Portugalinsotalaiva

Portugalinsotalaivat liikkuvat passiivisesti tuulen ja merivirtojen vietävinä. Yhdyskunta ei pysty uimaan, mutta se käyttää kellumiseen kaasulla varustettua säkkiä. Osa niistä on ”vasenkätisiä” ja osa ”oikeakätisiä”. Tämän vaihtelun ansiosta portugalinsotalaivat kulkeutuvat eri suuntiin.[8] Kovassa merenkäynnissä portugalinsotalaiva tyhjentää uimakellukettaan kaasusta, jolloin se painuu pinnan alle turvaan pahimmalta aallokolta.

Ravinnokseen portugalinsotalaiva käyttää pikkukaloja, joita se lonkeroidensa polttiaissoluilla lamauttaa ja tappaa, minkä jälkeen ne nostetaan ruuansulatuspolyyppien käsiteltäviksi. Kalat muodostavat 70–90 prosenttia portugalinsotalaivojen ravinnosta. Lisäksi ne syövät katkarapuja, muita äyriäisiä ja planktonin joukossa uivia pieniä eläimiä.[8]

Portugalinsotalaivat sulattavat ravintonsa kelluntapolyypin alla olevassa vatsassa eli gastrotsooidissa, joita jokaisessa yhdyskunnassa on useita. Jokaisella gastrotsooidilla on oma suunsa. Vatsassa erittyy entsyymejä, jotka hajottavat proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat. Sulamaton aines puristuu suusta takaisin mereen.[8]

On joitakin eläimiä, jotka ovat immuuneja portugalinsotalaivan polttiaissolujen myrkylle, ja ne elävätkin turvassa lonkeroiden lomassa houkutellen muita pieniä kaloja saaliiksi ja syöden niiden jäännöksiä sekä kuolleita lonkeroita. Näitä lajeja ovat esimerkiksi polyyppikala (Nomeus gronovii), sinimerietana (Glaucus atlanticus) ja violettikotilo (Janthina janthina)[5].

Jokainen portugalinsotalaiva on periaatteessa yksineuvoinen yksilö. Lisääntymispolyypeissa on gonoforeja, joissa on joko naaraan tai koiraan sukusoluja. Hedelmöitys tapahtuu todennäköisesti avomerellä, missä sukusolut vapautuvat mereen. Lisääntymisen käynnistyminen saattaa olla jonkinlainen kemiallinen reaktio siihen, että useita portugalinsotalaivoja on kerääntynyt samalle alueelle. Laji lisääntyy useimmiten syksyllä, mutta lisääntymiskierron aiheuttajaa ei tunneta.[8]