituksella opittava taito.

• Huhtala, H., S. Syrjämäki & J. S. Tuusvuori, 2016: Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin Niin & Näin -kustantamon pdf-julkaisusta erityisesti sivut 131–190/617 (Luvut II.6 Myönteisyyden pakettiratkaisut ja II.7 Positiivisuuspainotukset ongelmat) sisältävät kriittisen arvion positiivisen psykologian historiaan ja nykytilaan.
• James Coyne (21.8.2013) Positive psychology is mainly for rich white people (englanniksi) (blogs.plos.org)
• B.L.Fredrickson (2003): The Value of Positive Emotions (pdf) (englanniksi) (umich.edu)
• Martin Seligmanin TED-puhe vuodelta 2004 (video, suomenkielinen tekstitys). Esittelyn positiivisen psykologian tutkimusalueeseen. Seligman on tarkentanut lähestymistään tämän jälkeen. (ted.com)
• Antti S. Mattilan kolumni positiivisesta psykologiasta (Duodecim 2008;124(4):363-4) (terveyskirjasto.fi)
• Positiivinen psykologia käytännössä (terve.fi)
• Positiivinen psykologia -sivusto (positiivinenpsykologia.wordpress.com)
• Master of Applied Positive Psychology (MAPP) Program (englanniksi) (upenn.edu)
• Suomen positiivisen psykologian yhdistys (sppy.fi)

• Argule, Michael (1987): The Psychology of Happiness.
• Bradburn, Norman (1969): The Structure of Phychological Well-Being (pdf)
• Csikszentmihalyi, Mihaly (2005). Flow - Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Rasalas-Kustannus, Helsinki. 426 s. ISBN 952-5421-26-0.
• Horowitz, Daniel (2018), Happier?: The History of A Cultural Movement that Aspired to Transform America. New York: Oxford University Press. Positiivisen psykologian ja onnellisuustutkimuksen kriittinen historia.
• Jarden, Aaron: Positive Psychologists on Positive Psychology. (2011, pdf). E-kirja, johon osallistuneet monet (mm. M. Csikszenmihalyi, B. Fredrickson, T. Kashdan, jne). Kirjan uusittu versio julkaistaan 2013 lopulla myös suomeksi.
• Ojanen, Markku (2007). Positiivinen psykologia. Edita.
• Peterson, Chris (2006). A Primer in positive psychology. New York: Oxford University Press.
• Seligman, Martin (2008). Aito onnellisuus. Positiivisen psykologian keinoin täyteen elämään. Art House.
• Seligman, Martin (1998). Learned Optimism: How to Change Your Mind and Your Life. New York: Pocket Books.
• Seligman, Martin (2001). Flourish. New York: Free Press.